1700-luvun Pietari pienoismallina

Oli talvi tai kesä on Pietarin puistoissa ja upeissa rakennuksissa oma loistonsa. Tunnelma välittyy myös yksityisen pienoismallimuseon Petrovskaja Akvatorian näyttelyssä. Ydinkeskustassa sijaitsevassa pienoismalli-museossa on rakennettu Pietari 1700-luvun näköiseksi. Siellä on pienoismallit yli tuhannesta rakennuksesta ja ihmishahmoja on kymmeniä tuhansia. Kaupunki on rakennettu mittakaavaan 1:87. Pienoismallin kohteet ovat rakennettu samanlaisina kuin ne olivat 1700- luvulla

Välillä museossa on yö ja välillä päivä. Neliöitä pienoismallissa on noin 500, lisäksi siellä on huomioitu vuodenajat. Kronstadissa on talvi ja vaikkapa Pietarhovissa vietetään kesäpäivän juhlia.

 

Kun pienoismallia tarkastelee on vaikeata hahmottaa paikkoja nykyiseen Pietariin. Esimerkiksi Palatsinaukiolla kasvoi silloin metsää. Nevan kiemurat ja mutkat tulevat kivasti esille museossa. Lisäksi oikea vesi ja vedessä seilaavat laivat tuovat elävyyttä näyttelyyn.

Siellä täällä pienoismallin ympärillä on nappeja, joita painamalla saat vaikka hevosvankkurit liikkeeseen tai sepät ahertamaan ahkion ympärillä. Jos haluat päästä Pietarhovin tanssiaisten tunnelmaan saat tanssiaiset alkamaan napinpainalluksella.

Yksi onnistuneimmista ja nykyisestä Pietaristakin löytyvistä paikoista museossa on Jänissaarella kohoava Pietari-Paavalin linnoitus. Se on ollut upea silloin ja on upea nykyisinkin. Se rakennettiin 1703 puusta  ja se oli silloin vaaleanpunainen. Nykyään se on keltainen. Sen keskipisteessä on Pietari-Paavalin kadetraali, joka valmistui 1733. Kadetraalin kultainen 122 metriä korkea torni kohoaa kohti taivasta näkyen pitkälle Pietarin ympäristöön. Kadetraali on toiminut keisarien hautapaikkana Pietari Suuren ajoista alkaen.

Lisäksi pienoismallissa on otettu huomioon Pietarin ympäristö . Kronstad, johon nykyään pääsee ihan oikeastikin käymään. Lisäksi kauniit puistoalueet ovat upeasti valmistettu pienoismallissa, joita löytyy myös nykyisestä Pietarista. Niistä ehken tunnetuin ja kaunein on Pietarhovi, jonka kauniit puistoalueet suihkulähteet ovat kuvattu 1700-luvun tanssiaispäivänä..

Museossa saa lainata myös kuuntelulaitteen, joka kertoo tarkemmin jokaisen paikan historiasta. Emme vaan saaneet laitetta toimimaan hyvin, se kertoili ihan omassa järjestyksessään paikoista

www.hs.fi/matka/a1433209948675

www.suomi.fontanka.fi/articles/169/

Pienoismallimuseo sijaitsee pienellä merikadulla, Malaja Morskaja 4, Amiraali-kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa. Samassa rakennuksessa on metron sisäänkäynti Admiralteyskaja (helpompi etsiä kartalta tuon metroasen avulla) Avoinna päivittäin klo 10-22.  www peteraqua.ru

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogini kertoo mitä mukavaa ja yllätyksellistä olen kokenut lukuisilla Pietarin matkoilla. Pietari on kaunis, yllätyksellinen kaupunki, jossa tapaa ihania ihmisiä. Lisäksi siellä voi vierailla hullunkurissa paikoissa, unohtamatta upeita historiallisia paikkoja. Toivottavasti muutkin matkailijat löytävät blogini kautta mielenkiintoisia paikkoja, missä vierailla Pietarissa.

Blogiarkisto