Lukijan kirje: Taidan pistää ystävät jäähylle
klo 14:11 | 19.5.2017
Ystäväni eivät koskaan kysy, mitä minulle kuuluu.Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni eivät koskaan kysy, mitä minulle kuuluu.Lue koko juttu
Tarkoitatko, että kaikki puhuvat vain itsestään eikä kukaan sinusta?
Niinhän se meidän monien mielestä on, kun itse pidämme itseämme kuitenkin kovin kiinnostavana ja tärkeänä.
Mitä jos itse valittamisen sijasta heittäisit sekaan omat juttusi ja kertoisit vastavuoroisesti, mitä sinulle kuuluu? Kutsut heitä kuitenkin ystäviksesi. Ystäviä on kuule niin harvassa, ettei kannata kovin helposti ketään poistaa elämästä. Voit myöhemmin vielä katua sitä, jos tulee hätä käteen ja tarvitset ystävää
Minä kuuluin vuosia sitten ystäväporukkaan, joka jakoi negatiivista energiaa ympärilleen. Mikään ei ollut ikinä hyvin, kaikista ihmisistä puhuttiin pahaa. Jopa oman porukan kesken ostettiin mahdollisimman hirveitä synttärilahjoja ja sitten seläntakana pahantahtoisesti ilkuttiin. Oma-aloitteisesti he eivät myöskään yhteyttä pitäneet. Toisaalta saattoivat sitten ihmetellä, kun kukaan ei pitänyt heihin yhteyttä. Muutaman vuoden jälkeen totesin, ettei tämä ole sellaista ystävyyttä, jota haluan. Jätin minäkin yhteydenotot ja niinpä nämä negatiiviset katosivat elämästäni. Tämä ei ole vaikuttanut millään tavalla negatiivisesti. Muitakin, oikeita ystäviä onneksi on.
Laita vain jäähylle! Elämme vain kerran eikä tuollaisiin "ystäviin" kannata käyttää aikaansa.
Ihmiset ylipäätään ovat sellaisia, että ovat kiinnostuneita vain omista asioistaan eivätkä jaksa kuunnella toista osapuolta.minä aina ihmettelen, miten ihmeessä he kuvittelevat, että minua jotenkin kiinnostaisi heidän asiat jos heitä ei kiinnosta minun asiat.7
Ei tuollaisia voi ystäviksi sanoa. Siinävaiheessa kun itse tarvitset ystävää niin tälläiset kaverit katoaa. Paremoi yksin kuin huonossa seurassa!
voisitko jo tapaamisen alussa sanoa nyt ei valiteta? kertoa avoimesti että olisi kiva jos minunkin kuulumisia kysellään? joskus olen tehnyt itsekkäästi vaan niin että kertonut omia kuulumisiani toisen perään. jos toinen ei huomioi kerron sen. joskus siitä on suututtu ja silloin pitää miettiä onko ystävä kiinnostunut sinusta? jos kertoo vain omia juttuja on se merkki ettei toisen asiat kiinnosta tai sitten ei vain huomio asiaa. joskus voi myös puhua ei omista asioista kuten musiikista kulttuurista ja arjen ilmiöistä uutisista. jos ystäviä ei ole paljon kannattaa pitää niistä kiinni mutta ei sellaisista jotka uuvuttavat. voisit miettiä onko ystävyys sinulle rikkaus vai vaiva? onko tämä ihminen sinulle tärkeä?
Itse olen joutunut myös laittamaan negatiivisen ystävän pois, sillä minäkään en kertakaikkiaan enää jaksanu sitä jatkuvaa "kaikki on aina mulla huonosti"- jutun aihetta. Mitään hyvää ei tuntunu olevan, ei vaikka koitin omalta osalta sanoa ettei hällä tosiaan ellämä niin huonoa ole. En katkassu välejä kuitenkaa seläntakana, vaan istutin hänet nenän eteen ja kysyin jotta huomaako hän ollenkaa omaa käytöstään? Ei huomannut, minä olin taas se joka ei mitään ymmärrä. Silloin sanoin että enkä jaksakaan enää ymmärtää ja hänen jatkuva negatiivisuutesa syö munki voimat ja jotta nyt otan irtioton hänestä, ihan omanki jaksavuuden takia. Siitähän sanomista tuli, mutta annoin sanoa. Sen jälkeen totesin vain jotta eiköhän tämä ollu tässä ja toivotin hyvää elämää ja jotta hän löytää uuden ystävän jonka niskaan aina kaataa kaikki negatiivisuus.
Sen jälkeen oma olo oli ja on todellain kevyt ja helpottunu, tein oikian ratkasun.
Hei nimimerkki Elämään iloa: varmasti vaati voimia tehdä tuo päätös, mutta joskus ikävätkin asiat ovat melkein välttämättömiä. Ei kenenkään ole pakko jaksaa kuunnella toisen valittamista loputtomasti, etenkään, jos se ei ole vastavuoroista eikä toinen ymmärrä kertomallakaan tilannetta. Toivotaan, että jokin saa joskus hänenkin ajatteluaan muuttumaan.
Minullakin yksi pitkäaikainen ystäväsuhde on nyt koetuksella, ehkä se johtuu minun omasta iästäni, että en tarvitse tällä iällä hyväksyä sellaista josta en pidä. Nuorena tyttönä en ole ollut niin tarkka ystävistä sillä olen hyväksynyt kaikki omine vikoineen ja hyveineen. jopa heidän ylemmyys käyttäytymisen, mutta en enää
Itse olin juuri tuollainen pahimpina masennusaikoina (kesti muutaman vuoden). Harva asia oli oikeastikaan hyvin, halusin kuolla ja valitin eli avauduin koko ajan koska siten sain edes vähän helpotusta omaan olooni. En välittänyt kenestäkään kunnolla, en itsestänikään. Ahdistus oli koko ajan läsnä. En voi edes kuvitella, mitä olisi tapahtunut, jos ne viimeisetkin ystäväni olisivat jättäneet minut yksin. "Tuollaiset ystävät eivät ole minkään arvoisia." Kiitosta vaan.
Nykyään osaan välittää muista ja huomioida muita, kiitos heille, jotka jaksoivat tukea vaikka olinkin varmasti erittäin rasittava.
Minulla on ystävä joka aina YLEISellä paikalla tavatessamme oli niin nauravaista ja positiivista sorttia (ilmeisesti näytelmää), sitten kaksin kun heillä oltiin puhui todella silmiinpistävän negatiiviseen sävyyn esim muista äideistä joiden kanssa tapailimme (yleensä syyllisti, joku liikaa hoiti itseään,meikkasi,joku eskariope saattoi hänen mielestään liikaa omistautua työlleen ja siivosi kotonaan liian vähän ja tästä syystä ystäväni mielestä heiltä aina kylällä alkoi täitartunnat....kaikki ihan pöhköä!!) ja miestään hän haukkui kun tekee niin paljon töitä ettei lasten kanssa ole ikinä.Samassa lauseessa sanoi ettei uskaltaisi miehelleen lapsia hoitoon antaakaan. Miehessänsä hän näki vain yhden hyvän puolen:hyvät tulot. Joskus yhteisen ystävämme kanssa otin puheeksi oudot jutut MINUN seurassani,hän ei ollut uskoa kun kerroin. Yhdessä päättelimme että liian pitkä kotiäitiys ei ollut tälle naiselle hyväksi, tuli kateus muiden naisten "omia menoja" kohtaan ja siitä alkoi syyllistäminen ja negatiivisuus. Näytteleminen "yleisillä paikoilla" oli sitten vain normaali reaktio, hän halusi että muut luulee että hän on onnellinen ja että heillä on todella hyvä parisuhde. Sittemmin mies onneksi hellittänyt työnteosta,mutta kysymys kuuluu tekikö sen liian myöhään koska lapset ovat päälle 10v jo kaikki. Toivottavasti vielä saa yhteyden poikiinsa ja perhe elää onnellista yhteiselämää.