Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Lääkärikeskus Aava: Onko ulkonäkö jonkinlainen hyvinvointimittari?

Ystäväni viritti keskustelun siitä, kuinka joka kevät peräänkuulutetaan bikinikuntoa. Jumppaohjaajien huuto kajahtaa salissa: ”Nyt laitetaan koko porukka bikinikuntoon!” Apua.

Pitääkö meidän viisikymppisten naisten olla bikinikunnossa? Ja kukahan sen määrittelee? Bikinikunnossa yhdistyy kaksi asiaa: tunnen olevani kovassa kunnossa ja näytän hyvältä bikineissä. Nämä kaksi asiaahan eivät mitenkään määrittele sitä voinko hyvin tai olenko onnellinen.

En ole vuosiin käyttänyt bikineitä kuin mökillä. En ole kehdannut. Ei niin, että olisi ollut valtavasti foorumeitakaan pyöriä bikineissä. Muutama vuosi sitten olimme tyttäreni ja ystäväni kanssa Kreikassa ja menin ostamaan uutta uimapukua. Myyjä sanoi, että rouva ottaa ilman muuta bikinit, teillähän on täydellinen bikinivartalo. Kreikkalaisten mittareiden mukaan olin siis bikinikunnossa tai myyjä oli todella hyvä valehtelemaan. Lähdin bikinit kassissa. Olen käyttänyt ne puhki, enkä ole kyllä ajatellut ostaa uusia. Märkäpuku, josta näkyy vain varpaat voisi olla ajankohtainen.

 

Katseenvangitsijat.

En näe itseäni juoksentelemassa hiekkarannoilla katseiden vangitsijana. Muistan vain hämärästi ajan, jolloin minua katsottiin ”sillä silmällä”. Sittemmin katseet ovat enemmänkin liittyneet henkiseen yhteyteen ja kunnioitukseen.

On mieletön tunne, kun joku kuuntelee sinua niin, että näkee suoraan sieluusi. On ihan parasta tulla nähdyksi kokonaisena, kaikkineen. Ei niin, että olisi kurjaa jos joku katsoisi ”sillä silmällä”. Hämmentävää se varmaan olisi.

Bikinikunto ei siis voi olla ihmisen hyvinvointimittari, eihän?

Kuten viisas ystäväni sanoi: ”Minä olen henkisessä bikinikunnossa." Niin minäkin, pikkuhiljaa.

Tällä viikolla on treenit ensimmäistä kertaa koko tanssiryhmäni kanssa. Siitä sitten raporttia ensi viikolla.

Ilon kautta,  henkiseen bikinikuntoon!

PS. Oopperan baletin Kesäyön unelma oli hieno. Fanitan Frans Valkamaa. 

Kommentit (0)

Seuraa 

KAUPALLINEN BLOGI Täytän lokakuussa 50 vuotta ja toteutan nuoruuden unelmani: nousen lavalle tanssijana. Koreografiasta vastaa Hanna Brotherus. Hyvinvointiani ja tätä blogia tukeeLääkärikeskus Aava. Tässä blogissa kerron matkasta kohti parrasvaloja. Tervetuloa mukaan!