Lukijan kirje: Elämäntapani karkottaa kaverit
klo 14:11 | 2.1.2018
Välillä tunnen syyllisyyttä, sillä kaikki läheiseni eivät ymmärrä valitsemaani elämäntapaa.Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä tunnen syyllisyyttä, sillä kaikki läheiseni eivät ymmärrä valitsemaani elämäntapaa.Lue koko juttu
Aika hallitsevaa on em elämäntapa. Se määrittelee kaiken toiminnan; ei voi sitä ei voi tätä kun pitää kotona palautua tI syödä. En haluaisi erakoitua oman toimintani takia.
Jokaisella on tietysti oikeus elää niin kuin haluaa, jos se ei vahingoita muita. Mutta ero omannäköisen ja itsekkään elämän välillä on vain veteen piirretty viiva.
Kuvaamasi elämäntapa on kaikilla mittareilla aika itsekäs. Sanot luopuneesi vapaaehtoistyöstä ja ystävätapaamisistakin sen takia. Olet vielä suhteellisen nuori eikä sinun iässäsi tunnu vielä tarpeelliselta ottaa muita huomioon. Jos joku ei ymmärrä, keskisormi pystyyn ja menoksi.
Entäpä sitten, jos ja kun joskus tarvitset ystäviäsi. Se päivä tulee mielle kaikille ennemmin tai myöhemmin. Sitä kutsutaan ihmisyydeksi, että ottaa mita huomioon ja joskus ehkä luopuu omastaan, omasta mkavuudestaan tai mielihyvästään muiden takia.
Itsekkyys on kasvava trensi, mutta se ei tarkoita, että se olisi hyv'ksi ja suositeltavaa. Ihmisyyttä (= homo societicus) on toisten huomioon ottaminen, auttaminen ja omasta luopuminen. Siksi me olemme jääneet henkiin ja olemme olemassa.
Sinun voisi olla hyvä pysähtyä pohtimaan, mistä syyllisyyden tunne johtuu. Se on selvä merkki siitä, että tilanne ei ole kaikin puolin toiveidesi mukainen.
Uskoisin että sovittujen tapaamisten peruminen tuntuu ystävistäsi ikävältä. Sinun kannattaa varautua siihen, etteivät he enää kohta pyydä sinua mukaan, koska ajattelevat ettei sinua kuitenkaan kiinnosta heidän seuransa.
Moni ammatikseen urheileva varmaan kamppailee samojen ajankäytöllisten ongelmien parissa. Kaikille ystävien seura ei ole niin tärkeää, on paljon heitä jotka viihtyvät yksin. Mieti kuitenkin tarkkaan oletko valmis uhraamaan ystävyyden treenaamiselle. Ehkä voisit välillä joustaa - tai jopa suunnitella viikko-ohjelmaasi aikaa ystäville. Sen ei tarvitse olla kosteita illanviettoja, vaan ehkä ystäväsi innostuisi kanssasi vaikka palauttavalle kävelylle.
Kaikkea hyvää sinulle!
"Perun usein kaveritapaamisia ..."
Miksi edes sovit kaveritapaamisia, jos et voi pitää sovitusta kiinni?
Treenaaminen on kuitenkin itse määrittelemäsi aikataulun alla, ei esimerkiksi pakollinen, yllättävästä työkeikasta tms johtuva asia, jonka ystävät varmasti ymmärtäisivät.
Ei ihme, että ystäviäsi kiukuttaa. Jos joku tekee mulle ohareita tapaamisista tai illanvietoista siksi, ettei osaa suunnitella treeniaikojaan paremmin, niin eihän se minun vikani ole. Ystäväsi elävät myös omaa elämäänsä ja tekevät siihen tilaa sinulle. He odottanevat vain, että molemmat osapuolet pitävät sovitusta kiinni ja osoittavat näin arvostusta toisiaan ja toistensa aikatauluja kohtaan.
Sovi vain tapaamisia jotka voit pitää.
Minua jäi mietityttämään lause, jossa toteat kaverisuhteen katkenneen siihen ettei hän ymmärtänyt ja tukenut elämäntyyliäsi. Sekö on ystävän/kaverin tehtävä? Oliko teillä edelleen muuten yhtä mukavaa yhdessäoloa. Kyllä kaveria/ystävää tukea tulee, mutta se on vastavuoroista. Jos joku toimii itsekkäästi, sitä on vaikea perustella terveyssyillä. Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, ja hyvinvointia on, kun nämä kaikki on sopivassa balanssissa.
Jos peruu tapaamisia, mainostaa joka välissä omaa kuntoiluideologiaansa ja elää pelkkää salielämää, selostaa millaiset merkkitrikoot on viime viikolla ostanut ja paljonko maastavedossa tänään lähti, voi olla, että ystäviä alkaa risoa vähin erin ja kohta huomaa olevansa yksin treenaamassa ja kuvaamassa kroppaansa instagramiin. Kuntoilen itsekin, mutta ymmärrän, etteivät muut ole välttämättä kauhean innoissaan siitä, miten kymppi sujui tai miten kivat uudet lenkkarit ovat jalassa. Yhden asian ihmiset ovat rasittavia, heiltä puuttuu kyky tajuta, että oma elämäntyyli ja tekeminen ei välttämättä merkitse muille samaa kuin heille. Pitäisi oppia näkemään elämää myös laajemmalta kannalta kuin sieltä painopakkojen ja juoksumattojen seasta.
Vähän niin kuin karkuun juoksisit. Kohtuus kaikessa on kaikkein paras elämäntapa. Mietipä vielä, onko tarkoituskin karkottaa ihmiset ympäriltä ja miksi vai onko kyse ikääntymisen (aikuistumisen) pelosta. 32-vuotiaana pysyy kyllä kohtuuliikunnalla ja hyvillä normaaleilla elämäntavoilla aivan hyvässä kunnossa ja silti ehtii elää aivan tavallistakin elämää. Ja sitä paitsi, ihminen on eri ikäisenä eri näköinen, et voi palata teini-ikäiseksi vaikka miten taistelisit.
Kiitos monista hyvistä kommenteista ja erilaisista näkökulmista!!