Asukuvat ovat olleet tänä vuonna eräs blogini suosituimpia aihepiirejä. En olisi ikinä uskonut sitä, ja arastelinkin pitkään ennen kuin julkaisin ensimmäisen asupostaukseni.

//Ensimmäisessä kuvassa on Prismasta ostetut kukkakumpparit, jostain halvasta rättikaupasta ostettu pusakka, t-paita postimyynnistä ja farkkuina viiden vuoden ikäiset Levikset. Tässä alapuolella on kierrätettynä ostettu Nanso-paita ja Anttilasta hankitut caprit sekä kangastossut, kaikki viitisen vuotta vanhoja.//

Syy kainosteluuni on se, että en ole mikään nuori ja hehkeä kauneusbloggari, enkä todellakaan muodin suurkuluttaja. Vaatekaappini on täynnä vanhoja, keskimäärin kymmenen vuoden ikäisiä vaatteita. Niistäkin suurin osa on ostettu marketeista eikä mistään merkkiliikkeistä.

//Tämän kuvan pitsineule on 23 vuotta vanha ja puolihame 21 vuotta. Hame on muistaakseni Anttilasta.//

Olen koko aikuisikäni pysynyt suurin piirtein samoissa mitoissa. Kun vielä lisäksi luonteeltani olen hamsteri, on lopputulos iäkkäitä kuteita pullisteleva kaappi.

//Yläpuolella äidiltäni saama Marc Aurell -bleiseri ja viisi vuotta vanhat Pepe Jeans -farkut.//

Vuoden alussa aloitin tietoisesti kaappien raivauksen. Vein heti alkuvuonna kahdeksan jätesäkillistä vaatteita ja muuta tavaraa kierrätykseen. Lisäksi meillä oli pöytä kirpparilla, mikä oli jymy-menestys!

Kaapien putsauksen jälkeen olen kyllä ostellut myös uusia vaatteita mutta kurinalaisesti: jokaista uutta vaatekappaletta vastaan olen laittanut yhden vanhan vaatteen kierrätykseen.

Valikoin tähän postaukseen omat suosikkini asukuvien joukosta. Kaikki kuvat löytyvät blogistani avainsanalla asukuvat.

//Tässä samat Pepe Jeans -farkut ja viime vuonna Zalandosta ostettu farkkujakku.//

Alkusyksyn jälkeen en ole enää asukuvia julkaissut. Syy siihen on sama kuin moneen muuhunkin muuttuneeseen asiaan elämässäni: koiranpentu. 

Otin aina aiemmin asukuvat jalustan ja itselaukausimen avulla lempipaikassa, josta pääsin ulos poseeraamaan mutta jalusta ja kamera olivat sisällä suojassa. Nyt tuolla vakiopaikallani oleskelee yleensä koira. En enää voi poseerata avoinaisen ulko-oven edessä useita minuutteja ilman että pentu pääsisi karkuun.

//Tämä ruskea paitapusero on äitiyspaita, jota käytin vuonna 2006 odottaessani kuopusta. Hame on vähintään samanikäinen, Vagabond-kengät viisi vuotta vanhat.//

En vieläkään ole ratkaissut tätä pikku pulmaa, vaikka pentu on ollut meillä jo viisi kuukautta. (Mieskään ei  valitettavasti ole vapaaehtoinen kuvaaja.)

Joka tapauksessa toivon, että tänä vuonna julkaisemani asukuvat ovat antaneet Sinulle, hyvä lukija, inspiraatiota ja todisteen siitä, että myös ei-niin-tuliterä, halpa vaate voi olla ihan käyttökelpoinen ja myös kuvauksellinen.

//Viimeisen kuvan housut ovat osa seitsemän vuotta vanhaa housupukua. Neuletakki on ostettu kuusi vuotta sitten Anttilasta ja Michael Kors -laukku viime syksynä kirpputorilta.//

Tyylikästä joulukuun jatkoa!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (8)

Katja_optimism

Onpas Anttilan caprit hyvän näköiset! Iloista joulun odotusta teidän perheelle! :)

Vierailija

Rohkaisen sinua julkaisemaan tavallisia asukuvia. Uutuuksien esittelyyn perustuvia blogeja on riittämin. Ymmärrän kynnyksen korkeuden, olen itsekin sen ylittänyt. Pidän pukeutumisesta, mutta hankin uutta harvoin. Kannatan lämpimästi kierrätystä. Omassa Arki ona kaunis -blogissani julkaisen muiden kotoisten aiheiden ohella myös asukuvia. Ajatuksenani on virittää ideoita  oman vaatekaapin sisällön kierrätykseen yhdistelemällä asuja uudella tavalla. Ehkä hankkimaan uuteen sesonkiin jotain täydennykseksi. Harkitsemaan uutta ostaessa, että hankinta kävisi yhteen jo kaapissa olevien asujen kanssa.  Olen eläkkeellä ja tartuin tähänkin aiheeseen, koska ikäisilleni (69) ei juuri pukeutumisen blogeja tahdo löytyä. Kaapeissa on vuosikymmenten kertymät, joten uutuuksille ei juuri ole tarvetta. Pukeutuminen on kiinnostanut minua lapsesta alkaen aina ammatiksi saakka. Mihin asia olisi muuttunut eläkeiän koittaessa. Koirasi kasvaa, kohta sen voi laittaa hihnaan kuvauksen ajaksi, joten kuvia virittelemään vaan!  

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos kommentistasi - ihanaa että tulit kommentoimaan! Täytyypä tutustua blogiisi, se kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Ja kiitos vinkistä, itse an tullut ajatelleeksi, että toki pennun voisi kytkeä kuvauksen ajaksi kiinni sisälle, tuskin se jalustaa kaataa... :)

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

tarmotar

Minä myös haluan kannustaa julkaisemaan näitä asukuvia! Yksi juttu ihmetyttää: jos mulla olis 5 vuotta vanhat farkut, ne olisivat todennäköisesti polvista tai takapuolesta puhkikuluneet. Onko nuo sun jotenkin nykyisiä farkkuja laadukkaampia vai olleet vähemmällä käytöllä? Kaikki vihjeet kestävistä farkuista ja muistakin housuista otetaan kiitollisuudella vastaan :-)

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos kysymyksestäsi :) Minulla on tosiaan niin paljon vaatteita, että ne kaikki ovat aika vähällä käytöllä. Housuja makaa kaapissa tällä hetkellä ainakin 12 paria ja siihen päälle vielä hameet... Nämä kyseiset farkut tosin ovat olleet ihan lempparini monta vuotta ja juuri viime pesun jälkeen huomasin, että ne ovat sen verran haalistuneet että niitä ei voi enää pitää töissä :( Pepe Jeans ei tietääkseni enää valmista tätä bootcut-mallia, se on auttamatta vanhentunut. No, onneksi minulla on jemmassa parit muutkin bootcutit.

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Antsu

Siis mihin mun eilinen kommenttini katosi? No joka tapauksessa olen sitä mieltä, että nämä sinun asukuvasi ovat hyviä ja kivoja ja kannustavat siihen, ettei kaikessa (tai ylipäänsä missään) tarvitse olla kallista merkkilappua jotta voisivat näyttää hyviltä ja siihen, ettei vaatekaapin sisältöä tarvitse jatkuvasti uusia, vaan vanhoillakin pärjää oikein hyvin!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram