Kävin läpi kesän kuvasatoa muistikortilta. Löysin paljon julkaisemattomia kuvia ja innostuin osallistumaan Valokuvatorstain kesähaasteeseen (vaikka ei enää olekaan torstai). Haasteen teemana on lämpö ja haussa mahdollisimman ehyt viiden kuvan sarja.

Ehyt tämä kokonaisuus ei ole, mutta minulle nämä kuvat toimivat terapeuttisena elämyksenä. Niissä on nimittäin useampi elementti, jotka minun kesässäni tänä vuonna jäivät harvinaisuuksiksi: niissä on lämmin, eikä niissä ole kiire.

Viime aikoina olen taas pitkästä aikaa tuntenut megalomaanista riittämättömyyttä. Sellaisena hetkenä, kun esimerkiksi etäpäivänä pitäisi olla samaan aikaan hakemassa poikaa koulusta, puhelinpalaverissa, koiraa pissattamassa ja mielellään myös ripustamassa pyykkejä tai tyhjentämässä tiskikonetta ja kun samalla tajuaa, että on surkeasti laiminlyönyt ystävää tai sukulaista - sellaisissa tilanteissa tuntuu, että minä en riitä. Minusta ei vain riitä kaikille. Sellaisia tilanteita on tässä elokuusa ollut usein.

Nämä ovat ihan terveellisiä fiiliksiä. Tämä tilannehan on tilapäinen ja ehkä sen ansiosta opin arvostamaan, kuinka helppoa ja mutkatonta elämäni olikin pelkästään kahden ison, vaivattoman lapsen kanssa.

Kiireettömiä hetkiä tulee lisää, ihan lähiaikoina, siitä olen varma. Pentu on perusluonteeltaan rauhallinen, isona siitä tulee leppoisa otus ja lapset ovat päivä päivältä omatoimisempia. Siksi näitä kuvia on kiva katsella. Kyllä tämä tästä.

----

Kesäkuussa teimme sen pyöräretken lasten kanssa uimarannalle, josta haaveilin kesän alussa. Emme tosin viettäneet rannalla koko päivää eväiden kanssa. Silti tässä on mielestäni tämän kesän kaunein kuva:

Swimming in the lake

Alkukesällä, kun lapset lomailivat mummoloissa, minulla oli ruhtinaallisesti omaa aikaa. Välillä jopa en oikein tiennyt, mitä tekisin! Kuntoilin kaikki illat - kerran lähdin ihan huvin vuoksi pyörälenkille:

Cycling

Viron-matkalla oli loppujen lopuksi paljon leppoisia hetkiä, vaikka reissussa olikin tiukka aikataulu. Yövyimme Tallinnassa 80-luvun neukkuromanttisessa Pirita Top Spa -hotellissa. Siellä oli kuuma, koska hotellissahan ei ole ilmastointia. Lapset vilvoittelivat terassilla:

On the terrace of Pirita Top Spa hotel in Tallinn

Tallinnan keskustassa sattui olemaan jätti-trampoliinit, joita lapset halusivat kokeilla. Tällä kertaa emme Tallinnassa tehneet mitään perinteisiä turistijuttuja, hengasimme vain. Trampalla lapsille tuli lämmin!

Giant trampoline in the centre of Tallinn

Heinäkuussa ei sitten paljoa lämpimiä päiviä ollutkaan, eikä kiireettömiä hetkiä, koiranpennun ansiosta. Viimeisen lomaviikkoni vietimme mummoloissa maalla. Siellä oli loman rennoin fiilis, kun ei tarvinnut huolehtia ruoanlaitosta, pyykkihuollosta tai siivoamisesta. Viimeisellä lomaviikollani oli myös yllättävän lämmin, vielä illankajon aikaankin, kun ulkoilutin pentua.

On a farm with the puppy dog

Tästä viikonlopusta on ilmeisesti tulossa yksi kesän kauneimmista. Meillä ei ole ihmeempiä suunnitelmia. Marjatkin vanhempani saivat jo eilen poimittua!

Rentouttavaa viikonloppua! Miten sinä aiot viettää sen?

----
The theme of Valokuvatorstai (Photo Thursday) photo challenge this week is summer and heat. Hot moments were extremely rear during my summer and relaxed, quiet moments even more rare. These five photos represent both specialties.


Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (14)

Ihania kesämuistoja ja näistä kuvista voi sanoa, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa Tämä viikonloppu on pyhitetty oman perheen, siskon perheen ja ystävien kanssa olemiselle.
Aurinkoista viikonloppua.

Kiitos! Oikeasti se oli tosi kiva. Minäkin oisin halunnut kokeilla sitä, mutta tällä iällä en voinut mennä, koska en ehtinyt käydä vessassa ennen pompputuokiota, you know ;)

Voi tuota koiraa, niin söpö!
Toivottavasti saamme nauttia aurinkoisesta säästä pitkälle syksyyn.

Mukavaa viikonloppua!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram