Tutkija Mari Pulkkinen: ”Älä välttele surevaa”

Hei! Ymmärrän tuntemuksesi ja turhatumisesi. Itse olen menettänyt lapsen ja miehen (nuorena). Menettäminen tai suru kuten tässä artikkelissa asiaa käsiteltiin on vaikea asia. Meidän surijoiden olisi kuitenkin osattava myös itse haistella ilmaa ja tilanteita paremmin. Joskus voi olla, että tietyssä ympätistössä tai tietyille ihmisille koemme voivamme puhua aina tarvittaessa asiasta. He ovat luotettavia ja koska ovat ehkä empaattisia he ovat hyviä kuuntelemaan. Jokaisella on kuitenkin tilanteita ja oman elämän vaihteluista johtivia hetkiä ja päiviä, että malja niin sanotusti ylitsevuotaa. Meidän surijoiden on siis myös osattava olla empaattisia ja myötäeläviä toisten vastaanottavaisuudelle ja hyväntahtoisuudelle. Tietysti mainitsemaasi ryhmään kuuluu myös sellaiset joiden on mahdoton samaistua tai ymmärtää tilannettasi ja sen vuoksi he jotenkin torjuvat sinun viestisi. Kyse on siis lopulta kaikkien vuorovaikutustaitojen ja ihmissuhdetaitojen kehittymisestä. Toivottavasti löydät tai olet löytänyt rakentavia tapoja työstää suruasi. Aina surun työstäminen kun ei voi nojautua toisiin ihmisiin, siksi luovat keinot ja luontosuhde ovat hyvä seura ihmissuhteisiin. Oma mielikin lepää kun välillä voi huokaista ja jättää sen surun edes puoleksi tunniksi johonkin ja aijan kuluessa elämä muuttuu toivottavasti siihen suuntaan, että iloisia ja elämää kehittäviä asioita löytyy lapsettomuuden tilalle. Kaikkea hyvää loppuvuoteen!

Olen ollut työpaikalla, jossa moni työkavereistani ei kommentoinut mitään, kun kerroin omaiseni kuolemasta, ei mitään osanottoa.