Lukijan kirje: Voiko mielenterveysongelmasta tervehtyä?

Lukijan kirje: Voiko mielenterveysongelmasta tervehtyä?

En ole kertonut mielenterveysongelmastani ympäristölle, ja vie paljon voimia näytellä tervettä.Lue koko juttu

Kommentit (5)

Normityyppi

Mielestäni mielenterveysongelmiin liittyvä stigma on vähentynyt. Ehkä pelkäät ja peittelet turhaan?

Kärsin liki 17 v masennuksesta ja ahdistuksesta. Kun sairastuin, pääsin melko nopeasti tolpilleni lääkityksellä, enkä kertonut siitä töissä, sillä selvisin siellä suuremmitta ongelmitta. Sen sijaan puhuin ongelmasta lapsilleni,  ystävilleni ja myöhemmin jopa satunnaisille tutuille. Toki joidenkin ilme muuttui, kun mainitsin asiasta, mutta he toipuivat pian :-D

Kuolemaa minäkin välillä suunnittelin, mutta en pitkään: ajattelin, millaisen taakan itsemurhani aiheuttaisi lapsilleni heidän loppuiäkseen. Lapseni ovat kertoneet kertoneensa kavereilleen tilanteestani avoimesti, jos se on tuntunut aiheelliselta. Siis: ei stigmaa. 

Yritin useasti vieroittautua lääkkeestä, mutta aina valahdin takaisin siihen kaameaan p..a fiilikseen, josta kaikki alkoi. Lopulta pääsin eroon murunen kerrallaan - nykyisin on myös tipoittain annosteltavaa antidepressanttia, jolloin annos on tarkempi. Olen ollut lääkkeettä 6 kk, tosin vasta talven pimeys näyttää pärjäänkö. Sen ainoa kerran kun kävin psykiatrilla, sanoi hän ko lääkkeen olevan tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön (6-12 kk), kun kyseessä on keskivaikea masennus. Sinun lääkityksesi suhteen voi olla toisin. Uskon 16 v lääkekäyttöä olleen turhaa, kun 1 v olisi riittänyt terapialla vahvistettuna. Vieroittautumisen vaikeutta eivät lääkärit tiedä tai myönnä.

Menneessä rypeminen ei auta, jos ei saa oivalluksia, jotka auttavat ymmärtämään omaa itseä. Häpeäminen ja salailu eivät ole hyvästä eikä siihen ole syytä - eihän kukaan häpeä esim diabetestaan.  

Vastaukseni on siis: kyllä, on mahdollista tervehtyä. Lääke auttaa pääsemään jaloilleen, loppu on itsestä, terapiasta ja sairauden vaikeusasteesta kiinni. Häpeä pois, vapaudut ainakin siitä taakasta.

Usko ja toivo

Kyllä minä uskon ja tiedänkin, että mielenterveysongelmista voi tervehtyä.

Helppoa se ei näytä olevan kenellekään ja se voi viedä paljon aikaa, mutta syvältäkin voi päästä nousemaan. Lääkkeet auttavat toisia. Toisille taas pidempi terapia näyttää olevan toimivampaa. 

Uskon, että ainakin jonkinasteinen avautuminen ongelmasta voi auttaa. Jos salaat sairautesi kaikilta, pelkkä salaaminen syö voimiasi. En ole tietenkään kulkenut sinun polkujasi, enkä voi varmuudella sanoa, mutta uskon, että sopivassa määrin avautuminen olisi sinulle avuksi, samoin vertaistuki, jota sitä sitä kautta voisit saada.

Voimia päiviisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Hei. Sairastuin itse psykoosiin syksyllä 2016 rankan elämänvaiheen jälkeen ja jouduin myös sairaalaan. Palasin töihin muutaman kuukauden sairasloman jälkeen, mutta lääkkeet todella hidastivat oloa ja muutaman kuukauden jälkeen tuli ahdistusoireita. Päätin sitten jäädä kuntoutustuelle ja hoitaa itseni kuntoon. Hoidin vain kotityöt ja lapset muuten lepäsin ja ulkoilin sekä tein itselleni miellyttäviä asioita. Välillä tuli ahdistavia vaiheita, mutta selätin ne avoimesti juttelemalla läheisille ja hoitavalle taholle. Nyt olen aloittanut opiskelun uuteen ammattiin ja olen myös kärsinyt välillä stressin aiheuttamista oireista ja silloin hidastanut tahtia. En ole sairastunut psykoosiin uudelleen ja olenkin ollut ilman lääkettä yli puolivuotta. Pelottanut on välillä sairauden uusiutuminen, mutta uskon että itse tunnistan ennakko oireet ja osaan hakea apua jos näin käy. Myös läheisille olen kertonut hälytysmerkit. Sairaus oli hyvin hämmentävä, mutta myös opin sen myötä ottamaan rennommin ja pistämään asiat tärkeysjärjestykseen. Lääkärin varoitteluista huolimatta kerroin avoimesti sairaudestani jopa töissä sillä uskon sen helpottaneeni omaa oloa.

Jjjshhrvcdhh

On mahdollista. Minä paranin hyvän psykoterapian avulla. Uskon vakaasti länsimaiseen psykiatriaan, terapeutin korjaavaan kokemukseen. Ei koskaan voi tulla "täysin ehjäksi" (jos kukaan on), enkä koskaan unohda menneitä kauhuja, mutta opin hyväksymään ne ja päästämään niistä irti. Krooninen, kurkkua vuosikaudet puristanut ahdistus katosi. Samalla korjaantui syömishäiriö.

Vierailija

Nuoruudessani se meni näin, joka tarvitsi apua näissä jutuissa, pidettiin joko-tai -juttuna.

Lisäksi ikäkriisit ohitettiin ettei ymmärretty.

Ensi kertaa kuulin jostain kolmenkympin kriisistä vasta netissä.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat