Meillä oli tyttöni Venlan kanssa ihan superkiva viikonloppu! Vietimme sen Viron Haapsalussa joogafestivaaleilla.

Aivan kuin olisi parhaan ystävättärensä kanssa reisannut sillä erotuksella, että matkakumppani oli vielä rakkaampi ja läheisempi.

Jäin upean viikonlopun jälkeen pohtimaan miksi niin yleisesti ajatellaan, että vanhempi ei voi tai saisi olla lapsensa kaveri. Sellainen ajattelu perustuu mielestäni vanhanaikaiseen kasvatusajatteluun.

Meillä oli niin mukavaa, että sille on hankalaa löytää sanoja. Joogasimme vierekkäisillä matoilla, maistelimme raakakakkuja toistemme lautasilta, lainailimme toistemme vaatteita ja tanssimme villeinä ja vapaina tanssijoogan pyörteissä.

Alun perinkin olin tosi otettu kun Venla sanoi, että voisi lähteä mukaani festareille. Olen itse harrastanut joogaa noin kahdeksan vuotta ja käynyt koko perheen kanssa Haapsalussa joogafestareiden aikaan kerran aikaisemmin. Silloin päätin, että sinne on päästävä uudestaan.

En kuitenkaan arvannut, että pääsisin festareille uudestaan ihan A-luokan seurassa. Tyttäreni ei harrasta joogaa vaan taitoluistelua. Hän on kokeillut muutaman kerran lastenjoogaa, mutta ei erityisemmin ihastunut siihen. Siitä huolimatta hän halusi lähteä seurakseni.

Venla otti festareilla käteensä upean hennatatuoinnin.
Venla otti festareilla käteensä upean hennatatuoinnin.

Tiedän kyllä, miksi jonkin koulukunnan mukaan vanhempi ei saisi olla alaikäiselle lapselleen kaveri.

Kaveri-vanhemman sanotaan pakoilevan vastuuta ja vanhemmuuteen kuuluvia ikäviä asioita. Uskotaan, että vanhempi ei pysty kieltämään tai rajoittamaan lastaan, vaan haluaa ainoastaan miellyttää lastaan, jos on ryhtynyt lapsensa kaveriksi.

Uskotaan myös, että kaveri-vanhemmalla ei voi olla auktoriteettia. Hän ei saa lastaan kuriin: tottelemaan ja toimimaan tahtonsa mukaan.

Potaskaa, sanon minä. 

Minulla ei ole koskaan ollut valtavaa tarvetta määräillä lapsiani ja pakottaa heitä toimimaan jollain tietyllä tavalla vain koska minä sanon niin. Molemmat lapseni ovat mielestäni harvinaisen fiksuja ihmisenalkuja, jotka vallan maniosti ymmärtävät ihan itse monien asioiden suhteen, miten kannattaa toimia.

Meidän kodissamme on hyvin vähän jäykkiä sääntöjä, joita lasten on pakko noudattaa. Niistä asioista emme jousta, jotka liittyvät lasten terveyteen ja turvallisuuteen. Kaikista muista voimme keskustella lasten kanssa, perustella heille mielipiteemme ja antaa heidän perustella omansa.

Ehdimme festareilla myös herkutella raakakakuilla ja käydä molemmat hieronnassa.
Ehdimme festareilla myös herkutella raakakakuilla ja käydä molemmat hieronnassa.

Nykyajan vanhempi ei ole kaikkitietävä, lapsen yläpuolella oleva, epäinhimillinen puolijumala vaan inhimillinen, erehtyväinen ihminen - monessa asiassa tasavertainen lapsen kanssa.

Entisaikaan ajateltiin, että aikuinen saa paljastaa haavoittuvuutensa ja heikkoutensa vain toiselle aikuiselle, eikä "alempiarvoiselle" lapselle. Itse olen paljastanut tietämättömyyteni ja hölmöyteni niin usein lasteni edessä, että he eivät ainakaan kaikkitietävänä minua pidä. Olen monesti toiminut toisin kuin olisi pitänyt, tehnyt virheitä ja pyytänyt lapsilta anteeksi.

Tämä kaikki paatos syntyi, koska ihastuimme festareilla molemmat tanssijoogaan. Se on joogalaji, jossa jokainen tanssii vapautuneesti omaa tanssiaan eikä välitä, mitä muut itsestä ajattelevat. Kuvasin festareilta tanssihetkestä pienen videon:

Venla hämmästeli joogatanssijoiden pidättelemätöntä riemua, iloa, riehaantuneisuutta ja sitä, kuinka estoitta kaikenikäiset, -kokoiset ja -näköiset joogit uskalsivat tanssia toistensa nähden.

Tanssijooga ei ole tanssia, jota esitetään toisille. Siinä ei asetuta toisten katseltavaksi vaan siinä ilmaistaan omasta sisimmästä nousevia tunteita. Tytön mielestä oli erityisen hienoa, että uskalsin tanssia hänen kanssaan joogatanssia.

Miksi en olisi uskaltanut?

Minulle lapseni ovat ystäviä, joita kunnioitan ja arvostan. Heidän kunnioitustaan ja arvostustaan en ansaitse pelottelemalla ja pakottamalla vaan olemalla oma itseni ja osoittamalla heille rakkauttani.

Ystävälleen uskaltaa olla oma itsensä ilman, että asettuu mihinkään auktoriteetin rooliin.

Ystävälleen uskaltaa näyttää kaikenlaiset tunteet. Vaikkapa joogatanssin muodossa.

Oletko sinä lapsellesi auktoriteetti, kaveri vai jotain muuta?

Uräidin Ruuhkavuodet myös:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (8)

Vierailija

Voi, äiti-poika-retket on parhaita! Olen reissannut nuorimmaiseni kanssa Euroopassa, eikä parempaa matkaseuraa äkkiä löydykään. Nyt hän on jo täysi-ikäinen, mutta tänäkin kesänä on jo parit festarit yhdessä käyty ja syksyn matkaa suunniteltu. Vähän se on herättänyt festareillakin sellaista innostuksensekaista ihmetystä, kun eivät uudet tuttavuudet omien sanojensa mukaan voisi kuvitellakaan lähtevänsä äitinsä kanssa festareille. Mikäs siinä, kukin tyylillään, tämä sopii meille.

C

Se, että on lapselleen kaveri ei poista sitä mahdollisuutta, että on myös auktoriteetti, se ohjaa ja tukee, auttaa oikean ja väärän valinnoissa. Joskus työkaveri sanoi, että kuulostaa kuin puhuisin kaveristani kun puhun lapsestani; en kuulemma lässytä enkä nosta lasta jalustalle (työkaverilla oli varsin negatiivinen näkemys monista nykyäideistä). Olen jotain kaverimutsin ja auktoriteettiäidin väliltä; meillä puhutaan paljon kaikista asioista (esim. pojalla 12v on tyttöjä kavereina, mun kanssa voi kuulemma puhua, isä alkaa kiusata), myönnän suoraan, etten tiedä kaikkea ja opin mielellään nuorelta. Mutta olen se, joka pitää rajat, vanhempana paljon tiukempi kuin mieheni. Poika on tyytyväinen.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Minullakin on tavoitteeni olla lapsille ohjaaja, tuki - sellainen kanssakulkija. Vaikka voidaan pitää hauskaa yhdessä, meillä on kuitenkin aika tiukat rajat esim. liittyen nukkumaanmenoaikoihin, karkin syömiseen ja vaikkapa peliaikaan eli niihin asioihin, joissa on kyse lasten turvallisuudesta ja terveydestä.

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Vierailija

Itselläni on kolme lasta. Poika 21 tytöt 19 ja 14. Olemme toistemme parhaita kavereita. Käymme yhdessä paljon erilaisissa paikoissa. Kuljemme yhdessä ja kerromme salaisuuksia ja ajatuksia toisillemme.

Ehdottomasti voi olla lapsiensa paras kaveri ja silti äiti. Se tässä onkin parasta, että vuodet muuttavat lapsen ja äidin välistä suhdetta ja jokainen vaihe on ikimuistoinen.

Se kuvastaa sitä, että kunnioitetaan toisiamme, kun luottamus välillä on ehdoton.

Äiti joka rakastaa jokaista lastaan yhtä paljon ja on jokaisen paras kaveri.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram