Mikä minua motivoi eniten työssä? Raha? Valta ja vastuu? Etenemismahdollisuudet? Tätä olen pohtinut paljon viime aikoina.

Olen päätynyt siihen johtopääätökseen, että vastaus ei ole mikään noista. Minua motivoi eniten mahdollisuus oppia uutta eli tilaisuus astua säännöllisin väliajoin epämukavuusalueelleni - tai laajentaa mukavuusaluetta, miten sen nyt haluaakaan sanoa.

Olen vaihtanut työpaikkaa urani aikana keskimäärin kolmen vuoden välein. Olen toiminut alani tehtävissä nyt runsaat 16 vuotta, eli tuona aikana olen työskennellyt kuudessa eri yrityksessä.

Olen ollut työelämässä hieman "levoton sielu", ainakin perinteisen mittapuun mukaan. Muistan, kun joku tuttava hymähteli vanhempiensa sanoneen, että kerran työuransa aikana saa vaihtaa työpaikkaa mutta ei enempää - muuten osoittaa olevansa sitoutumiskyvytön.

Työelämä on muuttunut paljon vanhempiemme ajoista. Itse olen ollut onnekas, sillä olen vaihtanut vakituisesta työsuhteesta toiseen omasta halustani. Nykyisessä pätkätyömaailmassa se on harvinaista.

Ensimmäinen vuosi uudessa työssä on yleensä mahtavaa, kun koko ajan oppii uutta! Toisena vuonna oma vastuualue alkaa olla tuttu ja sitä pääsee jo systemaattisesti kehittämään. 

Kolmantena vuonna vastuualueen kehittämisprojektit alkavat olla valmiit, homma tuntuu turhankin tutulta, ja mieleen hiipii kysymys: "Mitäs sitten?" Siinä vaiheessa olen yleensä nostanut kytkintä.

Olen aina ajatellut, että olen jotenkin kummallinen. En kestä tehdä työtä, jossa en opi uutta. Jos joudun tekemään tänä vuonna samoja juttuja samalla tavalla kuin edellisvuonna samaan aikaan, tunnen olevani henkisesti kuollut.

Pieni Lintu -blogissa kuluvan viikon kuvahaasteen aiheena on Mukavuusalueen ulkopuolella. Napsin tämän postauksen kuvat viime viikonloppuna lähimetsässä koiralenkillä, kun vielä oli lunta.

Olin viikonloppuna heikkona flunssan jälkeen ja tutusta lähimetsästä - mukavuusalueestani - tulikin tilapäisesti todellinen epämukavuusalue, kun sydän hakkasi rinnassa tarpoessani paksussa lumessa. Silloin nämä mietelmät tulivat mieleen:

Great things never came from comfort zones.
Push yourself because no one else is going to do it.

Surffailin myös Pinterestissä ja etsin inspiraatiota kuvahaasteeseen. Siellä törmäsin innostaviin ajatuksiin mukavuusalueen laajentamisesta. Maailmassa on muitakin ihmisiä, jotka eivät halua tyytyä tuttuun ja turvalliseen!

Tein parhaista mietelmistä tämän postauksen kollaasit. Löydät kollaasin kuvat Pinterestistä, jos teet haun avainsanoilla "comfort zone quotes".

Viihdytkö sinä mukavuusalueellasi, vai pyritkö jatkuvasti laajentamaan sitä? Mikä sinua motivoi työssä eniten?


P.S. Oletko huomannut, että viimeistään nyt kannattaa rekisteröityä tänne Kodin Kuvalehden saitille, ellet ole vielä tehnyt sitä? Silloin voit esimerkiksi osallistua kaikkiin kilpailuihin, seurata haluamiasi blogeja ja tallentaa artikkeleita ja blogipostauksia myöhempää lukemista varten. 

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:

Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (13)

Sari Kristiina
Liittynyt30.8.2015

Toisaalta alkoi naurattamaan, lukiessani postaustasi. Elät juuri niin kuin minä olisin halunnut elää, työelämän suhteen. 

Ja nyt ole ollut yli 20 vuotta saman työnantajan palveluksessa, vähän eri toimissa. Olisin valmis hyppäämään tuntemattomaan, mutta: lapset, asuntolaina, koulutus, ikä jne jne. Ovat hidasteita, ei kai esteitä. Ehkä tulee päivä, että pääsen haistelemaan uusia tuulia ja oppimaan uutta. Sitä odotellessa kärvistelen tylsässä työssäni :).

Tsemppiä sinulle, olet onnekas minunkin mielestäni!

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos kommentistasi! Hei - kyllähän sinäkin olet toteuttanut haaveitasi, koska olet kuitenkin vaihtanut tehtäviä, vaikkakin saman työnantajan palveluksessa. Itse olen aina päätynyt vaihtamaan yritystä, koska samassa yrityksessa ei ole ollut tarjolla uusia tehtäviä. Minulla on sen verran kapea erikoisosaamisala.

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Tuulenratsastaja

Kiitos tärkeästä aiheesta! Olin itse pitkään omalla mukavuusalueellani, kunnes hyppäsi pois oravanpyörästä, ryhtyin opiskelemaan uusia taitoja ja hakemaan toisen tyyppisiä töitä. Mielenkiintoista ja todella opettavaista on ollut. Suomessa tuntuu tosin olevan vaikea luoda uusi ura, koska "suutari pysyköön lestissään". Periksi en kuitenkaan anna!

Murehtija
Liittynyt6.9.2015

Kiitos kirjoituksestasi! Tunnistan levottomuutesi. Minäkin pidän itseäni "kummallisena".  Olen vaihtanut työpaikkaa useamman kerran, opiskellut pariin otteeseen, asunut välillä ulkomailla ja mikä "pahinta" - irtisanoutunut omasta aloitteestani vakituisesta työsuhteesta. Se oli rohkea mutta viisas ratkaisu, kuuntelin sydämen ääntä. Suvun vanhemman väen oli kuitenkin hyvin vaikea sulattaa asiaa, häpesivät melkein! 

Myytippa

Aivan loistavaa, kun ei vaan tyydy tuttuun ja turvalliseen, vaan uskaltaa vaihtaa maisemaa!! Tuli tuossa vietettyä muutama viikko vuodeosastolla pötkötellen loukkaantumisen vuoksi, jossa suurin osa työntekijöistä oli empaattisia ja erittäin mukavia. Oman terveskeskuksen väki on ollut myöskin miellyttäviä, maanantaista käyntiäni lukuunottamatta... Muutama hoitaja/lääkäri kokemus on saanut kyllä miettimään, että kun seuraavaksi itselläni on kehityskeskustelu pomoni kanssa niin aion kyllä sanoa sille, että kun hän näkee, että leipäännyn työhöni niin alkaisi ehdottomaan alan vaihtoa, jos en itse sitä tajua tehdä! Johtajilta / kouluilta kaipaisin enemmän rohkeutta suoraan puheeseen ja ohjata työntekijöitä/opiskelijoita oikeille aloille  tai alojen / työtehtävien vaihtoon. Hirveää, kun ihmiset juurtuvat samoihin työtehtäviinsä ja kuljetaan riman alta, kun kipinä työhön on hävinnyt ja tuhotaan siinä samalla sitten muutakin työyhteisöä. :) Peukku sinulle!

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos itsellesi! Kuulin yhdessä koulutuksessa hauskan tarinan. Kouluttaja kertoi, kuinka hän yhdessä uransa vaiheessa oli vain valittanut ja valittanut jatkuvasti pomolleen. Kerran pomo oli pyytänyt, että he vaihtaisivat osia ja kehottanut miestä istumaan hänen tuolilleen, hänen työpöytänsä taakse. Sitten pomo oli kysynyt, mitä mies sanoisi itselleen tässä tilanteessa. Ainoa, mikä miehen mieleen tuli oli: "Vaihda työpaikkaa." Hän sanoi sen ääneen, johon pomo vastasi: "Hyvä. Minä autan sinua."
Kunpa yrityksissämme olisi enemmän tällaisia, luovia ja ennakkoluulottomia pomoja, jotka auttaisivat meitä katsomaan peiliin... ;)

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Täysin arkista

Jouduttuani työttömäksi ja tehtyäni sen jälkeen mitä erilaisimpia pätkätöitä huomasin, että oikeastaan pidän niistä. Jokainen uusi työ opettaa jotain uutta ja vie erilaiseen työympäristöön kuin edellinen oli. Toivottavasti olet jo toipunut sairaudestasi.

Hannele Toivon Vintiltä

Hieno kirjoitus aiheesta! Olet ollut onnekas siirtyessäsi vanhasta pestistä uuteen. MInä tykkään myös tuosta uuden opettelusta. Tuntiopettajana on onneksi mahdollisuus tarjota uusia opetettavia kursseja aina ajoittain. Pitää kurssilaiset tyytyväisinä ja oman ajatuksen virkeänä.  Ja kiitos vierailusta blogissani.

Vierailija

Hauskaa miten erilaisia me ihmiset olemme. Olen myös vaihtanut työpaikkaa useamman kerran ja kaksi kertaa jättänyt vakituisenkin työn erilaisista syistä. Milloin muutto toiselle paikkakunnalle, milloin työ vaan ei ole ollut sitä mitä haluan tehdä ym. Kaikkiin uusiin työpaikkoihin on ollut tavallaan helppo mennä mutta koen että nautin työstäni vasta kun osaan sen. Kun tiedän mitä pitää tehdä missäkin tilanteessa, kun talon tavat on tuttuja ja voin olla "rennosti" koko ajan pinnistelemättä. Nautin kyllä uuden oppimisesta mutta jotenkin oman tahdin mukaan, en pakotettuna ja jonkun muun määräämänä. Nyt hoitoalalla kiristetään tahtia niin että tuntuu etten jaksa enkä halua työtä enää tehdä mutta kuinka tällaisessa tilanteessa voisi jättää työnsä (määräaikainen tosin) kun pitäisi olla kiitollinen että saa jatkaa. Kaikkein mieluiten työllistäisin itse itseni mutta pelkään etten osaa, pysty, jaksa, selviä. Eikä lähipiirikään kannusta koska täytyyhän toimeentulon olla varmaa. Niinpä sitten päivästä toiseen kituutan töissäni ja yritän hoitaa kuitenkin ihmiset hyvin ja toivon ettei palo muualle näkyisi minusta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram