Lukijan kirje: Minusta toivottiin poikaa
klo 14:16 | 31.7.2017
Edelleen poden kelpaamattomuuden tunnetta, vaikka isäni on jo kuollut.Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelleen poden kelpaamattomuuden tunnetta, vaikka isäni on jo kuollut.Lue koko juttu
Nyyti, ymmärrän hyvin tunteesi. Minusta ei toivottu vain poikaa, vaan myös urheilijaa. Isäni oli itse urheillut piiritasolla ja ilmeisesti halunnut menestyä paremmin. Kun se ei onnistunut, kaikki odotukset ladattiin minuun - ainoaan tyttäreen.
Mutta tyttönä oli lähes kelvoton. Ja kun en ollut urheilusta kiinnostunut, olin mätämuna.
Minuun isän asenne jätti myös pysyvän jäljen. Kerjäsin hyväksyntää kaikilta muilta, kun en sitä isältäni saanut, poikaystäviltä, miesystäviltä. Varsinkin seurustelusuhteisiini ja myöhemmin parisuhteisiini riittämättömyyteni löi leiman.
Vasta aivan muutama vuosi sitten, isäni jo kuoltua, olen oivaltanut puutostautini syyn. Jouduin tekemään kovasti työtä päästäkseni sinuksi asian kanssa. Lopullinen avain oli anteeksianto. Päätin, etten halua kantaa isäni vammaa itsessäni ja antaa isälle anteeksi, vaikkei hän ollut sitä enää vastaanottamassa.
Nyt olen sovussa itseni kanssa ja onnellinen!
Korjaus ylläolevaan:
Päätin, etten halua kantaa isäni vammaa itsessäni, VAAN antaa isälle anteeksi, vaikkei hän ollut sitä enää vastaanottamassa.
Maatalousyhteiskunnassa poika oli välttämätön tilan jatkajana (tytöt menivät miehelään) ja samalla vanhempien huolehtijoina näiden vanhuudessa. Tämä vanha asenne vaivaa joitakin edelleen, mutta auttaisiko ajatus, että se on todella historiallinen painolasti eikä kenenkään henkilökohtainen vika (siis isän) eikä tyttären. Ja onpa paljon maita, joissa poikien(yli) arvostus jatkuu täyttä päätä edelleen. Älä ota asiaa ollenkaan henkilökohtaisesti!