Kiusatun Ellin, 14, äiti: ”Tyttäreni sanoi kaiken olevan hyvin, koska halusi suojella minua”

Kun Ellin äiti yritti puuttua kiusaamiseen, koulussa luvattiin keskustella asiasta, yhä uudelleen. Mikään ei muuttunut.

Elli sai eskarissa kuulla olevansa ruma läski possu. Kun aikuiset eivät saaneet kiusaamista loppumaan, tyttö sulkeutui. Itku tuli äidin sylissä vasta murrosikäisenä.Lue koko juttu

Kiusatun Ellin, 14, äiti: ”Tyttäreni sanoi kaiken olevan hyvin, koska halusi suojella minua”

Sivut

Kommentit (29)

Äidin sydän

Tämä tarina on kuin suoraan tyttäreni elämästä, vaikka hänen tilanteeseen ei koulussa mitenkään puututtu. Kiva-koulu ei vaan toiminut ja juuri eläköityvä rehtori meni sieltä mistä aita oli matalin. Tytärtäni kiusattiin alaluokilta koko peruskoulun läpi, aina puolustuksena oli kun "tyttö on niin herkkä, pitää kovettaa itseään". Lopulta lapsi joutui peruskoulun viimeisinä viikkoina nuorisopsykiatrian osastolle vaikeassa psykoosissa, häneltä loppuivat selviytymiskeinot.

Tästä on nyt aikaa kuusi vuotta ja yhä hän taistelee, välillä valoisammissa hetkissä ja välillä synkissä syövereissä. Äitinä voin vaan olla tukena, kulkea mukana ja toivoa parasta. Enää en pelkää pahinta, vaan nautin jokaisesta yhteisestä hetkestä. Huomisesta ei voi tietää, joten elän nyt.

  • ylös 30
  • alas 8
Ysäriteini

Sama meininki oli jo 90-luvulla, silloin ei ao. pilipaliohjelmasta eli KiVasta koulusta tiedetty mitään, penikat saivat olla toistensa niskassa ihan luomuna. Olin luokan pohjasakkaa, hevonen, huora, lesbo, milloin mikäkin. Rehtori vältteli vastuuta, luokanvalvoja ei ottanut kantaa, yläaste oli kolmivuotinen sirkus, joka tiivistyi siihen, että minussa oli paha, synnynnäinen ja näkymätön vika, jonka vuoksi minua ilmeisesti sai kiusata.

Kun lukee kertomuksia kiusaamisesta, samat latteudet toistuvat opettajien puheissa

A) Pojat nyt ovat poikia, rakkaudesta se hevonenkin potkii,

B) Pojilla on nyt niin vaikeaa,

C) Murrosikäiset nyt ovat ...murrosikäisiä,

D) Mikäs vika sinussa on, kun sinua kiusataan?

E)  Olet liian herkkä ja kuvittelet, että sinua kiusataan,

F) Onko sinun pakko olla tuollainen?

Surkeaa huomata, että mikään ei ole reilussa parissakymmenessä vuodessa muuttunut mihinkään suuntaan.

  • ylös 68
  • alas 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullinen äiti

Tuli itku kun luin Ellin tarinan. Itselläni on teini jota on kiusattu ekaluokalta asti. Rehtori, kuraattori, psykologi sekä luokanvalvoja ovat selvitelleet tilannetta ja kuunnelleet. Kiusaajia on puhuteltu useaan kertaan mutta kiusaaminen on jatkunut. Miksei kiusaajia siirretä toiseen luokkaan? Useilla kiusaajilla koulu sujuu huonosti ja häiriökäytös jatkuu vuodesta toiseen. Eikö tarkkisluokkiin ole enää määrärahoja? Ongelmanuoret pois häiritsemästä opinhaluisten ja rauhallisten oppilaiden koulunkäyntiä! Ja ongelmanuorten vanhemmat: Avatkaa jo silmänne ja nähkää nuorenne pahoinvointi! Päihteet, näpistely ja häiriköinti puhuvat surullista kieltään. Onko vanhemmilla aikaa ja halua kohdata lapsensa?

  • ylös 61
  • alas 3

Hei nimimerkki Äidin sydän, ihan valtavan surullista kaikki tuo, mitä kerroit. Lämmin halaus täältä KK:n toimituksesta sinulle ja tyttärellesi, toivotamme voimia ja kaikkea hyvää eteenpäin. Kuten sanoit, voit vain kulkea mukana ja toivoa parasta, olet siinä valtava apu ja tärkeä ihminen tyttärellesi.

  • ylös 16
  • alas 2

Sydäntä särkee, nimimerkki Ysäriteini, kun lukee kertomaasi. Ihminen voi olla toiselle todella susi, eikä sitä tahdota joskus edes uskoa tai saada loppumaan. Nuo kirjoittamasi puheissa toistuvat "latteudet" ovat tosiaankin varmasti edelleen totta. Toivottavasti jokainen pieni askel kiusaamista vastaan ja tällaisetkin lehtijutut auttavat aina jotakin toimimaan tai muuten eteenpäin. Voimia sinullekin, uskotaan parempaan - ja tehdään sen eteen mitä voidaan.

Surullinen äiti, lämpimiä ajatuksia sinulle ja lapsellesi täältä KK:n toimituksesta! Taistelu oman lapsen puolustamiseksi voi olla hirveän rankkaa ja surullista. Toivomme sinulle paljon voimia ja että tilanne lopulta ratkeaisi hyvällä tavalla. Ja sitä, että kiusaavien lasten vanhemmat todella toivomallasi tavalla osaisivat myös avata silmänsä.

Vierailija

Entä tilanne kun kiusaaminen ei ole näkyvää, vaan silkkaa huomiotta jättämistä ? tyttäreni, nyt 14 vuotias "käy" toiseen kertaan 7lk ei yhtään ystävää koulussa, vapaa ajalla. Käy koulussa ehkä 1-2 päivää viikossa.
Äitinä olen musertunut. Hän koitti ystävystyä, mutta muut eivät kiinnitä mitään huomiota hänen juttuihin. Ei ole itsetuhoinen, mutta sanoi että otetaanko todesta vasta kun tekee itselleen jotain.... Viiltelee/ käyttää päihteitä ? onneksi ei kumpaakaan (ainakaan vielä)

  • ylös 12
  • alas 1
Siipirikko

Millä keinolla saataisiin kiusaajien vanhemmat kokemaan kiusatun tilanne ajateltuna että se olisikin heidän lapsi?Kuka haluaisi viattoman ihanan huolettoman lapsensa menettävän elämänilon ja kaiken kivan, mitä lapsen elämään kuuluu ja sensijaan kokemaan jokaisen päivän kammottavana haasteena ja miettimään kuinka sen kestää?Onko lupa tuhota ihmisen tulevaisuus?Erittäin raakaa ja järkyttävää toimintaa. Mihin välitön leikki ja iloinen yhdessäolo on kadonnut tämän sairaan itsensä tarkkailun, kauneuden niin amerikkalaisen itsekeskeisyyden tullessa tilalle.

  • ylös 21
  • alas 4
Ei enää vähättelyä.

Omaa tytärtäni on kiusattu eskarista saakka. Hoitajat puuttuivat kyllä tiukasti ja toivat tilanteen minulle esiin, siitä iso kiitos heille. Mutta kiusaaja laitettiin samalle luokalle tyttäreni kanssa ja kiusaaminen jatkui.
Täss tilanteessa koen opettajan roolilla olevan ison merkityksen, itse toivoin että asioihin puututtaisiin välittömästi ettei tyttärelleni tulisi kiusaamisesta stigmaa joka pahimmillaan jatkuu koko kouluajan.
Itse toin kiusaamisasisn useasti esiin mutta tilannetta vähäteltiin tai sitten se hoidettiin huonosti. Tyttären piti itse mennä luokan eteen kertomaan miten häntä kiusataan siinä missä kiusaajat sai olla hiljaa paikallaan.
Myös tilanne jossa olin nimennyt erään tapahtuman osalliset hoidettiin niin huonosti kuin vain voi olla. Kaksi tyttöä oli haettu yhteispuhutteluun tyttäreni kanssa mutta koska opettaja oli ottanut väärän tytön puhutteluun, ei tyttäreni osannut yhdistää asiaa kiusaamistapaukseen ja asia kuitattiin sillä että olen vain hysteerinen ylihuolehtiva äiti.
Erehdys tuli myöhemmin esiin jutellessani opettajan kanssa mutta asia oli siinä vaiheessa jo "käsitelty" ja kuitattu.

Onneksi kolmannella luokalla vaihtui opettaja joka otti asian vakavasti, valitettavasti 2 ensimmäistä vuotta oli jo vakiinnuttanut tyttären roolin niin että tytär mielletään koulussa kaikkien oppilaiden keskuudessa epäsuosituksi, sellaiseksi jonka seurassa ei kannata olla, sellainen joka on parempi jättääkin yksin ettei itse joudu kiusatuksi.

Minun iloinen, huumorintajuinen tyttäreni, hän josta ajattelin ennen esikoulua että hänellä ei tule luonteenpiirteidensä vuoksi olemaan ongelmia ystävyssuhteiden kanssa.
Minun tyttäreni joka on odottanut 10 v. syntymäpäiviään kuin kuuta nousevaa, ei yhtäkkiä enää haluakaan järjestää kaverisynttäreitä, tärkeitä kymppijuhlia.

Minun ennen niin iloinen tyttäreni jäi tänään kotiin ja wilmaan kuittasin syyksi pitkäaikaisen kiusaamisen aiheuttaman stressin ja pyysin opettajaa ottamaan poissaolon ja tyttären pahan olon asian vuoksi esiin koko luokan keskuudessa.
Tähän on lupa tyttäreltäni, toivon että tällä tavoin saisi edes jonkun luokkakaverin heräämään ja ryhmäytymään niiden passiivisten kiusaajien mahdollistajien kanssa niin että positiivinen ryhmänpaine muuttuisi vahvemmaksi kuin tämän hetkinen negatiivinen paine.

  • ylös 27
  • alas 3
Turhautunut äiti

Eikö tämä ikinä muutu

Minun tyttärelläni on ollut ihan samanlaisia kokemuksia, kiusattu kaikkien luokkansa tyttöjen toimesta kolmannesta luokasta lähtien. Tytärtäni nimitettiin huoraksi ja lesboksi, hän sitten kysyi minulta, mitä nämä nimitykset tarkoittivat. Kukaan ei suostunut istumaan pulpetissa tai lounaspöydässä hänen vieressään. Kukaan ei halunnut tehdä hänen kanssaan paritehtäviä.  Oppilashuoltokokouksista ei ollut mitään hyötyö. Kokeneen miesluokanvalvojan vastaus oli aina : "En ole nähnyt mitään". Koulusta jopa ehdottomasti kiellettiin ottamasta kiusaajien vanhempiin itse yhteyttä. Kun sitten viimein soitin pahimman kiusaajan äidille, hänen mukaansa kukaan ei ollut ollut häneen koulusta yhteydessä. Ja tämä kaikki koulussa, jossa oli lanseerattu KiVa joka muistettiin kyllä mainita juhlapuheissa. 

Kun tyttärelleni tuli syömisongelmia, koululääkäri kolmannella luokalla ehdotti, että tyttö jäisi pariksi viikoksi "sairaslomalle" kotiin. Kun 8 vuotias tyttäreni alkoi puhua itsemurhasta, hakeuduimme yksityiselle lastenlääkärille, joka oli silmin nähden järkyttynyt tyttäreni puheista. Häneltä onneksi saimme lähetteen lasten ja nuorten psykiatriseen päivystykseen. Sitä kautta hän pääsi perheneuvolan asiakkaaksi ja terapiaan kuudeksi vuodeksi. Terapia ei valitettavasti estänyt psykooseja, jotka johtivat psykiatrisen sairaalan osastolle useaan otteeseen .

Sairaalakoulua yläasteen viimeiset luokat. Lukiota hän yritti käydä iltalukiossa, jottei tarvitsisi kohdata ikäisiään nuoria, joita hän oli oppinut pelkäämään. Mutta ahdistus  kasvoi liian suureksi, ja hän joutui keskeyttämään opinnot. Hän hakeutui toisen asteen ammatilliseen koulutukseen, jossa häntä sitten taas alettiin kiusata. Kukaan koulun oppilashuoltoryhmästä ei taaskaan ottanut tosissaan kiusaamista, ennen kuin "pääkiusaaja" pahoinpiteli erästä toista oppilasta koulun käytävällä.

Tyttärelläni on edelleen erilaisia vakavia mielenterveysongelmia ja raskas lääkitys niin. Tämä kaikki vaikeuttaa elämää ja opiskelua. Hänen on vaikea luottaa ihmisiin. Mutta nyt yli 20-vuotiaana hän on onneksi pystynyt luomaan ystävyyssuhteita.

Serkkuni, joka on työskennellyt lähihoitajana psykiatrisissa sairaaloissa, on kertonut, että hän ei ole vielä tavannut yhtään mielenterveyspotilasta, jota ei olisi koulukiusattu.

Onko yhteiskunnallamme todella varaa säästää koulujen terveydenhuoltohenkilökunnasta ja lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta. Turha sitten ihmetellä masentuneita ja syrjäytyneitä nuoria, jotka eivät kykene töihin ja maksamaan veroja.

  • ylös 36
  • alas 2
Kiusattu

Kyllä 50- luvulla oli myös julmaa olla pienikasvuinen mökin "penikka" jonka isä oli ahkera sotaveteraani. Kyllä manttaalitalojen "lapset" olivat opettajille niitä jotka sai kiusata. Olivathan jo isät syntyneet "kultalusikka suussa". Olen aikuisena summannut asioita ja tullut siihen tulokseen että "isäntämiehille"oli katkera juttu kun mökkiin ei koskaan haettu "kunnanapua". Isän ahkeruuden sain kokea kiusauksena.

Kiitos teille kaikille, jotka olette osallistuneet keskusteluun, ottaneet kantaa ja kertoneet omat tarinanne. Olette mielessämme, ja toivomme, että elämäänne ja läheistenne elämään tulisi valoa, hyviä käänteitä ja uusia alkuja. Toivosta voi olla vaikea pitää kiinni, yritetään silti.

Kiusaaja on nolo tyyppi

Niinpä.
Mun poikani on päälle kakskymppinen ja ammattikoulunkin kyennyt käymään. Hänestä tuli koulukiusaamisen takia kuitenkin eräällä tavoin syrjäytynyt. Hän ei ole juuri koskaan äitinä antamastani rohkaisusta ja palautteesta huolimatta kokenut itseään hyväksi tyypiksi, eikä mukavan näköiseksi tms. Juuret juontavat sinne, että ala-asteella koulussa kiusattiin niin järkyttävän paljon. Kun ekaluokkalaisen open kanssa puhuin asiasta silloin, muistan opettajan sanoneen, että poika itse on ratkaisun avain... Anteeksi kuinka? Siis tämä yksi lapsi tässä. Kiusattu vastaan muut.

Pieni kyläkoulu siellä oli ja pieni sisäänlämpiävä porukka. Kolmas-neljäs luokilla oli entinen tarkkisluokan ope, joka käsitteli poikaani, ja jokusta muutakin kai niin, että jos olisin älynnyt, hän olisi saanut syytteet lapsen koskemattomuuden rikkomisesta ja täysin syystä.
KIiusaamisasiaa hoidettiin todella huonosti about sen kuus vuotta, jonka poika kävi tätä koulua. Aika jätti pahoja arpia. Nuorena hänelle tuli masennus ja lääkkeet. Nyt on onneksi vuosia käytetyt lääkkeet poissa, mutta tiukan, aggressiivisen ja painostavan oloisia mm. sellaisia esimiehiä työssä hän ei oikein kestä... Ja sellaisia mokomia kyllä näköjään riittää, onko ne niitä entisiä koulukiusaajia vai mikä heitäkin vaivaa, kun huomataan, että joku on tunnollinen, mutta arka, niin aikuisten maailmassakin tulee vaikeuksia? Aletaan kyykyttää. Kauanko siinä menee, että kouluiän kokemukset tulee pintaan, eikä kestä enää samaa rääkkiä ja asennetta?

Työelämä on siis jäänyt vähiin. Hän väistelee agressiivisen oloisia kiroilevia ihmisiä. Jos hän voi valita missä ja milaisissa tilanteissa ihmisiä kohtaa, niin hän pärjää kyllä erilaisten ihmisten kanssa todella hienosti, eikä hän onneksi jääkään kokonaan kotiinsa neljän seinän sisälle. Nyt nuorta aikuista koitetaan auttaa työllistämisen tukitoimin, työkokeiluin, nuorten pajatoiminnalla ja etsivän nuorisotyön toimin. Psykiatrian erikoisosaamista ja apua on tarvittu vuosia...

Paljon on kulutettu aikaa ja varoja hänenkin auttamisekseen. Onneksi apua on saanut, mutta miten monia vuosia siinä meneekään, että se apu alkaa toimia. Moni nuori aikuinen päätyy jopa työkyvyttömyyseläkkeelle tai itsemurhaan näistä syistä. Ja suurin osa näistä asioista jäisi väliin, jos siihen kirottuun koulukiusaamiseen olisi oikeasti sillloin puututtu. Ja edelleen tänäkin päivänä puutututtaisiin. Äitinä jäin melkolailla apua ja tukea vaille. Poika vielä enemmän. Nyt hän sitten tulee maksamaan yhteiskunnalke pitkän pitkän pennin ... ja miksi? Olisko todellakin syytä ottaa vakavasti nämä kiusaamiset ja ahdiselut ja katkaista ne siihen paikkaan, heti kun vähänkin sitä koulussa huomataan... ehkä, ehkä tosiaankin vähenisivät ihmisten ahdistukset ja masennukset, jos jo lapsena sieltä nuoresta saisi kokea, että itsellä on merkitystä yhteisön hyväksyttynä ja avostettuna jäsenenä muuallakin kuin kotonaan.

Sillä kodin vaikutus näissä tilanteissa taitaa olla valitettavan pieni, eivätkä vanhemnat aina edes tiedä. Lapset eivät valita, eivätkä kerro... Lisää tälläisiä juttuja, sillä valistusta ja tietoa näköjään tarvitaan edelleenkin. Ja elämme muka sivistysnessä hyvinvointivaltiossa. Sen pitäisi kyllä myös näillä alueilla näkyä. Niin, että missä ne on ne todelliset teot? Puheita ei jakseta enää. Turhia lupauksia tässä ei viitsi kuunnella enää.

  • ylös 16
  • alas 2
Yksi äiti

Tämä on itsellekin tuttua. Oma tytär oli koulukiusattu jo esikoulusta asti. Tähän asiaan ei mitkään "kiva koulu" jutut auta. Lapset ottaa meistä aikuisista mallia. Kiusaaminen on nykyään helppoa, netissä anonyymisti. Meillä tilanne ratkesi, kun lapsi haki toiselle paikkakunnalle yläasteen jälkeen. Nykyään on ystäviä. Hän on kuin eri ihminen nykyään. Ottakaa kiusattujen vanhemmat yhteyttä paikalliseen koulupoliisiin mikäli koulu ei saa kiusaamiskierrettä poikki

  • ylös 13
  • alas 2
Vierailija

Kiusaajilla on mielenterveysongelmia jotka pitäisi hoidattaa psykiatrisella automaattisesti, koko katsantakanta täytyy käntää toisinpäin niin että kiusaajat erotetaan koulusta.

  • ylös 16
  • alas 1
äiti, ties monesko tällä asialla

Kirjoitukset ovat liian tuttuja ja kipeitä muistoja herättävä. Äitinä minä kiehahdin lopullisesti opettajille kun lapseni oli alakoulussa 5. luokalla. Uhkasin oikeustoimilla.
Olin ollut vuosien moneen kertaan yhteydessä kouluun ja kuraattoriin. Kiusaaminen loppui hetkeksi aikaa ja luulin asioiden olevan hyvin. Aikuisena lapseni kertoi, että 6. luokalla pahin kiusaaja oli opettaja. Hän ei halunnut kertoa minulle kun oli tullut siihen tulokseen, ettei äiti eikä kukaan voi asialle mitään.Yläkoulun puolella oli toiset opettajat, onneksi, ja muutenkin kiusaaminen oli paljon vähäisempää.
Nyt edelleen ja luultavasti lopun elämänsä lapseni elää tuhotun lapsuutensa aiheuttamien ongelmien kanssa. Ja minä en koskaan anna itselleni anteeksi itselleni, että en puuttunut asioihin kovemmalla voimalla ajoissa.
Jossain laissa, asetuksessa tai julistuksessa sanotaan siihen tapaan, että jos lapsen terveys vaarantuu niin vanhempien velvollisuus on huolehtia, että pitää lapsen poissa sieltä tms. Koskeeko tämä myös sitä, että jos terveys ja kasvu vaarantuu koulussa?

  • ylös 18
  • alas 3

Kiitos kirjoituksistanne, Kiusaaja on nolo tyyppi ja Yksi äiti. Todella paljon voi joutua käymään läpi ja silti tulokset voivat olla huonoja.

Todella muutosta tarvittaisiin, tekoja enemmän kuin sanoja, kuten kirjoitit Kiusaaja on nolo tyyppi.

Ja poliisi on todellakin yksi vaihtoehto, sekin on hyvä muistaa.

Voimia teille molemmille!

Wiu

Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan sekä ammattikoulun ajan. Peruskoulussa kaikki tiesivät asiasta, mutta ei puututtu. En halunnut, sillä seurasin sivusta miten muiden kiusaamisiin puututtiin ja kiusaaminen paheni jokaisesta puuttumiskerrasta. Toisaalta jälkikäteen ajateltuna aikuisten olisi pitänyt silti puuttua asiaan. Kiusaaminen vaikuttaa vieläkin vahvasti omaan elämään.
Koulukiusauksen lisäksi asioita hankaloitti vanhempien ero ala-asteella joka toi masennuksen. Halu tehdä itsemurha alkoi 10 vuotiaana ja jatkuu aikuisuuteen. Kuitenkin halu suojella omaa äitiä, en kertonut itsemurha ajatuksista kuin kerran ja sen jälkeen en ole asiasta maininnut mitään. En halua, että äiti on surullinen.

  • ylös 14
  • alas 1

Hei Wiu, kiitos että kirjoitit, ja lämmin halaus sinulle täältä virtuaalisesti. Todella, todella kurjaa tuo kaikki, miten kiusaaminen voi vain jatkua ja vaikuttaa koko elämään niin paljon. Älä piilota ajatuksiasi vaan usko, että niistä puhuminen voi tehdä asioista helpompia kestää, jopa ratkaista sellaista, minkä ei koskaan uskoisi ratkeavan.

Jos sinulla on joku läheinen ihminen, puhu hänelle ja kerro myös äidillesi, koska hän haluaisi sinua myös varmasti auttaa. Hae myös ammattiapua. Löydät sitä soittamalla johonkin kriisipuhelimeen, tästä linkistä löydät niitä monta: https://www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/muita-avuntarjoajia.

Esimerkiksi Suomen mielenterveysseuralla on auttava puhelin, p. 010 195 202 ma–pe klo 9–06, la klo 15–06 ja su klo 15–22.

Usko siihen, että elämääsi voi tulla vielä paljon valoa. Toivoa, voimia ja luottamusta tulevaan sinulle!!

Vierailija

Itse olen ollut ala-asteelta asti kiusattu ja nyt kohta nelikymppisenäkin vielä, kiusaamiset tulee uniin ja sairastuin masennukseen ja siitä kun pääsin niin sos tilanteiden pelko tuli tilalle. Lapseni on erityisherkkä ja add:n huomiot ja jäljessä ikäisistään. Ja hän on vielä päiväkodissa, jonne joudun viemään sen niin että itketään kumpikin. Hän ei halua päiväkotiin ja pitäisin hänet mielelläni kotona mutta eristäytyisi liikaa, koska meillä ei käy kukaan, ei ole leikkikavereita, eikä minulla kavereita. Ja oman pelon takia emme käy missään. Sitä itse kauhulla odottaa tulevaa... Ja sitä kuinka yksin jäädään kun ei ole ketään kehen tukeutua.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat