Hei lukija, kirjoitan ensimmäistä riviä ikinä mihinkään blogiin ja heti "omaani" :-). Ihana mahdollisuus, innostuneen jännittynytkin fiilis. Valtavasti ajatuksia. Mistä aloitan?

Kerron hiukan itsestäni. Olen 39 vuotias helsinkiläinen (stadilainen) kolmen pojan äiti. Ammatiltani olen valaistussuunnittelija ja sisustussuunnittelija, yrittäjä, kuvaa ehkä työnkuvaa kokonaisuutena paremmin.

Perustin yritykseni v. 2009, tarpeeseen, kun en enää voinut kavereidenkin kavereille suunnitella punaviini- ja konserttilippupalkalla. Päätös perustamisesta oli yllättävän pitkän työstämisen takana, vaikka aivan aluksi olikin tarkoitus tehdä sisustustyötä sivutoimisena. Opiskelin alaa äitiyslomilla ja töiden ohessa, kehittelin ajatusta "Mikä minusta tulisi isona?".

Asiakasprojektien tuomien yhteistyökumppaneiden karttuessa kuin varkain ja vahingossa päädyin valaisinten maahantuojalle töihin. Valo vei sydämeni. Kauniit valaisimet ovat olleet jotenkin läsnä aina, ne kauneimmat Design klassikot, mutta nyt opin ymmärtämään oikeasti valoa ja sen tuomia mahdollisuuksia ja haasteitakin. Opin valtavasti! Näin paljon erilaisia kohteita työssäni ja sain erinomaisen käsityksen siitä mitä suomalainen rakentaja, remontoija tai kodinsisustaja kotiinsa haluaa. Kokoajan minulla oli oma yritykseni siinä sivussa ja sain asiakkaiden kanssa yhdessä luoda kauniita ympäristöjä joko valon avulla tai sisustuskokonaisuuksina. Tuli myös aika jolloin oli luontevaa siirtyä 100% yrittäjäksi. Nyt ajattelen että se oli yksi työurani parhaista päätöksistä ja siitä saan kiittää mahtavia asiakkaitani, jotka olette tämän työn jota rakastan, minulle mahdollistaneet.

Vahinkoja tai sattumia, kipeitä päätöksiä myös on matkan varrelle mahtunut ja nyt huomaan että Blogin kirjoittaminen onkin ollut kokoajan lähempänä sydäntäni jo jonkin aikaa. Sattuman (tai arkisesti Facebookin) kautta huomasin tämän yhteisön ja valmiin Blogi-alustan helppouden -tartuin siihen oitis. Kiitos siis mahdollisuudesta! Toivon että voin saatella teitä ajan mittaa valon, niin sen jokapäiväisessä arjessa tarvittavan teknisesti toteutetun valon kuin elämänvalonkin, pariin. Tekstin pääkuvassa on taiteilija Tommi Toijan, Maailmanpuhaltaja. Sen herkkien lasikuplien myötä haluan puhaltaa teille valoa ja iloa elämään!

Kommentit (0)

Seuraa 

Erja Taipale on valaistus- ja sisustussuunnittelija. Blogissa kerrotaan valosta ja sisustamisesta niin ammattilaisen, kuin kolmen pojan äidin silmin.

Blogiarkisto

Kategoriat