Tunnistatko mykistyjän ja kauhistelijan? 10 erilaista lohduttajaa, jotka kaikki haluavat kovasti auttaa
klo 15:00 | 4.11.2018
Surevan läheisellä on vaikea tehtävä: haluaisi lohduttaa, mutta ei oikein tiedä miten.Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras tapa lienee siis olla tekemättä ja sanomatta mitään. Pieleen menee kumminkin.
Pikkuveljeni yllättävän kuoleman yhteydessä minulla toimi hyvin kohta 8. Arvostan suuresti kahta tuttavaani, jotka kertoivat omien pikkuveljiensä menettämisestä. Ei kuitenkaan tyyliin "tiedän miltä sinusta tuntuu".
Myös fraasi Otan osaa kelpasi hyvin.
Minusta vähän kulunutkin fraasi ”otan osaa” on oikein hyvä. Pahinta on, jos ihmiset käyttäytyvät kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Kauheat puhetulvan omista tai muiden kokemuksista ja tyhjän puhuminen ovat todella kamalia. Minusta pitää tarkkailla toisen ihmisen reaktioita ja arvioida tilannetta sen mukaan. Kuunnella, jos toinen haluaa puhua. Olla hiljaa, ellei.
Vaikeasti vammaisen lapsen menettäminen pian syntymän jälkeen on jättänyt omat jälkensä. Vieläkin mluistan ihmiset, jotka kohtelivat meitä ”spitaalisina”sen jälkeen.
Erosin kirkostakin omassa seurakunnassani saamani tylyn kohtelun jälkeen. Koin, että meitä vain rahastettiin. En tiedä, onko kirkon edustajien asenne (Meilahden seurakunnassa) sen jälkeen muuttunut inhimillisemmäksi, mutta en ikinä enää maksa euroakaan kirkon hyväksi.