Lukijan kirje: En elä elämääni, olen vain olemassa
klo 15:16 | 8.8.2018
Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista, enkä osaa enää unelmoida mistään.Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista, enkä osaa enää unelmoida mistään.Lue koko juttu
Joskus käy niin, että itse torppaa unelmansa omilla tiedostamattomilla ajatusmalleilla. En sano että nyt olisi niin, mutta sekin on aina pohdinnan paikka. Olenko tehnyt aidosti kaikkeni saavuttaakseni tyytyväisyyden? Vai olenko pyrkinyt oikotietä onneen, niitä kun ei ole kuin saduissa. Olenko todella ollut valmis näkemään unelmani todellisuudessa, vai vain epämääräisinä muuttuvina ajatuksina jostakin paremmasta? Unelmia pitää tavoitella, tehdä suunnitelma, uskoa niihin ja ottaa pieni askel kerralla sitä kohti.
Toivottomuus kertoo kadotetusta itsetuntemisesta.. itsensä hukkaamisesta jollekin katkeruuden aiheuttamalle pahalle. Voisi miettiä, sitäkö haluan.. että katkeruus syö koko elämän. Vai uskaltaako kuitenkin päästää irti ja yrittää luottaa ja nähdä elämän pienistä askelista muotoutuva kokonaisuus.
Tiedän mistä kirjoitan.. olen nähnyt tuon kaiken vierestä.. melkein itsekin uponnut mukana, mutta räpistellyt takaisin ylös katsomalla peiliin. Ottamalla elämän omiin käsiin..
Edellinen kommentoija ei edes tiedä mistä puhuu. Aina löytyy kusipäitä ja ylimyksinä itseään pitäviä jotka tarkoitushakuisesti pilaavat jonkun elämän.
Höpönpöpön. Jokainen on vastuussa itsestään ja omasta onnellisuudestaan. Turha syytellä muita - ei siitä syyttelystä ole mitään apua kuitenkaan.
Kaikille ei onnellisuus onnistu. Joko on tehtävä töitä sen eteen tai tyytyä siihen mitä/mikä on.
Unelmia pitää olla. On kivempi elää kun niitä on ja voi jännityksellä odottaa uutta tapahtuvaksi. Ne pitävät jotenkin myös elämää yllä ne odotukset ja haaveet. Usko itseesi, olet hyvä ja koko ajan olosi paranee. Etsi hyviä, mielenkiintoisia asioita ja toteuta unelmiasi vain siten olet sitten tyytyväinen itseesi. Eivät unelmat maksa paljon, joskus ei mitään niistä tulee vain hyvä olo. Kokeile. Elämänilo lisääntyy vaikkapa vain kylväessäsi keväällä krassinsiemenpussin kylvölaatikkoon. Pieni juttu mutta ah mikä tunne kun kukat kasvavat ja saat makustella krassinkukkia salaatissasi. Saat vitamiinejakin ja mukavan mielen. Ihan totta minä laitan joka kevät vähän voinnin mukaan siemeniä tomaati ja cilipaprikan ym. Taimia voi vaikka jakaa ystävien, naapurien ja tuttavien kanssa ja siitä syntyy sosiaalinen verkosto kuin itsestään. Kiva on kesän kuluessa keskustella näiden kavereiden kanssa. Kokeile ihmeessä, se kannattaa. Iloisia päiviä sinulle toivotan tulevan harrastuksesi parissa????
Minäkin nuorempana luulin että aina pitää olla jotain tapahtumia, ystäviä ja kaikkea enemmän. Nykyisin nautin ihan tavallisesta rauhallisesta arjesta, se on oikeaa elämää. Kauan kesti oppia , harjoituksena kaksi avioeroa, vakava masennus, konkurssi ja koko omaisuuden menetys. Luulin sen näiden tapahtumien olleen pahoja, eivät ne olleet muuta kuin hetkellisesti. En suostu enää suremaan mitään sillä nyt minulla on eläke jolla tulen toimeen tarkan markan tavalla. Mitä ihminen muuta tarvitsee kuin puuroa ja leipää, seinät ympärilleen, katon joka pitää vettä ja lattiat jotka kestävät kävellä?
Missähän minäkin olisin tällä hetkellä, jos en olisi ottanut itseäni niskasta kiinni ja yksinkertaisesti alkanut ottamaan pieniä askeleita siihen suuntaan, millaisena halusin elämäni olevan 5vuoden kuluttua. Kunhan ihminen oppii sen, että KAIKKEA EI VOI SAADA, ja pistää prioriteettinsä kuntoon ja järjestykseen, niin elämäkin alkaa maistumaan. Itse meinaan olin aikoinani sossueukon poruutettavana, kahden pienen lapsen kanssa, muuttokuorma sossun oven edessä. siittä lähdettiin ja eipä suunta ole ollut kun ylöspäin. jouduin kyllä tekemään aikas rajujakin muutoksia elämässäni, mutta kaikki se, mistä unelmoin silloin on saavutettu. nyt on aikaa täyttää loppuja pikku-unelmia sitten.