Lukijan kirje: Kenen leipää syöt, sitä halveksit
klo 12:12 | 7.7.2016
Kotona ilmaiseksi syövä ja asuva yli kaksikymppinen puhuu vanhemmilleen halveksivasti välittämästä edes paikalla olevasta vieraasta. Huomaako tytär tekevänsä väärin vai eikö hän vain välitä?Lue koko juttu
Hämmästyin itse vastaavaa tilannetta kun olin 19v ja kävin kaverini kotona. Itse asuin silloin jo poikaystäväni kanssa mutta kaverini asui vielä vanhemmillaan. Äitinsä pyysi imuroimaan edes oman huoneen. Kaverini huusi ihan suoraan päin naamaa: "Imuroi v***u ite, v***n lehmä!". Samaan hengenvetoon pyysi vielä bensarahaa. Lähdettiin kaverin vanhempien autolla kylille. Itselleni jäi hyvin hämmentynyt olo. Ihmettelin minkälaisen kasvatuksen on saanut. Olemme kuitenkin samaa ikäluokkaa. Itse en ole koskaan voinut edes sanoa vastaan äidilleni, koska meillä opetettiin kunnioittamaan vanhempia. Eipä kyllä muutenkaan tapoihini kuulu haistattelut tai kiroilu.
Minulla on kaksi vanhempaa sisarusta. Veli ehti asua äidin ja isän täysin passattavana viimeiset kymmenen vuotta, ja sitä ennenkin häntä huollettiin pitkin maailmaa. Nyt äiti on kuollut ja passaajana jatkaa isä. Sentään ruoan tarjoilu suoraan veljen huoneeseen loppui äidin kuolemaan. Veli on varmasti sairas, sekä henkisesti että fyysisesti, mutta on silti täysin kykenevä viettämään aikaansa kylillä päivät pitkät. Päihteitä ei käytä.
Sisareni puolestaan kaatoi aina kaikki pienimmätkin murheensa äidin niskaan, vielä sittenkin kun äiti oli vanha ja heikko. Oli taukoamatonta valitusta toiselta paikkakunnalta käsin. Äiti sai heti aina kuulla senkin, jos sisarellani, lasten parissa työskentelevällä ihmisellä, ei ollut jääkaapissaan ruokaa eikä halua pyhäpäivänä sitä lähteä ostamaan. Sisarellani oli myös tapana ilmoittaa kuolevansa milloin mihinkin tautiin. Äiti otti aina erittäin pahasti sen, jos "lapset" olivat nälkäisiä tai sairaita, joten tämä oli taattu keino saada häneltä huomiota osakseen.
Minultakin äiti aina kyseli, onhan minulla varmasti ruokaa ja enhän minä sentään ollut mistään sairas. Kotoa muutettuani opin salaamaan kaikki isommat huoleni, koska eihän äiti olisi kestänyt enää kolmattakin hädässä olevaa "lasta".
Isälle sisareni ei sentään valita, koska ei hänestä pidä, vaan kävi jopa äidin kuoltua haukkumassa häntä uskontovereilleen pitkin kyliä. Lopetti isään kaiken yhteydenpidon. Eipä veljenikään tosin isästä pidä, koska tämä on joskus hänellekin huutanut. En kyllä yhtään ihmettele, että isä on hermostunut. Itsenikin tekisi joskus mieli huutaa näille kummallekin oikein suoraa huutoa, mutta eipä siitä olisi mitään apua. Äiti taas aina vältteli kaikkia riitoja.
Ja sitten olen minä. Näitä kahta hyvin paljon nuorempi ja mielestäni ihan tavallinen ihminen. En usko, että kaikki vika on aina kasvatuksessakaan. Joillakin ihmisillä yksinkertaisesti on jonkinlainen luonnehäiriö. Jos heillä on epätavallisen lempeä vanhempi, niin sitä he käyttävät siekailematta hyväkseen vielä yli 50-vuotiainakin. Ja jos heille on heidän hullutuksistaan yritetty muiden suusta sanoa, niin siitä he kantavat loppuikänsä loukkaantuneina kaunaa.
Kaikki tällainen pitäisi saada katkaistua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ei ole vain oikein, että vanhat vanhemmat ovat kahdella jalalla kävelevien ihmisten palvelijoita loppuun saakka. Sisarukseni eivät ilmeisesti edes koskaan tajua tehneensä jotain väärin.
Sama malli on myös toisinaan työpaikoilla. Halveksitaan palkkaa maksavaa työnantajaa. Pyydetään työnantajalta jotain ja jos ei heti tapahdu niin sitten valitetaan ja haukutaan. Kaikki heti tai herjataan. Ei ajatella, että hankinnat tarvitsee miettiä mihin väliin ja taloustilanteeseen, ei nähdä kokonaisuutta. Eli tämä käytös selkeästi siirtynyt myös työpaikoille.
Tiedän yhden nelikymppisenkin naisen, joka vanhempiensa luona käydessään taantuu teini-ikäisen tasolle ja alkaa äyskiä, kirota ja kiukutella, eikä haittaa vaikka olisi muutakin sukua tai vieraita mummolassa paikalla, mm. omat lapsensa.
Ihan tuttua juttua... Yksi tytär, reilusti yli 25 v. asui keväästä syksyyn aina vanhempiensa luona. Vanhemmat olivat sairaseläkkeelle siirtyneitä, toinen omaishoitaja... No, tytär (yksi monesta, tämä nuorin) tuli "kotiinsa" ja kiukutteli, jos ei ollut ruokaa pöydässä, ajoi vanhempien autolla töihin, lainasi korottomasti rahaa omiin juttuihinsa jne. Vieläkin pitää vanhusten kotia omana varastonaan, vaikka asuu satojen km päässä heistä omistusasunnossa. Tavarat lojuvat vanhusten kaapeissa ja ns. kanakopissa. Jos asiasta hänelle sanotaan, sota on valmis.
Toiset aikuistuvat, toiset ei.
Nolona kerron, että hyytävän kotona samanlaista 19 vuotiasta lasta, joka asuu ilmaiseksi kotona. Jos ei ole ruoka valmiina kun neiti tulee, saan osakseni haukut vaikka olisi vieraita paikalla. Kielenkäyttö minua kohtaan alkoi pikkuhiljaa pahentua siinä ~16 vuoden tietämillä. Mihinkään yhteisiin juttuihin, kodin siivoukseen tms neiti ei osallistu. Kulkee ovesta ulos ja sisään miten tykkää. Oman huoneen siivouskehoitukseen olen usein saanut haistattelua osakseni ja lopulta se siivous jää kuitenkin tekemättä. Siivoa huoneen, kun en jaksa sitä läävää enää katsoa. Kärsin itse tästä tilanteesta aivan hirveästi. Myönnän, että hiukan pelkään kommunikointia tyttäreni kanssa, koska ahdistun siitä haistattelusta ja halveksivasta käytöksestä, jota saan häneltä. Hävettää myös hirmuisesti, jos joku vieras sattuu olemaan paikalla.
Olen joskus uhannut pistää hänet pihalle asunnosta, mutta niissä tilanteissa saan vain ylimielisen kohtelun takaisin ja paskaiset naurut.
En ole itse ikinä elämässä puhunut omille vanhemmilleni tuolla tavalla.
Olen ihan neuvoton tässä tilanteessa.
On myös niin, että työssä voi pahoin kun on pakko toimia epäeettisesti: Lasten vuoropäiväkodin työntekijöiden oma mukavuus, laiskuus ja välinpitämättömyys menee kaiken edelle ja viis lapsista. Ylimmät esimiehet eivät välitä. Nostavat vaan isoa palkkaa ja perheet eivät saa lapsilleen hyvää hoitoa ja kasvatusta. Tyypillistä julkisen sektorin touhua. Onneksi markkinoilla on yksityisiä päiväkoteja.
Hei "huono äiti", mitä jos keskustelisitte asian miehesi kanssa, ja sitten yhteisrintamana ilmoittaisitte miten haluatte yhteisasumisen ehtojen toimivan. Listaatte kodin säännöt, joiden noudattamista häneltä odotatte. Jos kotona asutaan, pelataan kodin sääntöjen mukaan. Jos ei haluta sääntöjä noudattaa, sitten muutetaan pois. Tämä pitää hänelle selkeästi kertoa, ihan sama miten paljon huutoa ja haistattelua tulee vastaan.
Ja muista, jos uhkaat jollakin, niin uhkaus pitää toteuttaa. Jos sanot hänelle, että "minä en sotkujasi siivoa" ja siivoat sitten kuitenkin, ei ihme ettei hän sinua usko. Samoin jos uhkaat pihalle pistämisellä, sitten sinun pitää tosiaankin pistää hänet pihalle jos hän ei sääntöjäsi noudata.
Jos olisin tilallasi, en puuttuisi omaan huoneeseen ollenkaan. Jos haluaa läävässä asua, asukoon. Sen sijaan vaatisin osallistumista yhteisten tilojen siivoukseen, ruuanlaittoon tms., ja vahtisin, että työ myös tehdään. Ellei onnistu ilmoittaisin, että jos meno ei vaikka kuukauden sisällä muutu, niin sitten saa lähteä hakemaan asuntoa muualta. Viikkoa vaille aikarajaa laittaisin hänen pöydälleen kaupungin asuntohakupaperit. Sen jälkeen vaihtaisin lukot.
En tarkoita sitä että lasta pitäisi hylätä, en toki, mutta näyttää siltä, että jollet oikeasti osoita, että meillä on meidän säännöt, ja niitä noudatetaan, jos kotona asutaan, et ikinä saa häntä ruotuun. Vaikeaa voi olla nytkin, ja riitaa tulee, mutta se siitä seuraa kun liian pitkään antaa periksi ja hyssyttelee.
Tämä ei myöskään ole lapsettomien sivustahuutelua, minulla on kaksi aivan pian täysi-ikäistä lasta enkä ikimaailmassa (sairaudet ja muut toki poislukien) sulattaisi heiltä tuollaista käytöstä, enkä voi kuvitella mitään syytä miksi he eivät ottaisi vastuuta perheen ja kodin hyvästä omalta osaltaan.
Niin ja vielä lisäyksenä edelliseen: Olet rohkea kun tuot asian esiin, käytä sitä samaa rohkeutta kun puhut tyttäresi kanssa. Lunta sieltä tulee tupaan varmaankin, mutta monesti ravistelu tuo hyvää lopputulosta. Sitähän se vanhemmuus välillä on. Tyttö on vielä nuori ja sinusta riippuvainen, siksi on mahdollista vaikuttaa. Olet oikealla asialla kun otat asian puheeksi, muista se kun tyttö yrittää mitätöidä.
Näitä on. Minun viisikymppinen opettajasiskoni harrasti mykkäkouluja ja syömälakkoja äidin ja isän luona käydessään. Äiti keitti ruoat ja yritti maanitella syömään, soitti minullekin, että siellä se taas makaa. Näin tapahtui kirjaimellisesti ihan viimeiseen asti.
On naurettavaa ajatella, että sama ihminen on juttujensa perusteella hyvinkin ankara opettaja koulussa ja jättää lapsia jälki-istuntoon pienistäkin asioista. Sitten vain omien vanhempien luo pitkäksi kesälomaksi kiukuttelemaan ja mököttämään. Ajatelkaapa sitä, hyvät lasten vanhemmat.
Uskoakseni ihminen ei yks kaks muutu kuvatunkaltaiseksi itsekkääksi kiukuttelijaksi, vaan kasvaa sellaiseksi. Oppiakseen ottamaan toiset huomioon ja tunnistamaan oman vastuunsa asioista, on ihmisen saatava (lapsuudesta asti) siihen virikkeitä, ohjausta ja myös vaatimuksia. Lasta on kasvatettava ottamaan toiset huomioon, tunnistmaan omat ja toisten rajat. Ei se sen kummenpaa ole. - Sitä saa mitä tilaa.