Lukijan kirje: Aikuinen päättää, lapsi tottelee
klo 14:11 | 31.10.2017
Jos kolmivuotias pannaan päättämään arjen asioista, lapsen henkinen terveys vaarantuu. Lapsen pitää saada olla lapsi.Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kolmivuotias pannaan päättämään arjen asioista, lapsen henkinen terveys vaarantuu. Lapsen pitää saada olla lapsi.Lue koko juttu
Lapselta kysytään pieniä, häntä koskevia päätöksiä, kuten kumman puseron haluat laittaa tai mennäänkö puistoon vai jäädäänkö omalle pihalle. Nuo esimerkit ovat muuta, lapsesta tehdään perheen pomo, joka ei ole hänelle hyväksi. Rajojen vetäminen voi alussa olla välillä hankalaa, koska uhmaikäinen on periaatteessa eri mieltä, mutta ajan kanssa toimivat arjen säännöt helpottavat arkea, ei tarvitse vääntää joka asiasta erikseen.
Olen kuullut vastaavia keskusteluja. "Ostetaanko tomaattia?" Näin viimeksi eilen. Eivät sitten ostaneet. Vanhemmilta joskus vanhemmuus niin.hukassa.
Kuvaamasi esimerkit kuulostavat aika karmeilta.
Kommentoijille kuitenkin huomauttaisin, että ihmisten vanhemmuutta ei kannata arvioida muutaman sekunnin tai minuutin dialoginpätkän perusteella. Ette voi tietää mikä tilanne milloinkin on käsillä.
Olen itsekin käynyt taaperoni kanssa keskusteluja, jotka olisi helppo ymmärtää väärin. Meillä ei kuitenkaan hypitä taaperon tahtiin, vaan asialliset hommat hoidetaan tasan siten kuin olen jo ennen lapsen saamista kasvatusstrategiani valinnut. Syömiset ja nukkumiset hoituvat kellontarkasti ja hyvää käytöstä edellytetään,ikäkausisensitiivisesti. Voin kuitenkin kuunnella taaperoni toiveita silloin, kun meillä on joutavaa aikaa ja voimme vaikka kiertää ruokakaupan kertaalleen, jos taaperosta on hauska vielä katsella ympärilleen.
Kirjeen otsikko on ihan hirveä – todellakaan perhe-elämän ei pidä mennä aina niin, että aikuinen päättää ja lapsi tottelee.
Siitä olen samaa mieltä, että lapsen pitää saada olla lapsi – ja välillä se tarkoittaa, että lapsenkin on tärkeä saada osallistua perheen päätöksentekoon.
Samaa mieltä myös ylläolevan kommentoijan kanssa, että yksittäisistä tilanteista on mahdotonta arvioida yhtään mitään perheen yleisistä toimintamalleista. Voi olla, että huoltoaseman äiti on arvioinut, että odottaa mielummin minuutin ja antaa lapsen päättää kuin pistää hanttiin ja samalla stimuloi puolen tunnin huutoraivarin – koska siitäpä kanssaruokailijat vasta riemastuisivatkin. Tai ruokakaupassa vanhempi tietää, että kun lapsi saa päättää kassalle menemisestä, hän jaksaa paremmin tehdä yhteistyötä kotimatkalla.
On ihan totta, että arjessa täytyy olla rajat, jotta koko perhe voi hyvin. Siksi vanhemman on tärkeä osata sanoa lapselleen, että nyt minulle ei ole ok se, että tehdään noin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aikuinen aina päättää ja lapsi aina tottelee – pahimmillaan tuollaisella meiningillä saadaan aikaan tilanteita, joissa lapsi ei osaa puolustaa itseään ja omaa turvallisuuttaan sellaisilta aikuisilta, jotka eivät tarkoitakaan lapselle hyvää.
Lapsi oppii kunnioittamaan sillä, että häntä kunnioitetaan, ja kunnioittaminen tarkoittaa sitä, että lapsikin saa toisinaan päättää asioista.
Ei hitto mitä selittelyitä mammoilta. Aika hyvin näkee miten teillä on ihan hukassa miten pentujanne kasvatatte. 10-20 vuoden päästä saamme todella nauttia suuresti pershedelmienne tyrannisoimisesta. Mutta kun Minä olen ÄITI. Ja tiedän sen takia KAIKEN.
Aiheesta on tehty valtava määrä tutkimuksia ja silti osa äideistä on sitä mieltä että heidän pikku taapero on valmis päättämään asioista. Tuon ikäinen rakastaa turvallisuuden tunnetta ja se tulee siitä että on rakastavat ja ikäkehityksen huomioivat vanhemmat. Turhaan pelätään sitä että lapsi suuttuu, kun useimmiten siinä käy niin että taapero joka saa päättää kaikesta huutaa enemmän kuin muut saman ikäiset.
Kiitos monipuolisesta kommentista, Vierailija! Rajojen laittoa, kunnioitusta ja ymmärrystä erilaisia tilanteita kohtaan - noita kaikkia tarvitaan kovasti.
Kuulostaa pelottavalta.
Tilannehan on sama kuin minulta kysyttäisiin turvallista rakennusta rakentaessa et laitetaanko tähän tukipilari vai ei ? Ööö... En tiedä rakentamisesta mitään.
Olen ollut läsnä, kun vanhempi on vienyt puolet ostoskärryn ruoista pois, kun lapsi halusi Legopaketin.
Oli valittava ruoka tai Legot ! Ja lapsihan sai mitä halusi.
Pienellä lapsella ei ole sitä elämänkokemusta ja viisautta mitä meillä vanhemmilla ja siksi me päätämme asioista. Pikkuhiljaa lapsella on kasvaessaan mahdollisuus päättää omista asioistaan, ensin pienistä ja sitten isommista.
Lapsen rakastaminen ei tarkoita, että lapsen kaikki tahto on täytettävä.
Niinpä niin,kyllä pieni lapsi on aika hukassa ja turvaton jos saa itse päättää liian suurista asioista.Lapsi voi tosiaankin aamulla päättää paidan värin tai valita sukat:vaatteet on vaan kyllä laitettava päälle,eikä kysytä "haluatko laittaa vaatteet päälle?"
Olen kuullut kolme vuotiaalta lapselta kysyttävän haluaako hän laittaa kengät jalkaan kun ulkona oli viisi astetta lämmintä ja perhe oli menossa puistoon...
Läheltä lapsiperheitä seuranneena viimeisen yli kahdenkymmenen vuoden aikana vanhemmat ovat tulleet yhä enemmän avuttomammiksi
Jos on lukenut Kärpästenherran. Alkaa käsittää missä mennään lasten kanssa.
Tigergirl http://puutarhanlumoissa.blogspot.com