Lukijan kirje: Exäni haluaa lapset itselleen

Lukijan kirje: Exäni haluaa lapset itselleen

Olen muuttamassa uuden miehen kanssa toiseen kaupunkiin, mutta exäni ei hyväksy lasten muuttoa.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

Eksätkin herää, kun lapsia ollaan viemässä mukavuusalueen ulkopuolelle.

Olin itsekin aikoinani lähivanhempi monta vuotta. Eksäni väisteli vastuutaan itselleen sopivasti niin kauan kuin lapset asuivat samassa kaupungissa. Lapsia oli helppo tavata silloin, kun itselle parhaiten sopii.

Sitten muutin uuden mieheni luo toiseen kaupunkiin. Eksäni heräsi, kun joutuikin nyt sopimaan lasten tapaamiset tarkasti etukäteen. Vapauteen tuli reunaehtoja, joista oli pidettävä kiinni.

Mutta alkuhankaluuksien jälkeen lasten viikonloput sujuivat lopulta hyvin siihen asti, kun he kasvoivat ulos isän viikonlopuista.

Pidä kiinni säännöistä ja aikataulista "En halua etä-äidiksi". Se on turvasi ja selkärankasi joka suuntaan. Eksäsi ei välttmättä oikeasti halua lähihuoltajuutta. Tosi paikan tullen se on isälle iso pala purtavaksi. Eihän se toiki mukavaa ole, eikä aivan halpaakaan, lennättää lapsia kaksi kertaa kuussa isänsä luo. Jos he asuisivat isällään, lapset lentävät kuitenkin uudelle paikkakunnallesi.

Ottakaa aikaa ja sopikaa asioista. Kun eksäsi tottuu ajatukseen, on lasten muutto mukanasi hänelle varmasti se helpompi ratkaisu. Usko vaan. Kysymys on siitä, kuinka asia hänelle myydään.

Vierailija

Rivien välistä on luettavissa että olette entisen puolison kanssa väleissä? Mitä jos laittaisit itsesi hänen kenkiinsä. Miltä sinusta tuntuisi kun lapset viedään 300 kilometrin päähän? Entä lapset, miltä heistä tuntuu kun isä jää kauas? Totta kai olet vanhempana vastuussa eivätkä lapset päätä mutta tämä päätös on kuitenkin ensisijaisesti sinun parhaaksesi, ei välttämättä lapsien.

Itse en voisi viedä lastani toiselle paikkakunnalle isästään. Siinä särkyisi ensin lapsen sydän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäminäminä

"Eksäsi ei välttämättä oikeasti halua lähihuoltajuutta. Tosi paikan tullen se on isälle iso pala purtavaksi." - Tässähän nimenomaan kerrotaan, että eksällä on hyvät välit lapsiinsa ja hän tapaa heitä usein. Millä perusteella kommentoija "tietää", että miehelle olisi kova pala olla lähihuoltaja?

No, itse kysymykseen. Ongelmia on kaksi: 1. sinä muutat muualle, 2. sinä et luovu lapsista. Itseasiassa ongelmia on vain yksi: sinä. Millä oikeudella etäännyttäisit lapset isästään ja veisit heidät tutuista ympyröistään kauas toiselle paikkakunnalle? Tuskin lapsesi haluavat asua valitsemasi uuden, heille samantekevän miehen kanssa jossain muualla. Jotta SINUN olisi hyvä haluat että sekä eksäsi että lapsesi kärsivät. On siinä kanssa äiti.

Kun kerran neuvoa pyydät, saat neuvon, mutta et sellaista, jota ilmiselvästi täältä haet. Sellaisen sait edelliseltä kommentoijalta, jonka asenteet ja laskelmointi kauhistuttavat. Minun neuvoni on: jätä lapset eksällesi ja käy itse heitä tapaamassa uudelta paikkakunnaltasi käsin. Niin toimisi nainen, joka rakastaa lapsiaan enemmän kuin itseään. Sinulla voi olla hieman hankalaa, mutta sinähän olet se, joka lähtee. Miksi lasten pitäisi reissata, jättää kaverit ja isä? Miksi eksäsi luopuisi isosta osasta isyyttään? Sinunko tahtosi ja hyvinvointisi tässä ovat tärkeimmät?

Pakko vielä palata tähän paskamaisuuden kukkaseen:"Kun eksäsi tottuu ajatukseen, on lasten muutto mukanasi hänelle varmasti se helpompi ratkaisu. Usko vaan. Kysymys on siitä, kuinka asia hänelle myydään." Suuri joukko meistä naisista on juuri tällaisia: miehet ovat paskoja, lapset ovat vain minun, minun etuni menee aina lasten ja isän edelle, viekkaudella minä saan haluamani. 

Vanhemmuus on yhteinen asia, lapsille molemmat vanhemmat ovat rakkaita. Sinulla ei ole oikeutta viedä heiltä isää, joka pakosta jää etäisemmäksi, jos saat tahtosi läpi. Sinulla ei ole yksinoikeutta lapsiin, he ovat myös isänsä lapsia. Koska sinä lähdet, sinä mukaudut, eivät muut. 

Erolapsi etälapsi

En halua etä-äidiksi.
Lastesi isä on jo etäisä. Ja vielä haluat itsekkäästi viedä lapset kauemmaksi uuden puolison vuoksi. Todella olet itsekäs! Jätä lapset isälleen. Et voi luopua lapsistasi etkä uudesta puolisostasi. Miksei etäsuhde? Uusi suhde kyllä kestää siihen asti jolloin lapset ovat täysikäisiä tai ovat itse kypsiä päättämään. Mutta älä manipuloi silloin lapsiasi. Heillä on enemmän oikeuksia molempiin vanhempiin kuin vanhemmilla uusiin rakkaussuhteisiin. Lapset kärsivät avioeroista aina. Tavalla jos toisella. Edes ns onnistuneista avioeroista. Älä lisää heidän kärsimystä. Oma onni voi odottaa mutta lapsuus on nopeasti ohi, aika jolla on vaikutukset ihmisen koko elämään.

Vierailija

Oikea ratkaisu olisi jäädä asumaan samalle paikkakunnalle ja olla etäsuhteessa uuden miehen kanssa kunnes lapset olisivat vanhempia. 

Vierailija

Mitäpä jos miehesi kävisi siellä 300 km:n päässä töissä ja lapset ja sinä pysyisitte nykyisellä paikkakunnalla. Ymmärrän eksääsi varsin hyvin.

Tirppana

Jos muutat ja viet muksut, niin toivottavasti haluat myös jatkossa kuskata lapsia edestakas ja maksaa itse lasten lennot ja junaliput isän luo. Myös sinä satunnaisena tiistaina kun isä haluaa viedä lapset vaikkapa sirkukseen.

Tiia

Hankala tilanne. Ymmärrän exää hyvin tässä tilanteessa, hän rakastaa lapsiaan ja haluaa olla heidän elämässään läsnä. Toisaalta sinä haluat olla uuden puolison kanssa ja samalla pitää lapset luonasi. Voisiko oikeudenmukainen ratkaisu olla se, että uusi miehesi asuisi viikot työpaikkakunnalla ja te ette muutaisi? Näin lasten elämässä isä voi olla mukana.

Vierailija

Minun mieheni asuu kahdensadan kilometrin päässä ja koska en halua viedä lastani noin kauaksi isästään (joka asuu samalla paikkakunnalla kanssani) tai kaveripiiristään, elämme etäsuhteessa ja näemme viikonloppuisin ja lomilla. Aikuiset ihmiset kyllä kestävät ikävän ja mikä parasta, yhteiset viikonloput ovat yhtä juhlaa ja olemme vielä kolmen vuoden yhdessäolonkin jälkeen kuin vastarakastuneita.

Tjaa

Itse tekisin niin, että jäisin lasten kanssa nykyiselle paikkakunnalle ja uusi mies muuttaisi yksinään töiden perässä, nähtäisiin sitten viikonloppuisin ja lomilla. Aikuinen mies voi matkustaa viikonloppuisin, miksi pienten lasten pitäisi joka viikonloppu kulkea satoja kilometrejä? Nykyään lähes joka työpaikassa on mahdollista tehdä etätöitä, joten pitkät viikonloput samalla paikkakunnalla on todennäköisesti mahdollisia. Eri asia sitten olisi, jos lasten oma isä ei olisi läsnä lasten elämässä ja kiinnostuisi vasta siinä kohtaa, kun muuttoa suunnitellaan... Mutta näin ei ymmärtääkseni ole tässä tapauksessa. Entäs jos tämä uusikin suhde kariutuu ja olet uudella paikkakunnalla lasten kanssa, mitä sitten? Muutat takaisin ja revit lapset uudestaan tutusta ympäristöstä? Rakkaus on ihanaa, mutta mikään ei saisi mennä sen edelle, mikä on lapsille parasta.

En muuttaisi lapsia!

Erityisesti kouluikäiselle muutos on valtava jättää ruutu koulu ja kaveripiiri sekä oma isä. Kuinka vahvalla pohjalla tämä uusi suhde on, että olisit valmis siirtämään lapset heille tutusta ympäristöstä vieraan miehen takia?

Vieras täti

No voi kyynel, kun sinulla on vaikeaa. Sinä olet tehnyt ratkaisusi ja eronnut lasten isästä, sinä rakentelet uutta onnea uuden miehen kanssa. Millä perusteella lasten ja heidän isänsä pitäisi nyt tässä tanssia sinun pillisi mukaan? Yhdyn edellisiin kommentoijiin siinä, että parempi olisi sinun pitää etäsuhdetta uuteen mieheen kuin lasten reissata satoja kilometrejä pari kertaa kuussa. Tai anna sitten lapset suosiolla isälleen, jos todella välttämättä haluat lähteä uuden miehen matkaan toiselle paikkakunnalle. Ehkä saatte uuteen liittoonne uuden rakkauden hedelmiä, joita voit vaalia, kun et näistä jo olemassa olevista lapsista selvästikään välitä niin paljon kuin omasta onnestasi. Lapsuus on lyhyt, eikä vanhemmalla ole oikeutta itsekkyydellään tärvellä sitä: ero on tarpeeksi kurja juttu lapsille, älä enää lisää heidän taakkaansa.

Johanna S.

Minusta lapsen etu on se, ettei muutoksia tule.

On aikuisten syy, että on erottu, niin heidän tulisi myös joustaa ja matkustaa ja kokea ikävää, ei lapsen.

Tosi rakkaus kestää ja odottaa, vaikka se olisikin hiukan vaivalloista ja vaatisi järjestelyitä.

Minä mietin, että millä perusteella isästä on tullut etäisä. Se ei todellakaan aina ole isän vika.

Naiset ovat tutkimustenkin mukaan enemmän vieraannuttajia kuin miehet.

Meidän naisten tulisi hillitä itsemme ja olla vähemmän ilkeitä erotilanteessa.

Pahoinpitelyt ja lasten kaltoinkohtelut on asia erikseen ja silloin sietääkin menettää/hankaloittaa tapaamisia.

Terveisin kolmen biologisen lapsen äiti ja sijaisäiti

Minullekin kävi juuri noin

Se vanhempi jolla on alunperin lähihuoltajuus, ei sitä automaattisesti menetetä vaikka muuttaisi- Suomi on vapaa maa. Niin kauan kun etävanhemman tapaamiset lasten kanssa järjestyvät ei mikään oikeus kiellä muuttamasta toiselle paikkakunnalle. Kesä- ja muut lomat ovat sitten niitä aikoja jolloin lapset ovat pitempiä aikoja toisella vanhemmalla. Ota rohkeasti yhteyttä omaan lastenvalvojaasi ja järjestä tapaaminen. Jos olet vähävarainen voit myös saada apua oman kaupunkisi oikeusaputoimistosta jos toinen vanhempi uhkaa oikeudella. Aina ensin kuitenkin lastenvalvoja mukaan keskusteluun.

Vierailija

Kysehän ei ole ex:stä vaan lasten isästä. Ja lapsia ollaan siirtämässä pois isänsä läheisyydestä äidin nyksän työpaikan vuoksi.
Lapsilta jää isän lisäksi koti, kaverit ja ehkä sukulaisiakin 300 km päähän.

Vr:n kantis

Käyn töissä 200 km:n päässä kodista. Tärkeintä minulle on, että lapsella (6 v) on äidin sekä isän koti lähellä toisiaan. Uusi mies on elämäni mies. Asuu työpaikkani lähellä. Arvostaa kun en erota lasta isästään. Jos joku joskus muuttaa, niin hän itse. Meillä on nyt 2 kotia. Välillä väsyttää, mutta haluan ihanasta lapsesta ehjän aikuisen.

Fairi

Niinpä. Vaikeita juttuja. Itse eronneena, toki viikko-viikko yhteishuoltajuus, en voisi edes ajatuksen tasolla viedä lapsia isältään kauas. Ovat niin hetken pieniä. Itselläni uusi kumppani ja olemme muuttamassa yhteen. Minun ehtoni oli selvä, mieheni muuttaa minun luokseni.
Lapsilleni molemmat
Vanhemmat yhtä tärkeitä.
Ero jo sinällään kivulias lspsilke ja jos molemmat vanhemmat arjessa mukana, olisi mielestäni vääryys lisätä eron tuomas tuskaa. Minun mielipiteeni vain.

Elämän haasteet

Yksin sinun ja uuden kumppanisi onniko on tässä kaiken aa ja oo? Miten voit olla satavarma, että suhteenne kestää tämän uuden miehen kanssa ikuisesti? Säästä lapsesi itsekkäältä onnen tavoittelultasi. Miksi sinun on lähdettävä uuden miehesi mukaan, jos ero lapsistasi on liian vaikeaa sinulle? Oikea rakkaus kestää uudessa parisuhteessa, vaikka kumppanit asuisivat eri maissa töiden takia nimimerkillä kokemusta asiasta jo 8 vuotta. Jos lastesi isä on ollut hyvä viikonloppuisä, niin on sitä varmasti myös lähivanhempana. Lastesi isä on miettinyt asian perinpohjaisesti ilmoittamalla ottavansa lapset luokseen asumaan. Olet hyvä äiti, kun et vie lapsiasi 300 km:n päähän isästään. Jos eri osoitteet arkisin uuden miehesi kanssa ei tule kysymykseen, niin ryhdy tässä tilanteessa itse vuorostasi etävanhemmaksi osoittaen, että kykenet ajattelemaan kaikkien etua. Päätös tekee kipeää, mutta vuosien saatossa tajuat tehneesi oikein. Sinä olet kuitenkin lastesi äiti aina, etänäkin.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat