Lukijan kirje: Miksi ihmiset arvostelevat toisten elämää?

Lukijan kirje: Miksi ihmiset arvostelevat toisten elämää?

Mikä on se tarve, joka saa ihmiset kritisoimaan toisten elämänvalintoja, esimerkiksi minun lapsettomuuttani.Lue koko juttu

Kommentit (6)

Aikuinen nainen

Siihen asti kun juttelen ihmisten kanssa ja sitten kun he kuulevat ettei meillä ole lapsia, niin kas, kulmakarvat nousevat otsatukkaan ja hehän menevät ihan tolaltaan.
Olemme onnellisesti naimisissa oleva pari eikä meiltä puutu yhteiselosta mitään. Maailma on täynnä lapsia joita voi rakastaa.

Vierailija

Monet ihmisten mielipiteet kannattaa jättää omaan arvoonsa. Älä provosoidu. Pikemminkin provosoi ja vedä reilusti yli.

Kun tulee esiin, ettei teillä ole lapsia, kuvaile kuinka valtavan ihanaa on saada elää ja matkustella vapaasti ilman huolta lapsista. Sillä totuushan on, että kateudesta ainakin osa kulmien kohottelusta ja kritiikistä johtuu. Elämä pienten lasten kanssa on aikamoista sirkusta ja siinä tilanteessa lapsivapaa taivaan lintu tuntuu pelkästään epäoikeudenmukaiselta.

Keskity sinä nauttimaan omasta elämästäsi, kun kerran olet siihen tyytyväinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Nykyään liian moni arvostelee toisia ihan mistä tahansa syystä. Etenkin naiset rakastavat valittamista ja huolia ja murheita, lapsista puhumalla voi valittaa sydämensä kyllyydestä maailman pahuutta ikäänkuin lapsen puolesta. Tämän tiedän äitinä, minulle valitetaan mm. rattijuopoista, pedofiileistä, liukkaasta tiestä ja koko maailman ongelmista ja minun pitäisi valittaa mukana. Ellen valita mukana, niin tadaa, olen sitten huono äiti, joka ei edes lapsestaan välitä... 

Vihaan tätä asennetta, että kaikkia ja kaikkea pitäisi syvällisesti ymmärtää, se odotus johtaa ainoastaan ja vaan suurempaan kuiluun ihmisten välillä. Kun kohtaan erilaisia ihmisiä, en edes yritä ymmärtää heitä, vaan hyväksyn heidät ja yritän löytää jotain yhteistä, jotta löytäisimme sympatiaa. Jotain, johon samaistua, musiikkimaku, ruoka, asuminen, vaatteet, politiikka, filosofia jne.  onhan näitä kiinnostavia asioita vaikka kuinka paljon. 

Arvelen, että tämä käsitys siitä, että toisen ymmärtäminen on empaattista ja siksi hyvää, on mennyt ihan poskelleen. Toista ei voi ymmärtää kovin syvällisesti vaikka kyseessä olisi se oma lapsi, tai puoliso tai muuten hyvin läheinen. Saati, että ymmärtäisi vieraampaa ihmistä, kuten työkaveria tai naapuria. Tässä riittäisi sympatia, etsitään jotain yhteistä ja samaistutaan sen verran, eroavaisuuksien puiminen säästetään niille todella läheisille, joiden kanssa ollaan sukua tai jopa asutaan samassa asunnossa. 

Ja tahdikkuus, toisen yksityisyyden kunnioittaminen, tietty etäisyys ihmisten välillä, mihin se on jäänyt? Ennen teititeltiin toisia sen merkkinä, ettei oltu läheisiä, nyt välillä tuntuu että ei ole mitään keinoa osoittaa muille halua pitää etäisyyttä. Ei kaikkien tarvitse olla ystäviä, ei kaikkien tarvitse udella yksityisasioita, saati kommentoida ja ruikuttaa kun ei "ymmärrä" muita. 

Onnellinen

Suvussani, niin omassa kuin hankitussa, ja ystäväpiirissäni on 10 lapsinen perhe ja kaksi 6 lapsista perhettä, useampi 3-4 lapsisia perheitä ja eniten on 2 lasta perheessä. On muutamia naimattomia yksineläjiä kuten myös pariskuntia ilman lapsia joko omavalintaisesti tai tahtomattaan. Itselläni on yksi lapsi ja puolisollani myös. Yhteisistä ei edes keskusteltu. Kummilapsia on riittävästi. Sinä, joka kärkkäästi luokittelet ihmiset lapsiluvun mukaan normaaleihin ja epänormaaleihin olet itseasiassa hyvin säälittävä ressukka. Miten ahtaassa maailmassa sinun elämäsi raamit ovatkaan....

Vierailija

Muita arvostelemalla arvostelija itse pyrkii selittämään itselleen omia valintojaan paremmiksi kuin ne ovatkaan. Toista ihmistä alaspainamalla sitä ikäänkuin kohoaa pään verran toisen yläpuolelle. Tämä tarve on pitkälti uutuudenpelkoa ja sitä, ettei uskalla elää omannäköistä elämää. Sitten kun lähipiirissä onkin henkilö, joka elää elämäänsä juuri niinkuin itse parhaaksi näkee, se aiheuttaa stressiä. Siinä vaiheessa on ihmisellä kaksi vaihtoehtoa, joko hyväksyä että itse ei ole uskaltanut elää täysin rinnoin/tehnyt virheitä elämässä tai sitten se toinen vaihtoehto, eli toisen ihmisen mollaaminen ja arvosteleminen. Voila! Minkä suurin osa valitsee? Ei ainakaan itsekriittistä rakentavaa ajatusmallia... Ei kannata kenenkään huolehtia siittä mitä muut ajattelevat. Jokainen on oikeutettu mielipiteisiin mutta ne ovat vain mielipiteitä... Ja jos oikein ahdistaa, niin kenkää semmoisille, jotka ovat oka omassa lihassa. Tätä lyhyttä elämää ei ole tarkoitettu tuhlattavaksi moiseen turhuuteen.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat