Uraäidin Ruuhkavuodet

Lupasin vähän aikaa sitten pistää muistiin pieniä onnistumisia viikon varrelta ja julkaista blogissani niitä säännöllisesti tuottaakseni hyvää mieltä itselleni ja muille. Viime viikolla oli jotenkin tosi kiire mutta mahtui sinne lomaan myös suuria ja pieniä asioita, joissa olen ollut hyvä itselleni tai perheelleni.

Töissä vuoden toinen kvartaali on aina haipakkaa ja jostain syystä onnistun kroonisesti unohtamaan sen joka vuosi niin, että kevätkiireet tulevat aina yllätyksenä. Käytännössä ehdin olla aika vähän kotona iltaisin ja työpäivät ovat intensiivisiä. Enkä oikein ehdi lukea muiden blogeja tai vastailla oman blogini kommentteihin ajoissa, mikä harmittaa ihan vietävästi. No, viimeistään juhannuksen jälkeen meno taas rahoittuu...

 ♥ Viime viikon maanantaina

  • Kakkosautomme oli edelleen rikki, joten luovutin oman autoni jalomielisesti perheen käyttöön ja menin töihin bussilla, vaikka se tuplasi työmatkani ajallisesti. Mutta aurinko paistoi ja kevätaamu oli kirpeän raikas, mikäs siinä oli kahta vaihtobussia odotellessa.
  • Vaikka sain työmatkalla poikkeuksellisen "raikasilmamyrkytyksen", jaksoin vielä illalla pyrähtää sauvakävelylenkille.
  • Lanseerasin lapsille uuden kotityösysteemin, jossa taitaa olla paljon mahdollisuuksia! Se ei vielä viikon jälkeen ole unohtunut. Lupasin jo Instagramissa selittää systeemin perusteellisesti ja teen sen kyllä, kunhan vakuutun ensin että se toimii. Mutta siis lyhyesti: laitoimme lapset ansaitsemaan ruutuaikansa kotitöitä suorittamalla ja ulkoilemalla. Jokaisesta ulkoiluminuutista saa minuutin ruutuaikaa, eri kotityöt taas on pisteytetty työmäärän mukaan. 

 ♥ Tiistaina

  • Aloitimme aamun pikkupojan kanssa sylitellen, vaikka aamu oli tavalliseen tapaan kiireinen.
  • Jaksoin mennä töiden jälkeen kuntosalille.
  • Kävimme lasten kanssa iltapalalla kiinnostavan keskustelun ruokavaliosta. Sain tilaisuuden selittää lapsille ruoka-aineympyrää ja lapset kyselivät innostuneina terveellisestä ruokavaliosta. Voi, mikä onni ja autuus kaltaiselleni ruokavalio-hifistelijälle!

 ♥ Keskiviikkona

  • Ehdin aamulla järveen uimaan.
  • Hain tytön illalla harrastusvuorosta, ja ehdin melkein ajoissa paikalle.
  • Muistin tuoda tytön synttäreille koristeita.
  • Oli kiva nähdä, kuinka lapset söivät halulla iltapalaksi tekemääni chia-suklaavanukasta.

 ♥ Torstaina

  • Oli minun vuoroni viedä lapset kouluun, emmekä myöhästyneet!
  • Muistin viimein varata tytön opettajalta ajan vanhempainvartti-keskustelutuokioon.
  • Muistin tuoda tytön synttärikekkereille lisää koristeita.
  • Tein lapsille iltapalaksi ihania lämpimiä leipiä, ja yllätyksekseni molemmat tykkäsivät enemmän tonnikalaversiosta kuin kinkusta.
  • Torstaina myös blogini täytti puoli vuotta - tajusin sen vasta jälkikäteen! Aiheesta lisää alempana, jatkathan lukemista...
Uraäidin Ruuhkavuodet

 ♥ Perjantaina

  • Vein työn kouluun ja aloitin aamun uimalla järvessä 59 vetoa, vaikka ei olisi yhtään huvittanut mennä uimaan... Mutta juuri silloin kun tuntuu tuolta, uimaretki antaa eniten energiaa!
  • Luvassa oli varsinainen härdellipäivä, sillä iltapäivällä oli edessä tytön synttärikemut. Olin varannut itselleni etäpäivän ja kuvittelin että olisin voinut lopetella vähän aikaisemmin ja kattaa rauhassa pöydän mutta mitä vielä - puhelin soi, meiliboksi paukkui, vessa jäi siivoamatta ja synttärikattaukseen varattua pöytäliinaa ei koskaan löytynyt. (Miksi työpäivä on aina vauhdikas juuri sinä päivänä, kun suunnittelen ottavani rauhallisesti?)
  • No, puolessa tunnissa sain kattauksen valmiiksi, serpentiinit kattoon ja itseni autoon vieraita hakemaan. (Kattaus käsitti vain pizzaa lähi-pizzeriasta, kaupan keksejä, sipsejä, karkkia ja pakastekakkuja, mutta vieraat olivat tyytyväisiä.) Lapset touhusivat lahjojen kimpussa ja mättivät herkkuja naamaansa ja minä puhuin vielä pari työpuhelua...
  • Herkuttelun jälkeen synttäreiden osa 2. juhlittiin Megazonessa. Reissun jälkeen olin aika puhki mutta jaksoin silti lähteä vielä kuntosalille.

♥ Lauantaina

  • Oli Uraäidin Ruuhkavuodet



Kaksplus Blogipäivä 18.4.2015



♥ 
Sunnuntaina

  • Aloitin aamun poikkeuksellisesti leikkimällä pojan kanssa legoilla - tai siis hän leikki ja minä järjestin pyykkejä. Mutta lausuin ääneen toisen legoukon vuorosanat. (Tämä on mainitsemisen arvoista, sillä Uraäidin Ruuhkavuodet

Vastaa tähän postaukseen, niin olet mukana arvonnassa:

Vastaa siis tähän postaukseen ja ilmoita, monellako arvalla olet mukana arvonnassa. Muistathan ilmoittaa myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden.

Arvonta päättyy ensi viikon sunnuntaina eli 26.4. klo 20. Sen jälkeen ilmoitan onnelliset voitttajat.

Arpaonnea kaikille blogini ystäville!
----

Last week was again quite hectic, even busier than usually. The theme of the week was my daughter's 11th birthday, which we celebrated at home and in Megazone on Friday.
On Saturday I participated in a blogger event organised for Kaksplus blogger community.
On Thursday the 16th April my blog turned 6 months. Therefore I organize a small lottery to celebrate this milestone.
If you follow my blog via Blogger, Facebook, Instagram or Twitter, you are welcome to participate! There's time until next Sunday the 26th. Good luck!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolku | vlog @Vlogia.

Kommentit (116)

Kiitos. Mitä kautta seuraat blogiani, oletko seuraaja Bloggerissa? Tässä arvonnassa yhden arvan saa ensin, jos on rekisteröitynyt seuraajaksi Bloggerissa ja vasta sen jälkeen lisäarpoja Facesta, Instasta yms. Anteeksi, jos ilmaisin asian epäselvästi.

Kiva, mutta mitä kautta seuraat blogiani, oletko seuraaja Bloggerissa? Tässä arvonnassa yhden arvan saa ensin, jos on rekisteröitynyt seuraajaksi Bloggerissa ja vasta sen jälkeen lisäarpoja Facesta, Instasta yms. Anteeksi, jos ilmaisin asian epäselvästi.

Kiitos. Mitä kautta seuraat blogiani, oletko seuraaja Bloggerissa? Tässä arvonnassa yhden arvan saa ensin, jos on rekisteröitynyt seuraajaksi Bloggerissa ja vasta sen jälkeen lisäarpoja Facesta, Instasta yms. Anteeksi, jos ilmaisin asian epäselvästi.

Hei Tarja, mukavaa että haluat osallistua arvontaani. Mitä kautta seuraat blogiani, oletko seuraaja Bloggerissa? Tässä arvonnassa yhden arvan saa ensin, jos on rekisteröitynyt seuraajaksi Bloggerissa ja vasta sen jälkeen lisäarpoja Facesta, Instasta yms.

Kivaa mirkkuli, että haluat osallistua arvontaan. Mitä kautta seuraat blogiani, oletko seuraaja Bloggerissa? Tässä arvonnassa yhden arvan saa ensin, jos on rekisteröitynyt seuraajaksi Bloggerissa ja vasta sen jälkeen lisäarpoja Facesta, Instasta yms.

Luen blogiasi bloggerin kautta ja seuraa facessa, eli kahdella arvalla mukana :) Kiva tuotepaketti jaossa!

katisarita(at)gmail.com

No nyt ainakin näyttäisit olevan Blogger-lukija - tervetuloa lukijaksi iha näin "virallisesti" =) Itsekin olen hämmästellyt tätä vauhtia. Tuntuu, että hauskaa on ollut jo monen vuoden edestä. Paljon onnea arvontaan sinulle!

Onnea puolivuotiaalle blogillesi - vauhdikkaasti olet aloittanut Ja vauhdikas oli myös viikkosi - sitä kun lueskelin, muistelin, millaista se aika oikein olikaan, kun omat lapset vielä olivat pieniä - ja tiedätkö, vaikka nyt tuntuu välillä kiireiseltä ja kaoottiselta, elät yhtä elämäsi parhaita aikoja Arvontaan ilman muuta mukaan - 2 arpaa, kiitos

Kiitos onnitteluista! Mitä kautta seuraat blogiani, oletko seuraaja Bloggerissa? Tässä arvonnassa yhden arvan saa, jos on rekisteröitynyt seuraajaksi Bloggerissa ja sen jälkeen lisäarpoja Facesta, Instasta yms. Kysyn siksi että kommentoit Anonyymina etkä rekisteröityneenä Blogger-lukijana. Anteeksi, jos ilmaisin asian epäselvästi. Mikäli olet Blogger-seuraaja, voisitko myös ilmoittaa minulle meiliosoitteen, josta tavoitan sinut mikäli onnetar suosii sinua?

Moikka! Kuule, mitä kautta seuraat blogiani, oletko seuraaja Bloggerissa? Ajatukseni oli, että yhden arvan saa jos on rekisteröitynyt seuraajaksi Bloggerissa ja sen jälkeen lisäarpoja Facesta, Instasta yms. Kysyn siksi että kommentoit Anonyymina etkä rekisteröityneenä Blogger-lukijana. Anteeksi, jos ilmaisin asian epäselvästi tuossa yllä.

No voi höh... :( Ensi kerralla sitten! Mutta ei hätää - seuraava arvonta on tulossa lähiaikoina =) (Ei tosin kosmetiikkaa...)
Pitäisiköhän mun pitää auki näitä arvontoja vähän pidempään? Yleensä blogissani arvonta-aika on ollut vain viikon. Se taitaa olla aika vähän?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram