Lukijan kirje: Johtuuko masennus maallistumisesta?

Näyttää siltä, että masennuksen kasvun ja uskonnollisuuden vähentymisen käyrät kulkevat tasatahtia.Lue koko juttu

Kommentit (10)

Vierailija

Hyvä rinnastus, olisi kiinnostava todellakin, jos joku tekisi tutkimuksen noilla spekseillä. Periaatteessa looginen ajatusrinnastus.

Kesäkuu 111

Voi hyvin ollakin ainakin osittain.Mitä menettää jos hakee apua korkeammalta Voimalta onhan se mahdollista että sellainen on todella olemassa.

Nuori aikuinen

Olen pohtinut samaa. Omalla kohdalla olen huomannut että uskontoni on suojellut monelta pahalta ja antanut turvaa elämään. Kaverit ihmettelevät miten olen niin tyyni suurien elämänmuutosten keskellä. On vaikea selittää ateistille että uskon kaiken menevän niin kuin on tarkoitettu. Ainakin itse koen että ilman uskontoa olisin turvattomampi. Mietin myös usein että kuinka paljon ateistit miettivät kuolemaa tai pelkäävätkö he sitä...?

Vierailija

Hengellisyys ja uskonnollisuus ovat kaksi eri asiaa. Hengellisyys on mielenterveyttä ja sielun hoitoa, varsinaista uskonnollisuutta siihen ei tarvita. Suomalaiseen kulttuuriin ei hengellisyys oikein kuulu, jos uskonnollisuutta ei koeta omaksi, jäädään tyhjän päälle.

Vierailija

Uskonto on tuonut ihmisille voimaa mutta se alkaa olla jo mennyttä aikaa. Nyt pitäisi keksiä muita keinoja saavuttaa henkinen hyvinvointi mutta siihen vaiheeseen ihmiskunta ei vielä oikein ole päässyt.

Kansan syvät rivit

Uskonto ei missään nimessä ole mennyttä maailmaa. Maailmalla kristillisyys leviää hurjaa vauhtia. Lähinnä täälä läntisessä Euroopassa ja erityisesti Suomessa eletään jossain uskon häpeämiskuplassa. Samaan aikaan kansamme monimuotoistuu ja kirjavoituu eri kulttuureista ja uskontokunnista tulevien ihmisten myötä. Nyt jos koskaan tarvitaan uskonnonlukutaitoa ja uskon ymmärtämistä. Jos ei tiedä eikä ymmärrä, on keskusteluargumentit aika vähissä. Usko on syvällisyyttä, oman pineuuden tunnustamista. Se on luottamusta johdatukseen, asioiden kantamista suurempiin käsiin. Se tuo mielenrauhaa, joka ehkäisee masentumista. Se laajentaa tajuntaa, kun maailma ei olekaan vain se, mitä voi mitata ja aistia. Ihminen on lopulta aika pieni ja voimaton olento, kun elämä oikein heittelee, joten on hyvä, kun on joku itseä suurempi, johon voi ankkuroitua. Ja toisaalta - jos kaikki olisikin huijausta, en olisi menettänyt mitään. Toki olen saanut kokea Jumalan todeksi, joten uskallan luottaa.

Zchina

Kauan sitten jätin itseni Herran haltuun, kun jokin vastusti. Sitä kautta taakkani keveni, eikä synkkyyskään tarttunut. Olen ns. tavallinen, joka ei paljoa kirkossa käy, armon lahjasta olen aina valmis vaihtamaan muutaman sanan, jos joku toinen aloittaa aiheesta keskustelun. En tyrkytä omaa kantaani, mutta uskon, että Jumalan hyvät jutut tarttuvat, kun keskitytään olennaiseen. Luonto rauhoittaa ja virkistää, se on Jumalan lahja ihmisille. Annetaan pienten ihmeiden tapahtua. Ehkä masennuksen oli tarkoituskin pysähdyttää, jotta synkistävä asia saadaan siirrettyä sivuun voimaantumisen tieltä.

Toinen näkökulma

Mielestäni keskustelussa kannattaa erottaa ne, jotka voisivat olla uskovaisia tai ovat uskovaisia (todenäköisesti keskustelussa viitataan kristinuskoisiin enemmistönä?) ja kaipaavat elämäänsä "jotain korkeampaa voimaa" ja muiden uskontojen jäsenet sekä ne jotka ovat realisteja ja suurimmaksi osaksi ateisteja ja agnostikkoja.

Tähän asti tuntemani masentuneet ovat kaikki olleet uskovaisista perheistä. Voiko heidän kohdallaan olla niin päin, että heille uskonto on luonut painetta uskoa johonkin epärealistiseen, joka on aiheuttanut masennuksen? Uskonnon luonteen muuttumista nykypäivänä pitäisi miettiä ja ehkä uskontojen laajempaa kuvaa tai niiden kasvamista/muuttumista, koska kaikki eivät usko samoihin metsänhenkiin, ahtiin tai tapioon, kuten ennen vanhaan. Ennen vanhaan masentuneet laskettiin mieleltään laiskoiksi tai vajavaisiksi, siksi entisaikojen oikeasti masennusta kärisivien määriä on vaikea tilastoida, joten ihmettelen, mistä alkuperäinen kirjoittaja sai tiedon (tai on edes saanut viitteen tuohon ajatukseen) uskonnollisuuden vähenemisen ja masennuksen kasvun vaikutuksista toisiinsa tai käyriä niistä?

Todennäköisesti lähtökohtana tässä keskustelussa on pidetty siis kristinuskoa ja sen maallistumista? Millaista on ollut masennuksen määrä ennen kristinuskoa? Ja onko tämä tilasto vain Suomesta? Pitääkö kaikkien uskoa samaan jumalaan, jotta masennus ei lisääntyisi?

Vastakysymyksenä yhteen kommenttiin: miksi ateistin pitäisi pelätä kuolemaa? Sehän on vain arjen realisimia, ei sitä pakoon pääse uskomallakaan. Eikö "uskovaisen" pitäisi pelätä enemmän kuolemaa, koska vaihtoehtona silloin on myös päätyminen helvettiin? Ateisti tietää, että päätyy vain maan mutaan.

Yksi mielestäni pohdittava asia on myös se, että onko masennus nykyaikana liikaa diagnosoitu sairaus? Saisiko osa masennus diagnoosin saaneista paremmin apua jostain muusta kuin lääkkeistä ihan ilman mitään yliluonnollista?

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat