Lukijan kirje: ”Mietin, jaksanko elää totisen mieheni kanssa”

Lukijan kirje: ”Mietin, jaksanko elää totisen mieheni kanssa”

Kulta, voisitko olla hauskempi? Mikä avuksi, kun kumppanin ilottomuus ahdistaa?

”Tunnen itseni yksinäiseksi totisen ja hiljaisen mieheni kanssa. Kaipaan kumppania, jonka kanssa jakaa iloa”, lukijamme kirjoittaa.Lue koko juttu

Kommentit (13)

Hymystä nauruun

Miehesi ilottumuus on ikävä asia. Hän tuntuu muuten hyvältä ihmiseltä - olisiko häntä lapsena kielletty nauramasta? Joskus poikia kasvatettiin liian ankarasti. On todella vaikea keksiä jujua, miten saisit hänet edes naurahtamaan. Kutita! Yritä toistaa lasten sutkautuksia. Lue lehdistä kaskuja tai hauskoja kohtia. Kun on mukavaa ja rauhallista niin kysy ystävällisesti miksi hän on aina niin vakava?

Elämäonkivaa

Kuulostaa tosi raskaalta. Voisiko miehesi ilottomuuden takana olla jokin sairaus tai trauma? Jos se selviäisi, ehkä tilanne voisi muuttua kun saa apua.

Itselläni oli mies, joka oli varsinainen renttu, mutta huumoria ja uteliaisuutta elämään oli paljon, ja siksi olimmekin yhdessä 'peräti' 11 vuotta. Tosikkoa en katselisi päivääkään.

Voimia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Spiide1

Tässä taas esimerkki ihmisestä, joka hakee tekosyytä avioeroon ja hyväksyntää sille. Ei silloin aikanaan mietityttänyt tämä miehesi totisuus? Nähdäkseni ei ole sinulta naurua, iloa ja visailua kuitenkaan kieltänyt.

Leav me alone

Minulla on ihan samanlainen mies. Ei hänellä mitään vikaa ole, siis psyykkistä tai somaattista. Se on vaan hänen perusluonne. Mulla oli alussa vaikeuksia, mutta nyt olen tottunut siihen. Tänä vuonna hän on nauranut kerran. Kerran alussa kun oltiin viikon reissussa luulin ettei hän nauttinut siitä ollenkaan. Mut reissun jälkeen kuulin kyllä miten hän kavereilleen kertoi miten hieno paikka oli ollut jne.

Vierailija

Kuten jo aiemmassa kommentissa mainittiin, lukija hakee hyväksyntää avioeroon. Ei se ole miehen nauramattomuus, vaan miksi se lukijaa nyt kalvaa? Jos haluaa elämältään muuta, niin kannattaa lähteä pois, mutta siitä ei pidä toista ihmistä syyttää. Mutta ennenkuin nostaa kytkintä, hyvä kunnon juttutuokio voisi aukaista solmuja. Yleensä se on vain niin, että yksi tekee päätöksen ja sitä hauduttelee vuosia ja päätös tulee yllätyksenä toiselle, kun mitään ei ole ilmaistu selkeästi asian tiimoilta.

Tahtoisin ehdottaa sinulle erästä asiaa, joka voisi auttaa sinua miehesi kanssa.  Jos ette ole allergisia ja olette eläinrakkaita, suosittelisin teidän kotiinne koiraa tai kissaa.  Olen ihan varma, että elämänne muuttuisi iloisemmaksi.  Lemmikki voi tuoda niin paljon lämpöä ja hauskuutta teidän välillenne.  Kun seuraatte eläimen käyttäytymistä ja käytte sen kanssa ulkoilemassa, saatte siitä kumpikin suurta iloa.

Otathan huomioon, että miehesi saattaa "omia" eläimen itselleen, mutta älä ole siitä mustasukkainen vaan ole miehesi rinnalla ja tukena. Silloin olet varmasti sinäkin onnellinen. Suosittelen todella harkitsemaan lemmikkieläintä!

Vierailija

Jos mies on hiljainen ja totinen, tuskin tämä luonteenpiirre mihinkään muuttuu. Siihen on vain totuttava tai sitten etsittävä sosiaaliset kontaktit muualta. Minulla on samanlainen tilanne ja yhdessä oltu lähes tuplaten enemmän. Kun olin työelämässä, asia ei vielä niin paljon vaivannut. Nyt jäädessäni eläkkeelle miehen puhumattomuuden vasta huomaakin. Lähes ainoa keskustelunaihe nykyään on sää, muu meneekin sitten yksinpuheluksi. Jos tältä lähes mykältä mieheltä yrittää saada vastauksen johonkin, tyssää keskustelu alkuunsa tyypilliseen kommenttiin:se siitä sitten. Ja piste. Monta tärkeääkin asiaa jää näin käsittelemättä. 

 

Vierailija

Onko kirjoittajan mieleen tullut, että miehellä saattaisi olla Parkinsoni tauti? Siinä vaiheessa, kun tauti todetaan, ihminen on yleensä ollut jo pitkän aikaa totinen ja ilmeetön. Parkinsonin tauti aiheuttaa, että kasvojen lihaksia on vaikea liikuttaa, jolloin ihmisestä tulee ilmeetön. Ammattikielellä sanotaan, että hän on hypomiiminen. Kannattaisi harkita neurologin vastaanotolle hakeutumista, jos miehen liikkuminen on hidastunut ja varsinkin, jos toinen käsi ja/tai jalka on hitaampi kuin toinen tai on alkanut vapista.

onhan se ankeaa

Onko miehellä ystäviä, onko heidän kanssaan yhtä yksiviivainen? Entä sukunsa kanssa? Millainen hän on lapsen kanssa jos sinä et ole siinä tiellä? Miten itse häneen kompastuit alunperin, jokin teitä kai yhdisti? Voiko olla, että mies on onneton, mutta koska perusluonnekin on hitaanlainen, hän pitää sitä itse normaalina ja on tottunut oloonsa?

Voihan hänellä olla fyysisiä tai psyykkisiä ongelmia, jotka tekevät tuon. Oletko koskaan puhunut hänen kanssaan asiasta?

Mutta aika epätodennäköistä taitaa olla, että mies muuttuisi naurukoneeksi vaikka kilpirauhasarvot korjattaisiin tms. Joten oli mikä oli, sinun olisi syytä hankkia iloa muiden ihmisten eläväisemmästä seurasta. Enkä nyt tarkoita että pitäisi mennä naistennaurattajien nauratettavaksi. Jaan tuon näkemyksen, että tässä kirjoittaa ihminen joka on alkanut hakea syytä lähdölle, ja silloin on kyllä liian aikaista. Miksi olet aiemmin tyytynyt hänen seuraansa, mikä ja kuka on muuttunut?

Paljonko tiedät miehesi ajatuksista, jotka liittyvät hänen perhe-elämäänsä ja parisuhteeseensa? Puhutaanko teillä asioista, vai onko ongelmana tosiaan tämä huumorivaje? Onko miehellä huumorintajua ollenkaan, mihin se suuntautuu?

Mummu -57 v

Minun mieheni on hauska ja suosittu, mutta minun kanssani hänellä on todella harvoin hauskaa. Meillä ei yhdessä naureta, kuten ei aloittajan tilanteessakaan. Vaikka mitä minun mielestäni hauskaa hänelle kertoisin tai näyttäisin, ei ilmekään värähdä, ehkä joku epämääräisen aha-sanan saan vastaukseksi. Olemme olleet yhdessä 40 vuotta, tilanne ollut melko sama viimeiset vuosikymmenet. Olen yrittänyt asiasta kyllä puhua. Meillä on samoja mieltymyksiä ja vietämme aikaa yhdessä. Lapsenlapsien hauskuudet ja ihanuudet ovat yhteinen ilomme, muuta yhteistä hauskaa meillä ei juurikaan ole. Onneksi minulla on ihanat, hauskat ystävät ja työkaverit.

Happyface

Puoliso täyttää harvoin kaikki toiveesi siitä, mitä haluaisit. Minusta on epärealistista, että mies olisi sydänystävä, uskomaton rakastaja, omaisi saman huumorintajun, olisi sopivan puhelias jne. Parisuhde on kompromissi.

Huumori on itsellenikin tärkeää. Onneksi on vitsikirjoja, komediallisia elokuvia ja teatteriesityksiä. Jaan samantapaisen huumorintajun veljeni ja ainoan ystäväni kanssa. Myös työssä viljelen huumoria.

Oletko kysynyt että mikä häntä naurattaa? Jos suhde on muuten hyvä niin ero ei kannata. Yksin olisit edelleen samassa tilanteessa että pitäisi etsiä huumoria viihteestä tai ystävistä. Naura reippaasti kun sinua naurattaa. Sehän on ihanaa että osaa löytää iloa. Sitähän sanotaan että kunnon nauru pidentää ikääkin

mietiskelijä

Mummu -57 v kirjoitti:
Minun mieheni on hauska ja suosittu, mutta minun kanssani hänellä on todella harvoin hauskaa. Meillä ei yhdessä naureta, kuten ei aloittajan tilanteessakaan. Vaikka mitä minun mielestäni hauskaa hänelle kertoisin tai näyttäisin, ei ilmekään värähdä, ehkä joku epämääräisen aha-sanan saan vastaukseksi. Olemme olleet yhdessä 40 vuotta, tilanne ollut melko sama viimeiset vuosikymmenet. Olen yrittänyt asiasta kyllä puhua. Meillä on samoja mieltymyksiä ja vietämme aikaa yhdessä. Lapsenlapsien hauskuudet ja ihanuudet ovat yhteinen ilomme, muuta yhteistä hauskaa meillä ei juurikaan ole. Onneksi minulla on ihanat, hauskat ystävät ja työkaverit.

On olemassa ihmistyyppi, joka ei siedä kilpailua. Muiden vitseille ei naureta.

Ja sitten on niitä, joille puoliso edustaa joko puhtaan turvallisuuden tai vastustamistarpeen lähdettä. Ei sellaisen vitseille naureta. johon on ripustauduttu, tai josta etsitään virhettä kokopäivätyönä. (Eikä välttämättä oikein seksikään maistu. Aloittaja ei kertonut siitä puolesta kylläkään enempää, mutta eihän se vastavuoroisuus yleensä sanattomastikaan luonnistu jos siihen ei sanallistakaan tarvetta ilmene.)

Tai sitten, vitsinvääntö on puolisollesi taidokas naamari, jonka hän onnesta huokaisten riisuu päästessään luoksesi lepäämään. Aha-kommentti on tarkoitettu muistuttamaan sinulle, että kun ihmisissä joutuu keskittymään, sinun kanssasi on ihaninta se, ettei tarvitse. Tosin hän silloin unohtaa, että sinun huumorisi saattaa kummuta ihan toisesta lähteestä kuin hänen, ja siitä lähteestä ammennetaan elämänilon eikä teeskentelyn vettä.

Vierailija

Kirjoittajan tilanteesta tuli mieleeni oma ex-mieheni ja pitkä 17v.avioliittoni hänen kanssaan. Mies oli ensimmäiset vuodet liitossamme hyvin huumorintajuinen ja hänen tilannekomiikkansa oli minusta erityisen nautittavaa. Meillä oli hauskaa yhdessä kaiken muun arjen olon lisäksi. Vähitellen suhteeseen tuli ristiriitoja, emmekä osanneet selvittää niitä. Ilo ja puhuminen katosivat, joskin luulen hänen olleen edelleen mukava muille ihmisille. Itse olen hyvin sosiaalinen ja hain keskustelua ja naurua ystävien seurasta ja kävin myös terapiassa. Olisin halunnut meidän hakevan myös yhdessä ammattiapua, johon hän ei suostunut. Erosimme minun toiveestani. Luin taannoin psykologi Maaret Kallion kolumnin siitä, miten tärkeää parisuhteessa on tunne, että kokee tuottavansa iloa kumppanilleen. Minulla sitä tunnetta ei ollut vuosiin. Tunsin jatkuvasti mieheni olleen vain pettynyt minuun ja parisuhteeseen. Eromme jälkeen hän olisi halunnut meidät takaisin (minut ja lapsen), mutta itse en halunnut enää jatkaa. Nyt tunnen ilon palanneen kotiin. Olen kotona paljon rentoutuneempi ja lapsellekin varmasti mukavampi vanhempi.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat