Yrityksen perustamisesta tuli kuluneeksi vuosi, joten merkkipaalun lähestyessä tuli kaivettua Excel esiin ja laskeskeltua kuluneen vuoden kustannuksia. Näin eläkeläisenä oma toiminta on pientä ja sivutoimista, joten kirjanpidonkin saa helposti koostettua kerran vuodessa – kuluja ynnäillessä tulikin hieman yllätyttyä rahanmenosta, vaikka kovasti sitä yritti olla tarkan markan mies.

Mutta mihinkä sitä rahaa sitten meni ja mitä tekisin toisin nyt, jos olisin ollut hieman viisaampi? Alla muutamia poimintoja.


1. Kilpailuta vakuutukset (muut kuin YEL)

YEL-vakuutus eli yrittäjän eläkevakuutus on aina samanhintainen riippumatta siitä, mistä eläkevakuutusyhtiöstä sen otat. Sen sijaan esimerkiksi tapaturmavakuutuksissa ja vastuuvakuutuksissa voi olla isoja eroja.

Itse huomasin tämän kantapään kautta, kun otin vakuutukset suoraan omasta tutusta yhtiöstä. Pari kuukautta sitten päätin erään iltapäivälehden artikkelin innoittamana kilpailuttaa vakuutukset parissa muussa yhtiössä ja säästöä tuli vajaa satanen tulevalle vuodelle.


2. Verkkosivut voi saada yllättävänkin halvalla (ja kilpailutus onnistuu ilmaiseksi verkossa)

Jos et suoranaisesti myy mitään verkossa ja toimintasi on pientä, niin suppea käyntikorttityylinen sivusto voi olla täysin ok valinta.

Isot puljut ja puhelinmyyjät voivat veloittaa vastaavista helposti tonnin, mutta esimerkiksi netin kilpailutuspalveluista (esim. Nerot.fi) voi löytyä täysin päteviä pieniä freelancereita, jotka pyöräyttävät ammattimaisen näköisen sivuston satasilla. Ja kilpailutus ei muuten maksa mitään.

Itse sain tarjouksia neljästä eri paikasta ja vaihteluväli oli 400 euroa.


3. Kilpailuta myös tilitoimistot

Suosittelen pienelle yritykselle pientä paikallista tilitoimistoa – sellaiselta sivutoiminen yrittäjä voi hyvin saada kirjapitonsa 40 eurolla kuukaudessa.

Monet tilitoimistot käyttävät melko joustavaa hinnoittelua ja ottavat kyllä omansa pois, ellet tiedä mitä kirjanpito maksaa muualla. Kysy siis tarjoukset aina useammista paikoista, vaikka tietäisitkin lopulta päätyväsi oman kirkonkyläsi paikallisen tilipalvelun asiakkaaksi.


Entäs mitä muuta kannattaa kilpailuttaa?

Muita mahdollisia hankintoja ovat ainakin pankkipalvelut, mahdolliset laskutusohjelmat ja kassajärjestelmät. Toki myös lainojen kilpailutus kannattaa, jos semmoista esim. pankista tulee haettua. Pankkitileihin liittyen toiminimen kannattaa tiedostaa, että toiminimi ei tarvitse erillistä yritystiliä, vaan toiminimen rahaliikennettä voi aivan hyvin pyörittää niin sanotun henkilökohtaisen tilin kautta.

Verkkopankkiin kannattaa kuitenkin perustaa uusi erillinen tili toiminimelle, jotta kirjanpidosta pysyy paremmin selvillä. Maksullista yritystiliä et kuitenkaan tarvitse, eli älä osta sellaista, vaikka pankki sitä kenties yrittääkin kaupitella.

Myös laskutusohjelmiin saa monesti ilmaisen kokeilukuukauden, ja tämänkin jälkeen hinnoittelu on parhaimmillaan muutamaa euroa kuukaudessa. Hinta on ihan järkevä säästyneeseen aikaan nähden. Paperilaskujen tulosteluun ja lähettelyyn saa varata turhankin paljon aikaa, eivätkä postimerkitkään ilmaisia ole.

Siinäpä ne tärkeimmät taisivat tulla. Pääasiahan on se, että oli hankinta mikä tahansa, niin tarjoukset kannattaa kysyä aina monesta paikasta. Harvalla yrittäjällä sitä liikaa on rahaa kassassa ainakaan alussa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla