Kuuden lapsen isä Kai Lehtinen: ”Neuvottelevaa kasvatusta ei tarvittaisi ollenkaan”

Kodin Kuvalehden kolumnistin Kai Lehtisen mielestä vanhempien tehtävä on määrätä kaapin paikka.

”Jos joka mutkassa kysellään, tehdäänkö vai eikö tehdä, katoaa vanhemman rooli vastuullisena aikuisena”, kirjoittaa KK:n kolumnisti, näyttelijä Kai Lehtinen.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (34)

Päämäärätön ihmettelijä

Näin lähempänä neljänkymmen vuoden ikää ja edelleen omaa itseäni ja mielipiteitäni etsien, voin omasta kokemuksestani sanoa, että olisko sittenkin joku välimalli sopivin.

Oma mielipiteeni hukkui ja tukahtui läpi lapsuuden äidin mielipiteen alle. Ei ole kiva viettää koko aikuisikää itseään etsien kykenettömänä luottaman omaan mielipiteeseen kun sellaista ei koskan oltu sallittu... Erityisesti herkille lapsille suora autoritäärinen kasvatus on omiaan tuhoamaan lapsen niin upean mielen ja koko persoonallisuuden. 

Omia lapsiani pyrin tavallani kasvattamaan myös siten, että heidän oma sielunsa pääsisi esiin, ja pääsisi toteuttamaan omaa tehtäväänsä maan päällä.

Vierailija

Hyvin kirjoitettu artikkeli. Lapsi voi päättää lapsen kokoisista asioista joissakin tilanteissa, mutta kyllä päätösvalta on aikuisella arjen pyörityksessä.

Vierailija

Päämäärätön ihmettelijä kirjoitti:
Näin lähempänä neljänkymmen vuoden ikää ja edelleen omaa itseäni ja mielipiteitäni etsien, voin omasta kokemuksestani sanoa, että olisko sittenkin joku välimalli sopivin.

Oma mielipiteeni hukkui ja tukahtui läpi lapsuuden äidin mielipiteen alle. Ei ole kiva viettää koko aikuisikää itseään etsien kykenettömänä luottaman omaan mielipiteeseen kun sellaista ei koskan oltu sallittu... Erityisesti herkille lapsille suora autoritäärinen kasvatus on omiaan tuhoamaan lapsen niin upean mielen ja koko persoonallisuuden. 

Omia lapsiani pyrin tavallani kasvattamaan myös siten, että heidän oma sielunsa pääsisi esiin, ja pääsisi toteuttamaan omaa tehtäväänsä maan päällä.

Jutussa puhuttiin pikkunatiaisista, ruokailusta, hammaspesusta ja kuravaatteista. Ei siinä mitään välimallia tarvita. Myöhemmin kyllä. 

Milli79"

Ymmärrän tuon välimalliajatuksen.

Vanhemmasta joku juttu voi olla päivän selvää ja "pikkujuttu", kun lapselle se on iso ja tärkeä. Jos samasta asiasta pitää jankata, voisi joskus kysyä "miksi".
Eikä vain jyrätä aikuisen oikeudella päätöstä läpi.
Kaikki ei esim tykkää pinkistä, mekoista, pitseistä tai villasta, farkuista, niistä kurarukkasista... Yleensä siihen on syy, kun vaan kysyy.

Muuten puhui kyllä ihan asiaa.

Vierailija

Päämäärätön ihmettelijä kirjoitti:
Näin lähempänä neljänkymmen vuoden ikää ja edelleen omaa itseäni ja mielipiteitäni etsien, voin omasta kokemuksestani sanoa, että olisko sittenkin joku välimalli sopivin.

Oma mielipiteeni hukkui ja tukahtui läpi lapsuuden äidin mielipiteen alle. Ei ole kiva viettää koko aikuisikää itseään etsien kykenettömänä luottaman omaan mielipiteeseen kun sellaista ei koskan oltu sallittu... Erityisesti herkille lapsille suora autoritäärinen kasvatus on omiaan tuhoamaan lapsen niin upean mielen ja koko persoonallisuuden. 

Omia lapsiani pyrin tavallani kasvattamaan myös siten, että heidän oma sielunsa pääsisi esiin, ja pääsisi toteuttamaan omaa tehtäväänsä maan päällä.

Hyvä näkökulma. Helposti vanhemmat ajattelevat asian mustavalkoisesti: ovat (itsekkäistä syistä) joko miellyttäjiä lapsen hyvinvoinnin kustannuksella, TAI diktaattoreita. Missä on toista ihmistä kunnioittava asenne - sellainen, joka myös tuntuu kunnioitukselta? Jotta lapsi oppisi myös kunnioittamaan, luottamaan, ja ajattelemaan itsenäisesti... Jos toista kohtelee hölmönä käskyläisenä, saa jatkossa myös varautua ohjaamaan häntä enemmän. Se on aikuisen luomaa määräämisen tarvetta. 

Minua häiritsee se, että aina kun puhutaan kaveruudesta lapsen kanssa, sillä viitataan lahjomiseen. Että aikuinen tinkisi olennaisesti lapsen hyvinvoinnista, kokeakseen itsensä mukavammaksi. Sitäkö kaveruus on? Ja toisaalta, miksi yhteistyö tai itsevarmuus puheissa ja teoissa sulkisi ystävyyttä pois? Sehän on ihanteellista, jos kykenee olemaan lapsen kanssa myös hänen maailmansa huomioiden. Se jos mikä on kaveruutta! 2-3 -vuotias ei välttämättä edes kaipaa muuta.

Kyse on luottamuksesta ja realistisuudesta. Jos lasta yritetään sulloa hänelle epäsopivaan rytmiin (esim. samanikäisten lasten unentarve voi vaihdella jopa 20%), ei ihme että hän protestoi - ei ihmistä voi pakottaa nukkumaan esim. 2 tuntia enemmän, kuin hän tarvitsee unta. Kun yksilöllisyys kyetään huuomioimaan eikä rytmi ole liian keinotekoinen, yhteistyöllä on realistisemmat edellytykset. Ja kun luottamus on kunnossa, on luontevaa ja turvallista siirtyä seuraavaan tekemiseen ilman protesteja. Sen sijaan jos aikuinen muuttuu jopa aggressiiviseksi, hänen rakkautensa on ehdollistettua ja se on pelottavaa. Kuka normaali sellaista sietäisi, ilmaisematta mieltään? Pakottamalla asioista tulee vain hankalampia, tavalla tai toisella. Moni luulee, että pitää vain pakottaa entistä enemmän, ja siinä he tekevät suurimman virheensä.

Itse artikkeli oli hyvä, asenne ohjaamiseen on rento ja varma. Sitä tässä kai ajetaan takaa: ei tarvitse olla lässykkä eikä diktaattori - ihan vain vanhempi, joka huolehtii...

Nyt on ruokaa

On asioita, joissa melko pienikin voi valita: kumpi iltasatu, nämä vai nuo kurarukkaset, jne. Mutta nukkumaan meno, ruoka-ajat ja sään mukainen pukeutuminen ei kuulu niihin. Ei pitäisi kuulua isommillakaan. Mutta jos on vain yksi lapsi, kuten nykyään useimmilla, pystyy, ikävä kyllä, pomppimaan aika pitkälti kullanmurun toiveiden mukaan. Rajat luovat turvallisuutta ja hyvinvointia: nälkäisenä märissä housuissa pimeässä ei tee lasta onnelliseksi, vaikka itse olisi päättänyt vaatetuksensa ja aikataulunsa.

Vierailija

Ei olekkaan kyse siitä että vanhemmat määrää mitä lapsi ajattelee tai mitä mieltä lapsi on vaan siitä että aikuinen kertoo miten elämää on elettävä, auton alle ei juosta, hampaat on pestävä, nyt on nukkumaanmeno aika jne eikä suinkaan sitä että aikuinen määräisi mitä musiikkia läpi saa kuunnella tai mistä väristä lapsi saa pitää. Lasta ei vaan pidä laittaa päättämään asioista joista ei pysty päättämään kuten haluaako hän rikkoa lakeja vai ei tai haluaako nukkua vai valvoa, Laittaako sään mukaiset ulkoiluvaatteet vai ei jne

kasvattaja

Todella hyvä kirjoitus. Olen täysin samaa mieltä. Itsekkin suurperheen lapsena kasvaneena, näin se vaan menee, aikuinen on se , joka määrää, kasvattaa.  Ja näinpä itsekkin olen toiminut oman lapseni kanssa. Maalaisjärki käyttöön.

#Böllis

Päämäärätön ihmettelijä kirjoitti:
Näin lähempänä neljänkymmen vuoden ikää ja edelleen omaa itseäni ja mielipiteitäni etsien, voin omasta kokemuksestani sanoa, että olisko sittenkin joku välimalli sopivin.

Oma mielipiteeni hukkui ja tukahtui läpi lapsuuden äidin mielipiteen alle. Ei ole kiva viettää koko aikuisikää itseään etsien kykenettömänä luottaman omaan mielipiteeseen kun sellaista ei koskan oltu sallittu... Erityisesti herkille lapsille suora autoritäärinen kasvatus on omiaan tuhoamaan lapsen niin upean mielen ja koko persoonallisuuden. 

Omia lapsiani pyrin tavallani kasvattamaan myös siten, että heidän oma sielunsa pääsisi esiin, ja pääsisi toteuttamaan omaa tehtäväänsä maan päällä.


Höpö höpö

Vierailija

Nyt on ruokaa kirjoitti:
Mutta jos on vain yksi lapsi, kuten nykyään useimmilla, pystyy, ikävä kyllä, pomppimaan aika pitkälti kullanmurun toiveiden mukaan.

Jos on (omasta halustaan) tehnyt vain yhden lapsen, se tarkoittaa, ettei jaksa kuin yhden lapsen. Jos on tehnyt kuusi lasta, rahkeet riittävät kuuteen lapseen. Ei se yhden lapsen vanhempi jaksa yhtään sen enempää yhtä hirviötä kuin kuusilapsisen perheen vanhempi kuutta hirviötä.

Kyllä kuri ja ohjakset on pidettävä ihan samalla tavalla sen yhden piltin kanssa. Lapsi voi päättää, mikä nalle tulee unileluksi, mutta lapsi ei päätä, mihin aikaan mennään nukkumaan.

Toki viisas aikuinen varoittaa leikin tiimellyksessä olevaa lasta, että ihan kohta on nukkumaanmenon aika, ettei se tule yhtäkkiä yllättäen lapselle. Siitähän se suurin kitinä yleensä syntyy.

Vierailija

Täysin samaa mieltä. Lempeästi luja. Yhden ainoan virkkeen tuosta korjaisin.. "Siitä taas olisi seurannut kaaos loppuELÄMÄKSI". 😅

Elämässä selvinnyt

Ennen sanottiin: Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Sääliksi käy niitä nykyajan nuoria, jotka 13-15 vuotiaina joutuvat huumekoukkuun ja sitä myötä elämä menee viksalleen.

Vierailija

Mielipiteen esittäminen on eri asia kuin asioista päättäminen. Lapsella saa olla mielipide sitä ei saa aliarvioida, mutta aikuinen tekee päätökset.
Monilla lapsilla on kaikkivoipaisuudesta kuvitelma, kun ovat saaneet viedä aikuisia kuusi-nolla.

Vierailija

Näin se vaan on, että ihan maalaisjärjellä kyllä pärjätään. Itse olen isosta perheestä, eikä meillä myös neuvoteltu näistä asioista.
Tietysti on asioita, joita omien lasten kanssa olen halunnut tehdä toisin ja tässä ajassa. Mutta on yksi mikä on kyllä kantanut hyvää hedelmää niin itsellä kuin myös omilla lapsilla. Hyvät käytöstavat👍 Ne pitää juurikin sisällään paljon hyviä asioita ja niitä arvostan kyllä muissakin ihmisissä❤️

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat