Keskikesän kunniaksi raapustin pienen novellintyngän, ihan ensimmäiseni. Olisin enemmän kuin kiitollinen palautteesta.

Ihanaa ja taianomaista keskikesän juhlaa juuri Sinulle <3 

 

KESKIKESÄN TAIKA

Kirjoittanut Miia Romo

 

"Hakattu keho.

Ei yhtään mustelmaa.

 

Sattuu, kirvelee.

Ei yhtään mustelmaa.

 

Pakottaa, särkee.

Ei yhtään mustelmaa.

 

Valehtelet! Keksit!

Vitun luuseri.

 

Musta silmä ois parempi.

Sattuis vähemmän.

 

Mut eihän sitä ollukkaan.

 

Ei yhtään mustelmaa."

(Miia Romo teoksessa Kosketusarka.)

 

Istua nökötän pienessä moottoriveneessä, keskellä kauneinta juhannusaaton iltaa ja katselen edessä roihuavaa puukasaa. Tämän idyllisempää juhannusmaisemaa ei Suomen kesässä voisi olla. Melkein tyyni järven pinta, ihmiset rannalla ja veneissään hilpeällä tuulella, keskikesän aurinko hiljalleen laskemassa kaukana vastarannalle kuusikon taakse. Juuri sopiva, pieni tuulenvire pyyhkäisee aika ajoin kasvoille pyrkivät hyttyset kauemmaksi. Jossain taustalla kuuluu vaimeasti lehmien juhannustervehdys, eläimetkin nauttivat pilvettömästä taivaasta ja raikkaasta kesäillasta. Täydellinen maalaisjuhannus.

Vieressäni veneen pienellä penkillä istuu mies, joka ottaa huikkaa Leijona-pullosta ja sujauttaa vaivihkaa käden vyötärölleni: - ”Hyvää juhannusta”, hän sanoo matalalla, miehekkäällä, mutta hellällä äänellä ja yrittää samalla vääntää suunsa johonkin hymyn tapaiseen, saaden aikaiseksi kuitenkin vain humalaisen virnistyksen. Tällä kertaa tämä hellä hetki aiheuttaa minussa enemmän inhoa ja ällötystä kuin halun vastavuoroiseen toivotteluun ja lepertelyyn. Tuon saman äänensävyn ja nuo samat virnistykset olen kokenut ja nähnyt kuluvan kevään aikana lähes joka viikonloppu, hetkinä, jolloin hän on hyvällä tuulella.

Ne hetket ovat ohikiitäviä ja yleensä ne hetket tulevat saunan ja parin oluen jälkeen. Hyviä hetkiä, hetkiä jolloin ajattelen, kyllä tämä tästä. Kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Pitää antaa hänelle aikaa, jotta hioudumme paremmin kiinni toisiimme. Antaa vielä aikaa meille molemmille, suhteemme on vielä kovin alussa. Pohjimmiltaan hän on kuitenkin hyvä mies. Hän ei vain aina osaa ajatella asioita minun kannaltani. Häntä on ehkä satutettu liian monta kertaa. Minä saan tämän toimimaan, minun rakkauteni saa hänet lopulta sulamaan pois jääkuorestaan ja sitten meitä odottaa ihana tulevaisuus yhdessä. Kunnes sekunnin silmänräpäyksessä todellisuus heittää märän, kuralta haisevan rätin suoraan vasten saunapuhtaita kasvojani.

 

Nyt koen olevani puolen vuoden suhteen jälkeen vankilassa tässä helvetin muikulta haisevassa kipossa, tuon viinanhuuruisen, tupakkaa imevän ja omahyväisen ukon vieressä. Hymyilen tekohymyä hänen sukulaistensa ja ystäviensä edessä, joista suurta osaa en ole koskaan ennen nähnyt. - ”Kyllä on niin kaunis juhannus, en kyllä muista milloin olisi viimeksi näin hyvä ilma ollut. Niin on ihanaa.” Small talkia ja kaikilla iloinen juhannusmieli. Kaikilla muilla, paitsi minulla. Siltä minusta tuntuu, kun sisälläni ahdistus painaa vatsassa aivan kuin jääkauden aikainen siirtolohkare olisi jumittunut jonnekin sisälleni ja päättänyt että minä jään nyt tähän. Olisin tällä hetkellä kaikista maailman paikoista mieluummin ihan missä tahansa muualla kuin tässä, kököttämässä miehen vieressä, josta en ollut kuullut kahteen viikkoon taaskaan yhtään mitään. En sitten pihaustakaan.

Viimeksi puhelimessa puhuessamme, hän loukkaantui, kun en lähtenyt iltavuoron jälkeen tekemään hänelle ruokaa. Luuri korvaan ja viestillä perään muistutus siitä, että olen laiska lehmä, joka ajattelee vain itseään. Nyt olin tullut hänen sukutilalleen viettämään juhannusiltaa, miehen serkun vaimon kutsumana. Sarita ja hänen miehensä olivat meidän ainoat ystävät. Sarita oli minun ainoa ystäväni. Heidän luonaan olimme käyneet joskus iltaa istumassa, ja Saritaan sain pitää yhteyttä. Minun ystäviäni mies ei välittänyt tavata ja kerran, kun vietin ystäväni kanssa tyttöjeniltaa ilman häntä, seuraus oli viikko mökötystä ja hiljaisuutta. Hän loukkaantui, kun ei ollut saunassa selänpesijää perjantai-iltana.

Meistä oli tullut Saritan kanssa läheisiä kuluneen kevään aikana. Hän oli naimisissa ja kahden pienen lapsen äiti. Serkukset olivat miltei samasta puusta veistetyt. Kaljoissaan hurmaavia, supliikkeja ja kohteliaita, arjen tullen sohvalla makaavia tyranneja, joille suuttumisen aiheeksi riitti se, että makaronilaatikossa oli liian vähän jauhelihaa heidän makuunsa. Samaan suohon olin minäkin upottanut jalkani puoli vuotta aiemmin ja nyt meistä naisista onneksi oli tukea toisillemme. Kumpikin ymmärsi tilanteen järjettömyyden tavallaan, mutta kumpikin meistä oli taitureita selittelemään syitä sille, miksi kannattaa vielä antaa tilaisuus. Kyllä se siitä. Yhdessä kuitenkin haaveilimme lähtemisestä huonosta suhteesta. Kahvikupin äärellä suunnittelimme mitä kaikkea tekisimme, kun jättäisimme miehet taaksemme. Kuinka vapauttavaa olisi ajatella vain itseään.

Sitten tuli se hyvä hetki. Hetki, jolloin mies sai sanottua kauniisti ja sai minut ajattelemaan omaa käytöstäni ja sitä, että en minäkään täydellinen ole ja varmasti kaikki muuttuu vielä paljon paremmaksi. Jos minä olinkin liian ankara. Suhde oli verrattain uusi. Työnsin tehokkaasti pois mielestäni sen tosiasian, että koko kevät oli ollut yhtä jojoilua miehen mielen mukaan. Mieli on ihmeellinen, se uskoo kaiken mitä sille sanot. Jos sanot mielelle, että hyvät hetket ovat kaiken tämän paskan arvoisia, mieli uskoo sen. Hyvät hetket saavat unohtamaan hetkeksi todellisuuden ja sen pienen hetken maailma on jälleen kaunis.

Keskikesän yötön yö ja ympäröivän luonnon kauneus eivät saaneet minua juhlatuulelle tänä juhannuksena. Onneksi huomenna on aamuvuoro, ajattelin. Ei tarvitse koko yötä kökkiä täällä katsomassa humalaisia ihmisiä, joista suurinta osaa en edes tunne, enkä välitäkään tuntea. Kunhan Sarita saa pojat nukkumaan niin lähden ajelemaan kotiin päin. Mies vieressäni käyttäytyy kuin kuluneita kahta viikkoa ei olisi ollutkaan. Kaikki on hyvin ja hienosti, mitään hiljaiseloa ei ole ollut. Emännän kanssa vietetään tässä normaalisti juhannusta ja katsellaan kokkoa.

Idiootti, ajattelen. Kyllä tämä nyt taitaa olla tässä. Keskityn työn tekoon ja elokuussa häämöttää loma. Kun on töissä niin voi vedota työvuoroihin, ettei tarvitse tavata ja hypätä miehen oikkujen mukaan. Kylläpä tuo kokkokin roihuaa pirun pitkään, joutaisi jo Saritan kanssa turisemaan rantaan. Kellokin käy jo kahtatoista. Ajatusvirtani katkaisee pieni piippaus. Kännykkä piippaa takin taskussani viestin merkiksi. Joku varmaan toivottaa taas hyvät jussit, viestejä on tippunut pitkin päivää, joissa muistutetaan keskikesän taianomaisesta vaikutuksesta: ”Kerree seihtemän kivenmurikkoo lakanas alle ja jos uamulla oot muhkuroella, oot aeto rinsessa.”  

Kaivan kännykän tuulipuvun takin taskusta ja katson viesti-ilmoitusta. Ihan outo numero, kukakohan tämä on? Avaan viestin ja lämmin läikähdys käy läpi koko kroppani varpaista ponnarille aamulla sipaistuun punaiseen tukkaani saakka. Vatsanpohjan ahdistus muuttuu sekunnissa miljoonan pienen perhosen keskikesän tanssiksi sisälläni. Tiedän heti, keneltä viesti on. Siitä ei ole epäilystäkään, vaikka homma tuntuukin täysin epäuskottavalta, keskinkertaiselta juhannussadulta. Hymy nousee huulilleni. Joku ajattelee minua juuri nyt. Viestissä on vain kaksi sanaa: ”Olisitpa täällä.”

Juhannusviikolla minulla oli iltavuoroja ja lauantaina aamuvuoron jälkeen alkaisi kolmen päivän vapaat. Alkukesä oli ollut harvinaisen lämmin ja työpaikalla sen alkoi huomata iltapäivällä neljän maissa, kun aurinko alkoi porottaa dementiaosaston päiväsalin suurista ikkunoista sisään. Asukkaiden huoneista alkoi tulla työntekijöille saunoja, mutta mummot alkoivat vasta viihtyä villasukat jaloissaan, pitkän ja kylmän talven jälkeen. Joka päivä kahdeksan tuntia töissä saunaolosuhteissa saa suun kuivamaan ja toisinaan haaveilin jääkylmästä omenasiideristä.  Keskiviikkoiltana töiden jälkeen olin ihan poikki ja hetken mielijohteesta ajattelin fillaroida töistä kotiin terassin kautta. Yksi kylmä siideri ja sitten kotiin suihkuun. Matkalla pahin hiki ehti kuivua hennossa, iltaisessa tuulenvireessä.

Parkkeerasin pyörän baarin seinustalle, jossa ihme kyllä ei ollut vielä yhtään muuta pyörää parkissa. Missähän kaikki ovat? Kesäloma alkaa monella vasta juhannukselta ja ehkä tulevan viikonlopun riennot saavat ihmiset pysymään nyt viikolla kotona. Astuin sisälle baariin, jossa oli neljä ihmistä tarjoilijan lisäksi. Lähellä karaokekoroketta istui yksin tuttu vanhempi mies. Kohta siis kuultaisiin ainakin ”Miljoona ruusua”. Heti oven viereisessä pöydässä istui kolme puolituttua. Pariskunta, josta nainen oli tuttu toisesta baarista tarjoilijana ja miehen olin tavannut yhteisten tuttujen luona illanistujaisissa joskus kauan sitten, kun vielä tapasin ihmisiä. Kolmantena istui mies, jonka olin tuntenut jo vuosia, Masi oli hyvä jätkä.

Masi oli karaokebaareissa tuttu näky ja hiton hyvä laulaja. Joskus muistaakseni jonkun kilpailunkin voittanut. Meillä oli myös yhteisiä tuttuja ja aina moikattiin, kun tavattiin. Kun satuttiin baaritiskille samaan aikaan, vaihdettiin kuulumiset tyyliin: - ”Mitä kuuluu? - ”Kiitos hyvää”. Ainoana poikkeuksena mieleeni oli jäänyt noin kuukausi aiemmin tämän saman karaokebaarin tiskillä kohtaaminen Masin kanssa. Masi ei ollut ollut oma rempseä itsensä vaan vastasi kysymykseeni, ”Mitä kuuluu”, että oikeastaan aika paskaa. Sanoin, että sitä samaa, ei mene minullakaan kovin hyvin. Pari sanaa silloin vaihdettiin ja naurahdettiin, että samassa veneessä sitten ollaan ja kumpikin jatkoi iltaa omien seurueidensa kanssa.

Nyt marssin tiskille tilaamaan kuivan omenasiiderin jäillä ja menin kysymään Masin seurueelta, saisinko liittyä seuraan. Kulman kuppilan tarjoilijana tutuksi tullut Paula sanoi, että tottakai saa liittyä seuraan. ”Kiva vaan, että alkaa tulla muutakin porukkaa, kun me ollaan tässä jo tovi istuttu ja parit biisitkin jo ehditty laulamaan, eikä ketään ole missään.  Meinattiin jo pois lähteä.” Vanha mies istui yksin pöydässään ja tunsin piston sydämessäni, kun en mennyt hänen luokseen, mutta hänellä oli aina ne samat jutut. Kun on koko päivän keskustellut dementoituneiden ihmisten kanssa muun muassa siitä, että ei, juna ei kulje tämän aseman (sinun huoneesi oven) kautta tänäkään päivänä ja kertonut toiselle rauhallisesti kymmenen kertaa, että sinä söit juuri, me emme pidä sinua nälässä, sitä haluaa keskustella ihan tavallisista jonkin joutavista asioista. Nyt en millään jaksaisi kuunnella tuon yksinäisen vanhan miehen samoja tarinoita raskaan työpäivän päälle, vaikka sääliksi tuotakin reppanaa kävi.

Juttu alkoi luistaa heti ja ennen kuin huomasinkaan, oli ensimmäinen siideri tyhjä. Toisen voisi ihan hyvin vielä ottaa, huomenna olisi vasta iltavuoroon meno. Porukka oli mukava ja huumori oli kaikilla ronskia. Itse aloin pikkuhiljaa rentoutumaan siiderin vaikutuksesta ja olin siinä hetkessä, enkä miettinyt omaa elämääni, joka oli tällä hetkellä kuin ”pausella”. Asiat olivat kesken miesystävän kanssa, joka ei nyt enää varmaan ollut miesystäväni, koska puoleentoista viikkoon ei ollut hänestä taaskaan kuulunut mitään. Olin aivan loppu suhdetta, joka ei edennyt mihinkään ja jossa olin täysin miehen oikkujen varassa. Tällä kertaa en enää menisi takaisin. Oli ihanaa jutella ihmisten kanssa, jotka olivat tulleet istumaan iltaa hyvällä fiiliksellä ja ottivat minutkin avosylin mukaan porukkaan.

Ilta eteni vauhdilla eteenpäin laulaessa hyviä biisejä ja muisteltiin myös Masin kanssa sitä yhtä kertaa, kun olin laittanut ”Haaveissa vainko oot mun”-kappaleen ja se ei ihan minulta lähtenytkään, kuten olin ajatellut ja kävin pyytämässä Masin laulamaan minun kanssa biisin loppuun. Silloin Masi oli neuvonut minua LAULAMAAN laulamisen sijaan. Biisin piti tulla sydämestä ja tunteella, kappaleita ei esitetty vaan ne Laulettiin. Tämän neuvon muistin edelleen ja minulla olikin muutama oma bravuuribiisi, jotka vedin aina tunteella ja yleisö taputti. Tällä kertaa yleisö oli kovin pieni, mutta tunnelma oli sitäkin parempi. Vitsit mikä ihana ilta!

Kello oli livahtanut salakavalasti puoli kahden tienoille ihan huomaamatta. Oli ollut niin mukavaa jutellessa ja laulaessa. Olo oli ihanan kevyt ja iloinen, näin hauskaa minulla ei ollut ollut pitkään aikaan. Aloin puhumaan kotiin päin lähtemisestä, mutta Paula oli sitä mieltä, että illan pitäisi vielä jatkua Masin luona jatkojen merkeissä. Masi oli myötämielinen, miksipä ei. Sanoin, että olen mukana sillä ehdolla, jos Masi lämmittää minulle saunan. Minulla oli kaksi hikikerrosta päällekkäin ihollani, ensimmäinen töistä ja toinen baari-illan aikana muodostunut nahkea kerros. Olo oli jokseenkin lähmäinen. Masi lupasi tottakai lämmittää saunan. Tilattiin taksi neljän hengen seurueellemme ja suuntasimme kohti Masin kämppää. Huominen työpäivä olisi vasta huomenna, ei pieni valvominen enää mitään muutosta tee, ilta venähti jo joka tapauksessa.

Masin luokse päästyämme, yllätyin ensimmäiseksi siitä, kuinka siisti koti miehellä oli. Yksinasuvan miehen huushollin olisi kuvitellut olevan hieman sekainen ja ehkä siivoamattoman näköinen poikamiesboksi. Tämä asunto oli kuitenkin siisti ja puhdas, yllättävän tyylikkäästi sisustettu. Huonekalut ja tekstiilit eivät näyttäneet kirpputorin keräilyeriltä vaan ne oli selvästi harkiten hankittu juuri tähän asuntoon. Menin käymään pissalla vain tarkastaakseni wc-pöntön kunnon, johon kiinnitin aina huomiota vieraitten luona. Positiivinen yllätys sekin, pisteet Masille.

Masi viritteli saunaa päälle luvatusti ja meille iski Paulan kanssa pieni yöpalanälkä. Jääkaapissa näytti olevan viimeisen päälle pihvit, perunat ja kermat. Masi sanoi, että oli juuri samana päivänä käynyt kaupasta hankkimassa juhannuksen eväät, mutta voisimme toki tehdä niistä yöpalaa koko porukalle. Tuumasta toimeen! Paula otti käsittelyyn pihvit ja minä aloin askarrella kylkeen kermapottua. Ruoasta tuli tiimityönä erinomaista ja jokaisen oli myönnettävä, ettei ollut aiemmin valmistanut ja syönyt keskellä yötä pihviä kermaperunoilla. Hyvältä maistui pihvi keskellä yötäkin.

Saunakin oli jo lämmin siinä vaiheessa ja alettiin arpomaan saunajärjestystä. Minä olen pienestä pitäen käynyt aina sekasaunassa, joten sekaan vaan, minua ei haittaa. Lopulta yöpala kuitenkin alkoi painaa Paulaa ja hänen miestään ja saunaan päädyttiin kaksin Masin kanssa. Löylyt otettiin ja juteltiin niitä näitä. Naurettiin, mikä ilta olikaan ollut. Oli myös aivan ihana tunne, kun koko vuorokauden iholle liimautuneet lähmät alkoivat sulaa hikenä pois iholta. Ihan kuin mukana olisi lähtenyt kuonat sisuksista asti. Menin ensimmäisenä suhkuun ja olin pesemässä vartaloani miesten sinisellä Rexonalla, muutakaan kun ei siihen hätään yllättäen yksin asuvan miehen saippuatelineestä löytynyt, kun Masi tuli saunasta, pysähtyi eteeni ja jäi katsomaan minua suoraan silmiin.

Siinä me sitten olimme, molemmat alasti, minä ensimmäistä kertaa tämän saunaseuralaisen kylpyhuoneessa. Tuijotimme hetken toisiamme ja sitten Masi rikkoi hiljaisuuden kysyen: ”Saanko antaa pusun?” Yllätyin täysin, häkellyinkin. Vesi valui suihkusta edelleen paljaalle vartalolleni, jonka olin puoliksi ehtinyt valelemaan sinisellä Rexonalla ja sain kakisteltua ulos myöntävän vastauksen tähän täysin takavasemmalta yllättäen iskeneeseen lyhyeen ja ytimekkääseen kysymykseen: ”Saat.” Masi tuikkasi suukon suulleni, kietaisi pyyhkeen lanteilleen ja poistui kylpyhuoneesta. Jäin hetkeksi hämmentyneenä vain seisomaan edelleen valuvan suihkun alle ja yritin vimmaisesti saada juuri tapahtuneen kohtauksen jäsentymään päähäni jotakuinkin järkevään muotoon: mitähän täällä oli juuri tapahtunut?

Pesin itseni loppuun, naurahdin itsekseni, onko parempi haista paskalle vai siniselle Rexonalle vieraan miehen kotona, todella hehkeää. Kuivasin tukan pyyhkeeseen, jonka Masi oli minulle antanut ja kietaisin sitten pyyhkeen päälleni, vartaloni peitoksi ja astuin jännityksellä ulos kylpyhuoneesta. Masi oli takapihalla tupakalla ja kävin huikkaamassa oven raosta, että suihku on nyt vapaa. Masi hipsi suihkuun ja minä jäin kuivattelemaan olohuoneeseen, edelleen hieman sekavissa fiiliksissä.

Kuuntelin vierashuoneesta kantautuvaa Paulan ja hänen miehensä kuorsausta, jossa vaihtelivat hiljaiset jaksot ja sitten taas jompikumpi veti antaumuksella ilmaa keuhkoihin ja korina oli sen mukaista. Kun Masi tuli suihkusta, hän osoitti herrasmiesmäisyytensä toteamalla, että hän voisi nukkua sohvalla niin minä voisin mennä hänen sänkyynsä nukkumaan. Ei tarvitsisi tilata taksia ja Masi voisi huomenna viedä minut hakemaan fillaria kaupungista. Ajattelin, että ihan sama. Eihän minulla ollut mitään väliä, olin periaatteessa vapaa tekemään mitä huvitti. Miesystävääni ei ollut tekemiseni kiinnostaneet edellisen kilahduksen jälkeen, jolloin olin jälleen kuullut kunniani. Sillä hetkellä olin jälleen päättänyt, että nyt tämä loppuu. Sanoin Masille, että voit sinä omassa sängyssäsi nukkua, ei minua haittaisi, jos Masille on ok, että nukumme pari tuntia samassa sängyssä.

Kello kävi jo aamuviittä ja aurinko oli noussut jo paistamaan Masin makuuhuoneen valkean rullaverhon läpi. Oli periaatteessa yhdentekevää, oliko rullaverho ikkunan edessä vai ei. Yhtään ei olisi pystynyt sanomaan oliko ulkona yö vai päivä. Minulle se oli yhdentekevää. Ei väsyttänyt yhtään, tuntui, että olisin voinut valvoa kuinka pitkään tahansa. Tuntui että kävin taas ihan ylikierroksilla. Äly kuitenkin pelasi vielä sen verran, että ymmärsin unen olevan välttämätöntä ennen huomista, tai siis tämänpäiväistä työvuoron alkua. Hipsimme sänkyyn ja asetuimme kumpikin selällemme makaamaan omille puolillemme sänkyä. Tuijottelin kattoa ja mietin, että mitähän nyt? Sanonko hyvää yötä ja laitan silmät kiinni. Haluaako Masi ehkä jotain enemmän? Miten tässä nyt kuuluu toimia? Käännyin kyljelleni Masiin päin ja suustani pääsi huomaamatta kysymys: - Voidaanko vaan nukkua? Johon Masi vastasi pehmeästi: - Nukutaan vaan, ja kääntyi kyljelleen minuun päin. Suljin silmäni ja vaivuin heti uneen. Oli turvallinen olo.

Seuraavana aamuna kello soi kymmeneltä ja olo oli kaikkea muuta kuin freesi ja levännyt. Masi touhusi aamukahvia yövieraille. Kaikki olimme hyvällä tuulella ja juteltiin, kuinka mahtavan hieno ilta oli ollut. Yhdessä nauroimme, että Masille vain tulisi uusi kauppareissu, kun olimme syöneet yöllä hänen juhannusruokansa. Aamukahvin jälkeen Paula ja hänen miehensä alkoivat tehdä kotiin lähtöä, he asuivat ihan kivenheiton päässä. Vatsassani tunsin hieman perhosia, kun jäimme kahden Masin kanssa. Masi oli rauhallinen ja tyyni ja sai minutkin pysymään rauhallisena.

Eihän tässä mitään ollut, kaveripohjalta vaan rupateltiin mukavia. Suunnitelmissani ei ollut todellakaan mikään uusi romanssi, tässä nykyisessäkin oli ihan tarpeeksi kestämistä. Juttelimme olohuoneen sohvalla juhannuksen suunnitelmistamme, minä olisin lauantai-iltapäivään saakka töissä ja Masi viettäisi juhannusta ystäviensä kanssa kaupungissa. Sovittiin kuitenkin, että ollaan edelleen kavereita ja jutellaan aina kun tavataan. Mitäänhän ei ollut tapahtunut. Nukuttiin vain samassa sängyssä.

Masi vei minut kaupunkiin hakemaan fillarin ja siitä suihkasin samaa reittiä töihin, kuin olin illalla tullutkin. Samalla reissulla, voi luoja! Ei ollut todellakaan tapahtunut aikaisemmin mitään tällaista. Joskus olin sen yhden siiderin käynyt töiden jälkeen ottamassa ja se oli jäänyt siihen. En ymmärrä mikä minuun eilen illalla oikein meni. Hauskaa oli ollut ja mitään kaduttavaa ei ollut, pieni hymy nousi naamalle, kun poljin tuttua hiekkatietä pitkin työpaikalle. Olo oli kevyt ja hyvä. Masin vieressä nukuttu yö oli ollut turvallinen ja palautti hieman uskoani miessukupuolta kohtaan. Maailmassa oli näköjään vielä miehiä, joilla ei ollut vain se yksi mielessä, kun saivat naisen sänkyynsä.

Juhannukseni muuttui sillä hetkellä, kun luin Masin viestin kännykästäni. Vatsanpohjassa alkoi tuntumaan jännältä ja suupielet taipuivat väkisin ylöspäin. Miten tässä näin kävi, mitä tämä nyt oikein tarkoittaa? Miten osaisin vastata viestiin niin, että kuulostaisin samaan aikaan hieman kiinnostuneelta, mutta en kuitenkaan liian kiinnostuneelta. ”Olisi kiva olla siellä missä olet nyt. Hyvää juhannusta sinulle!” Vastasin viestiin. Ääh, oliko tämä nyt liikaa? Olikohan se Masi ihan tosissaan? Mitähän tästäkin nyt seuraa? Pian puhelin piippasi uudelleen ja tällä kertaa viesti sisälsi kysymyksen, ”Nähdäänkö huomenna?”

Nyt hypähti sydänkin hieman rinnassa. Se on kiinnostunut minusta! Minusta! Miten kukaan voi olla kiinnostunut minusta ja varsinkin ihminen, jonka olen tuntenut vuosikausia, eikä koskaan ole ollut mitään viboja puolin eikä toisin. Voi elämä, olin ihan nuhjuinen keskiviikkona ja haisin saunan jälkeen miesten Rexonalle, enkä varmasti ollut hehkein naisihminen torstaiaamuna parin tunnin unien ja edellisillan juhlimisen jäljiltä. Päässä alkoi risteillä miljoonia ajatuksia.

Edelleen istuin soutuveneessä miehen vieressä, joka otti huikkaa Leijonapullosta ja huuteli viereisiin veneisiin hyviä juhannuksia. Humalaisista naurunröhähdyksistä päätellen meno oli hilpeä, minä en kuullut mitä ympärillä puhuttiin. Keskityin lukemaan uudestaan ja uudestaan viestiä, jossa oli esitetty yksinkertainen kysymys minulle. Kysymys, johon en tiennyt yhtään, kuinka vastata. Mitä tähän nyt laittaisi, että keskustelu pysyisi kaveripohjalla. En tiennyt mitä Masi minusta oikeasti ajatteli, en halunnut nolata itseäni. Halusiko hän ehkä viedä kaveruutta eteenpäin, vai halusiko hän viettää uudelleen hauskan illan? ”Joo, nähdään vaan. Jos soittelen huomenna töiden jälkeen”. Käteni tärisivät vielä viestin laittamisen jälkeenkin. Vihdoin kokko oli pienentynyt suurehkoksi nuotioksi ja porukka alkoi valumaan veneillään rantaa kohti.

Huh, vihdoinkin tämä veneessä kököttäminen loppuu ja pääsee rantaan jaloittelemaan. Pääsisin kauemmaksi tästä koko ajan vastenmielisemmältä tuntuvasta miehestä ja kohta lähtisin kaupunkiin kotia kohti. Rantaan päästyämme ilmoitin ripeästi, että lähden juttelemaan Saritan kanssa ennen kaupunkiin lähtöäni. Sarita olikin jo laittamassa poikia nukkumaan, viimeisten leivänpalojen mussutus oli menossa mökin pöydän ääressä. Toivotin pojille hyvät yöt ja menin mökin kuistille, pitkälle penkille odottamaan Saritaa.

Polkua pitkin mökille päin hoippuivat myös serkukset äänekkäästi, heillä tuntui olevan juhannusfiilis kohdillaan. Siihenhän se viereen rötkähti istumaan kuistin penkille, eikä tehnyt elettäkään sanoakseen minulle mitään, jatkoi juttua serkkumiehensä kanssa, mutta aivan kuin osoittaen, että olen hänen omaisuuttaan, läiskäisi kämmenen reidelleni ja jätti sen siihen. Istuin ihan hiljaa, vaikka sisälläni kuohui ja odotin vain rauhassa Saritaa ulos. Tässäkö tämä nyt oli? Hiljaisuus. Tähän tämä nyt päättyy, eikä hän edes ole kiinnostunut. Jouluna se alkoi ja juhannukseen tämä puolen vuoden kituuttaminen nyt päättyisi. Minulla oli mitta täysi ja tiesin, että nyt minusta on tekemään tälle paskalle suhteelle loppu. Nyt oli minun aikani.

Kun Sarita oli saanut pojat sänkyyn ja tuli mökistä pihalle, nousin ylös ja lähdimme vähäeleisesti, kuin yhteisestä äänettömästä sopimuksesta hipsimään autolleni päin. Autolle päästyämme kerroin Saritalle, että olin nyt päätökseni tehnyt. Ei enää yhtään kiukuttelua, mielen osoittamista, haukkumista eikä epävarmuutta. Tämä jojoilu oli nyt tässä. Saritalle nousi kyyneleet silmiin hänen halatessaan minua lämpimästi. - ”Hyvä, minä tulen sitten perästä, kun aika on oikea. Pysytäänhän me aina ystävinä?” Sarita sanoi ääni väristen. ”Tietenkin pysytään”, minullakin nousi tippa silmäkulmaan. Molemmat pyyhimme kyyneleitä kämmenselkiin ja sovimme, että pidetään yhteyttä joka tapauksessa. Nousin autooni ja pyyhin viimeiset kyyneleenrippeet sormella pois poskipäiltä. Vilkutin vielä Saritalle ja käänsin auton keulan kaupunkia kohti.

Kotiin päin keskikesän yössä ajellessa minulla oli pitkästä aikaa kevyt olo. Kuin tuhannen kilon kivireki olisi jäänyt matkasta, tuolle viimeiselle reissulle vanhaan elämään. Tästä alkaisi minun uusi, oma elämäni. Kukaan ei enää haukkuisi, pelottelisi, käyttäisi henkistä väkivaltaa aseena minua kohtaan. Olin mahtava ja kaunis nainen, joka ansaitsee parempaa. Tämä hetki oli kaunis, öinen maantie, minä yksin, tunsin vahvasti, että elämäni oli jälleen omissa käsissäni. Huomenna töiden jälkeen soittaisin Masille ja lähtisin treffeille. Autoradiosta soi ”Kesäyö”.

Tarina perustuu tositapahtumiin ja tänä juhannuksena katselemme Masin kanssa kokkoa yhdessä jo seitsemättä kertaa. Yksi tekstiviesti juhannuksena seitsemän vuotta sitten muutti koko loppuelämäni. <3 

 

 

Kommentit (1)

Alankomaalainen
1/1 | 

Hei! Kirjoita, hyvä ihminen, kirjoita! Vaikka vain pöytälaatikkoon, sekin on parempaa kuin olla kirjoittamatta. Roihkaisen sinua kirjoittamaan myös artikkeleita, esseitä, historiikkiä, novelleita sun muuta, ihan vain siksi, että löytäisit oman suuntasi ja tyylisi. Siten kehityt edelleen. Lukemani juttu oli ihan hyvä. Olen ammatiltani äidinkielen opettaja, joten voin täten mielipiteeni sanoa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Voimarunoja kuvien kera. Pyrkimys pysähtyä ihan vain hengittelemään ja katsomaan ympärille avoimin mielin, nähdä elämän kauneus. Kannustaa luottamaan itseensä ja omiin kykyihin, tekemään unelmista totta <3

Hae blogista

Instagram