Oletko jo äänestänyt? Miltei joka kolmas suomalainen on. Minä en ole vielä, mutta aion äänestää, vaikka olen kyllä hieman pettynyt politiikkaan, koko järjestelmään ja vallanpitäjiin.

Silti aion äänestää, sillä se on kansalaisvelvollisuuteni. Perheellisenä olen tottunut kantamaan vastuuni ja hoitamaan velvollisuuteni, vaikka se ei aina huvittaisikaan. En nimittäin halua olla vapaamatkustaja.

Vaikka olen pettynyt tehtyihin päätöksiin, ei koskaan ole edes käynyt mielessä että jättäisin äänestämättä. Mahdollisuus äänestää on myös etuoikeus, jonka puolesta ennen minua eläneet ovat nähneet vaivaa. Kun mummoni syntyi vuonna 1898, naiset eivät vielä saaneet äänestää. Kun minä olin 25-vuotias vuonna 2000, Suomeen valittiin ensimmäinen naispresidentti. Siinä välissä edeltävät sukupolvet ovat tehneet minun ja lasteni tulevaisuuden hyväksi työtä jota arvostan. Osoitan arvostukseni mm. äänestämällä.

Kaksplussan blogeissa on käyty mielenkiintoista keskustelua vaalien ympärillä, ja lisää #perhevaalit-kirjoituksia on varmaan vielä tulossa. Tutipuu ei aio äänestää. Hyvä voittaa -bloggaaja taas aikoo. Isän pikajuna sen sijaan lähti jo ratkaisulinjalle ja esittää päättäjille viisi käskyä. Käykääpä lukemassa - näistä jokainen on kiinnostava keskustelunavaus!

Kuva: Morguefile.com

Mihin sitten itse olen pettynyt? Arvioin tehtyjä päätöksiä subjektiivisesta, kapeasta näkökulmastani. Haja-asutusalueella omistusasunnossa asuvan, työssäkäyvän, keski-ikää lähestyvän kahden koululaisen äidin näkökulmasta.

Olen pettynyt lapsilisien leikkaamiseen, tietenkin. Terveyskeskuksen pitkiin jonoihin ja palvelutasoon. Asuntolainojen verovähennysoikeuden leikkaamiseen. Ylisuuriin koululuokkiin. Kotitalousvähennyksen leikkaukseen. Kiinteistöveron korotukseen. Ylipäätään kireään palkkaverotukseen, jota vastaan veronmaksaja saa nykyään vain keskinkertaisia, juustohöylättyjä palveluita.

Terveydenhuolto on maksutonta mutta tutkimuksiin pääsevät pitkän jonottamisen jälkeen vain äänekkäimmät ja sairaimmat, ja silloinkin diagnoosi tai hoito voi olla vähän sinne päin, koska loppuunpalaneella hoitohenkilökunnalla on liian kiire. Perusopetus on maksutonta, mutta luokassa on lapsia kuin sillejä suolassa. Tiet ylläpidetään verovaroin mutta ne ovat täynnä kuoppia ja routavaurioita, jotka korjataan hitaasti.

Erityisesti lapsilisien leikkaaminen oli mielestäni ideologisesti iso temppu. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion selkäranka ovat olleet subjektiiviset, tulotasosta riippumatta kaikille kuuluvat edut. Kun niistä luovutaan, voidaan vähitellen päätyä tilanteeseen, jossa paremmin toimeentuleva kansanosa elättää heikommin toimeentulevaa mutta ei koe saavansa vastinetta veroilleen. Minustakin joskus tuntuu siltä.

Teen paljon töitä ja yritän parhaani, mikä on näkynyt mukavasti myös palkkanauhassa, vaan ei merkittävästi sen viimeisellä rivillä. Työtuntieni määrä on kasvanut ja työn laatu noussut, mutta nettopalkkani ei ole noussut samassa suhteessa. Tilanne ei motivoi tekemään enemmän töitä. Tällaisessa tilanteessa pienten lasten äiti alkaa helposti haaveilla downshiftaamisesta... Miksi nähdä niin paljon vaivaa, jos pienemmällä palkalla ja matalammalla veroprosentilla voisi myös elää mukavasti ja saada enemmän vapaa-aikaa?

Olen pettynyt politiikkaan yleisesti, sillä vaalien alla jauhetut teesit kuulostavat tutuilta. Neljä vuotta on kulunut mutta Suomi on entistä syvemmässä suossa. Näissä vaaleissa päätöksentekijöiden kasvot saattavat taas vaihtua, mutta linja ei muutu.

Silti aion äänestää. Aion äänestää vähiten huonoa ehdokasta, koska mielestäni se on mahdollisuuteni vaikuttaa tässä nykyjärjestelmässä. Jos haluaisin muuttaa järjestelmää, minulla pitäisi olla vaihtoehto. En ole taloustieteilijä tai politiikan tutkija, mutta edustuksellinen demokratia on tainnut ihmiskunnan historiassa osoittautua toimivimmaksi vaihtoehdoksi yhteisten asioiden hoidossa. Jos en äänestäsi, olisi turha valittaakaan. Sitäpaitsi jos jättäisin äänestämättä, luovuttaisin vallan kaikille sellaisille poliitikoille, jotka eivät ainakaan aja minulle tärkeitä asioita.

Kuva:Morguefile.com

Aion äänestää noin nelikymppistä naista, joka ajattelee mahdollisimman monista minulle tärkeistä asioista samalla lailla. Uskon, että löydän varmasti sopivan ehdokkaan - onhan vaalikoneiden ansiosta ehdokkaiden mielipiteiden vertaileminen helpompaa kuin koskaan! Kaikista mieluiten äänestäisin tietenkin itseäni, sillä haluaisin toki itse päättää mihin verovarani käytetään, mutta koska se ei ole mahdollista etsin jonkun, joka on lähellä omia ajatuksiani ja elämäntilannettani.

Miksi sukupuolella ja perhetilanteella on minulle väliä? Minä vain uskon, että perheellinen osaa parhaiten eläytyä perheellisten tilanteeseen. Naisen äänestäminen taas on periaatekysymys. Päätöksentekijöinä on edelleen aivan tarpeeksi keski-ikäisiä ja sitä vanhempia miehiä, jotka pönkittävät toinen toistensa asemaa yhteiskunnan valtarakenteissa, ja aivan liikaa päteviä naisia, jotka potkivat lasikattoa vastaan ilman tukea. Näiden valtaapitävien miesten kannattajat taatusti käyvät änestämässä sankoin joukoin. Kun tarjolla on liuta osaavia naisia, joiden ajatukset osuvat samoille linjoille itseni kanssa, annan tukeni yhdelle heistä.

Olen vaalien alla pettynyt myös siihen, että suurin osa poliitikoista innostuu keskustelemaan äänestäjiensä kanssa vain neljän vuoden välein. Netti on täynnä poliitikkojen blogeja ja nettisivuja, jotka vaalien välillä ovat kuin korulauseiden hautausmaa. Seuraan myös Twitterissä #perhe-hashtagia. Vielä muutama kuukausi sitten keskustelu sen ympärillä oli sangen hiljaista mutta - kaboooom - yllättäen keskustelu on vilkastunut kummasti, mitä lähemmäs huhtikuuta on tultu.

Toisaalta olen myös itse ollut laiska äänestäjä. Minähän olen ikään kuin sen poliitikon "työnantaja", jota äänestän. Minun kuuluisi olla kiinnostunut "alaiseni" tekemisistä myös muulloin kuin neljän vuoden välein. Näin sosiaalisen median aikakaudella äänestäjä on oikeasti kuningas: kun jokaisella meistä on periaatteessa käytössä "oma joukkotiedotusväline" on äärimmäisen helppoa nostaa valokeilaan kenen tahansa poliitikon toiminta ja yrittää vaikuttaa siihen.

Äänestetään, ihmiset. Ja jatketaan vuorovaikutusta edustajiemme kanssa myös vaalien jälkeen. Sen he ja me - koko yhteiskunta - on ansainnut.

-------
There are parliamentary elections coming up next Sunday in Finland. I am going to vote, there's no doubt about that. 
I am going to vote even though I am a bit disappointed with politicians and politics in general. Nevertheless I think that the right to vote is both a responsibility and a privilege. It's my chance to have an effect on decisions which affect my life and my loved ones. 
As long as there is no real alternative to democracy, I will take part in the system and will try to do my share by voting.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolku | vlog @Vlogia.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram