Riitta, 64, uupui miehensä hoitamiseen ja erosi 36 vuoden liiton jälkeen: ”Tuntui ainoalta ratkaisulta”

Riitta, 64, uupui miehensä hoitamiseen ja erosi 36 vuoden liiton jälkeen: ”Tuntui ainoalta ratkaisulta”

”Kerroin Laurille, että haluan eron ja että olen järjestänyt hänelle hoitopaikan. Se oli hänelle shokki”, kertoo nyt 64-vuotias Riitta. Kuvituskuvan nainen ei liity artikkeliin.

Riitta päätti erota Parkinsonin tautia sairastavasta miehestään 36 avioliittovuoden jälkeen. Hänestä se oli ainoa mahdollinen ratkaisu, mutta hinta oli kova: välit menivät sekä anopin että esikoispojan kanssa.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (49)

Apua ja vertaistukea omaishoit...

Omaishoitajien uupumus on täyttä totta! Omaishoitajat uupuvat, koska he ovat usein 24/7 sitoutuneita fyysisesti ja henkisesti kuormittavaan, raskaaseen hoitotyöhön. Monet omaishoitajat kärsivät myös jatkuvasta univelasta. Omaishoidettava voi olla pitkäaikaissairas tai vammainen lapsi tai nuori, mielenterveysongelmainen, pitkäaikaissairas aikuinen tai vanhus  tai monisairas ja muistisairas vanhus. Jos kaikki Suomen omaishoitajat menisivät lakkoon, niin Suomi kaatuisi! Sopivia hoitopaikkoja ei riittäisi omaishoidettaville mistään. Parkinsonin tautikaan ei ole pelkkä liikehäiriösairaus. Parkinsonin tauti voi aiheuttaa monia muitakin oireita kuten univaikeuksia, uupumusta, väsymystä ja masennusta.

Vierailija

Kyllähän Parkinsson vammauttaa ihmisen kehon totaalisesti; lopulta ihminen on täysin jäykkä ja äärimmäisen raskaasti liikuteltava ja raskas hoidettava. Puhekyky heikkenee tai jopa loppuu, persoonallisuus muuttuu jäyhäksi tai jopa olemattomaksi, dementiaakin heillä esiintyy hyvin usein. Ja tämän voin sanoa kyllä hoitaessani todella useita parlinsson-potilaita työvuosieni varrella! Kaiken kaikkiaan hirveä tauti potilaalle itselleen ja myös läheisille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Harvoin kommentoin, mutta nyt on pakko. Tuollainen sairaushan sairastuttaa lähimmäisetkin. Jos itsellä on voimat lopussa ja tulevaisuutta ei oikeastaan ole niin miksipä ei eroaisi. Naisia on niin helppo aina parjata. Kuinkahan paljon anoppi ja esikoinen tekivät isänsä eteen? Jos apua olisi tullut tarpeeksi niin välttämättä ei oltaisi tässä tilanteessa. Luulen, että jos sairastuja olisi ollut tämä nainen niin mies olisi hyvinkin voinut erota. Tällöin sääliteltäisiin miestä ja sitä kuinka raskasta hänellä on ollut ja iloittaisiin uudesta elämänkuppanista.

Vierailija

Niinkuin joku sanoi aikaisemmin, miehet eivät jää läheskään niin usein hoitamaan puolisoaan. Eikä eri selity sillä että miehet kuolevat aikaisemmin. Se on normaalia miehille ominaista lisääntymiskäyttäykymistä, mikä on geeneissä.

Omaishoitaja uupuu, koska hän ...

Vierailija kirjoitti:
Jos ero tulikin tästä syystä: Kyseessä ei ollut enää tasavertainen parisuhde vaan yksipuolinen hoitosuhde. Mies tarvitsi kaikessa vaimon apua. Vaimo oli sidoksissa 24/7 miehensä hoitoon eikä miehelle saanut sijaishoitoa mistään. Vaimo ei saanut levätä eikä nukkua. Vaimo paloi loppuun ja uupui omaishoitajuuteen. Parkinsonin tauti vaikuttaa sairastuneen persoonallisuuteen sairauden edetessä. Sairauden edetessä parkkis ei pärjää yksin, koska hän ei selviä omatoimisesti päivittäisistä toiminnoista. Parkkiksille myös sattuu ja tapahtuu usein kotitapaturmia kuten kaatumisia ja putoamisia.

Omaishoitaja uupuu, koska hän ei saa edes nukkua riittävästi. Mitähän anoppi teki poikansa hyväksi? Entä missä oli miehen suku, auttoivatko he Riittaa? Omaishoitajasta tulee vähitellen päätoiminen hoitaja, ruoanlaittaja, siivooja, talonmies, huoltomies, autokuski, huolehtija ja saattaja. Parkinsonin tauti etenee ja pitkään sairastaneille tulee lisää oireita. Eriasteista masennusta, ahdistusta, univaikeuksia, muistiongelmia, uupumusta, päiväaikaista väsymystä, kaatuilua, kotitapaturmia, yleinen vointi ja fyysinen ja henkinen suorituskyky laskee.

Nuoruuden rakkaus vaatii kuole...

Itse en uskalla mennä naimisiin viisikymppisenä. Mies voi sairastua, kuten minäkin. Alzheimer-tauti etenee hitaasti ja Voi kestää jopa 17 -20 vuotta. EI SUOMESSA OLE leiripaikkoja likimainkaan kaikille alz- potilaille ja aviovaimon tai aviomiehen on hoidettava puolisonsa, vaikka tämä olisi vihainen, päällekäyvä jne. SE ON OTETTAVA VAAN HUOMIOON, että yhteiskunta pakottaa omaishoitajaksi. YKSIN ON VARMASTI PAREMPI KUIN HARHAILEVAA SAIRASTA VAHTIA. Mutta jos on mennyt nuorena naimisiin, on lapsia, niin vaihtoehdot ovat pienet. Hoida rakkaudesta vaikka itse sairastaisit.

Vierailija

Miesystäväni sairastaa parantumatonta syöpää. Se on aivan eri asia kuin Alzheimer, mutta kohtalo on tässä jossain kohdalla sama kuin Riitalla, eli on joko hoidettava kotona parantumattomasti sairasta, joka tarvitsee apua kaikessa, tai sitten hankittava hoitopaikka jossa viimeiset ajat kuluvat. Kukaan ei tiedä tuleeko loppu hitaasti vai nopeasti.

Olen palkkatyössä, minulla on kaksi alaikäistä lasta edellisestä liitosta ja olen miehen kanssa keskustellut että en pysty häntä saattohoitamaan kotona, oman jaksamiseni ja lasteni jaksamisen vuoksi. Onko se sitten rakkauden puutetta vai sitä että tiedostan omat rajani?

Sairaus ei saa olla syy lähteä eikä jäädä suhteeseen, jos tilanne muuten on sellainen ettei parisuhde jatkuisi. Haluan kyllä olla yhdessä miesystäväni kanssa loppuun saakka, mutta en tässä elämäntilanteessa voi ottaa häntä kotiin hoidettavaksi. Sen verran minulla on vastuuta myös lapsistani.

Jokainen joka sanoo tätä itsekyydeksi voi tulla kokeilemaan millaista elämä voi olla.

Vierailija

Minä ymmärrän Riitan ratkaisun. Asiat kun eivät ole niin mustavalkoisia, miten hämmästyttävän moni näyttää ajattelevan.

Minusta tuollainen monen peräänkuuluttama uhrautuminen, "vastoinkäymisissä rakastaminen" ja nopeat tuomiot hylkäämisestä ja itsekkyydestä ovat pohjimmiltaan ongelmina asenteissa naisia kohtaan yleensä.

Kenenkään ei tarvitse nykypäivänä jäädä avioliittoon, johon ei halua jäädä. Miksi? Siksi, että nykyinen yhteiskuntarakenne antaa myös naisille täyden vapauden muuttaa elämäänsä jos nykytilanne on sietämätön.

Ennen vanhaan näin ei ollut. Eli nämä muistojen kultaamat epäitsekkäät "arvot" ovat usein olleet ihan olosuhteiden sanelemia, kaikkea muuta kuin ylväitä, epäitsekkäitä uhrautumisia.

Jos 80-vuotias väsynyt omaishoitaja oikeasti kokisi, että hänellä on tässä yhteiskunnassa oikeus valita toisinkin, hän saattaisi niin hyvinkin tehdä. Me emme naisina/miehinä/puolisoinakaan ole kenenkään omaisuutta eikä meillä ole mitään pakkoa olla liian raskaassa tilanteessa omaishoitajina, jos emme sitä halua ja yksinkertaisesti jaksa.

Avioliitto on muuttanut merkitystään, myönnetään sitä tai ei ja minusta muutos on ollut hyvä. Myötä-ja vastoinkäymisissä on hieno ajatus, mutta nykytietämyksellä vähän vanhahtava. Järkeä saa käyttää ja omaa itseään kuunnella.

Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi ihannoida pohjatonta itsekkyyttä, vaan sitä, että yksilö oppii tuntemaan ja kokemaan itsensä yksilönä, joka saa täydennystä erilaisista sosiaalisista suhteista elämän varrella, mutta ei ole kenenkään oma tai omista itse toisia ihmisiä, papin amen tai ei. Oli sairaus tai ei.

Tällaiset pölyttyneet ja naisvihaiset asenteet ovat edelleen masentavasti vallalla.

Ja kyllä, jos sairastun itse, ymmärrän, että miehelläni on täysi oikeus jatkaa elämäänsä ilman minua. Minä en omista häntä. Tai jäädä, jos se on hänelle oikea valinta.

Vierailija

Tiedän monta tarinaa, joissa alkoholistipariskunta: jos mies raitistuu ja nainen ei, mies jättää naisen, toisinoäin, niin nainen jää hoitamaan.

On paljon miehiä, jotka hoitavat sairaita vaimojaan esim vanhana, mutta huomattavasti enemmän sellaisia, jotka eivät.Onko se muka naisten "velvollisuus" jäädä avioliittoon ja hoitamaan, vaikka ei enää rakastaisi tai jaksaisi hoitaa?

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat