Anni, 32: ”Ajattelin olevani epäonnistunut äiti, kunnes ymmärsin olevani erityisherkkä”

Lasten melu ja murheet kuormittavat erityisherkkää äitiä tavallista enemmän, mistä hän tuntee usein syyllisyyttä.

Aikaisemmin Annia hävetti ja suretti: Miksi rakkaiden lasteni hälinä kuormittaa minua kohtuuttomasti? Miksi lapsen surut tuntuvat tulevan suoraan oman ihon alle? Sitten hän oppi ymmärtämään ja arvostamaan herkkyyttään.Lue koko juttu

Kommentit (2)

Eero

Tällaista olen pohdiskellut. Moni ei uskalla kuunnella tarpeitaan, asettaa rajoja ja levätä tarpeeksi ilman lääketieteellistä tai psykologista diagnoosia. Ihmiset ovat erilaisia, joku kaipaa paljon omaa tilaa, joku taas ahdistuu ellei aina ole toisten kanssa vähintään puhelimen välityksellä. Se on ihan fine, mutta jos paljon omaa tilaa tarvitseva ihminen on arka sitä ottamaan , hän ajaa itsensä piippuun ja sairastuu herkästi tavalla tai toisella. Vasta diagnoosi on heille ikäänkuin hyväksyttävä syy tehdä valintoja ja elää itselle sopivaa elämää. Siinä mielessä sähköallergiat, stressivatsat, vuotavat suolet, lisäkilpirauhashäiriöt ja muut ovat sekundaarinen diagnoosi, kun taas erityisherkkyys selittää mikä pohjimmiltaan ajaa jotkut ihmiset sairastumaan. Harmi että julkisen puolen terveydenhuolto helposti leimaa heidät luulotautiseksi ja apu jää saamatta. Yksityisellä puolestaan diagnosoidaan ja hoidetaan kyllä auliisti näitä sekundaarisia vaivoja,muttei sielläkään auteta tunnistamaan perimmäistä syytä joka on omiin voimiin nähden liian kova vauhti tai tekemisen määrä.

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat