Lukijan kirje: Elämäni on täydellistä ilman lapsia

Lukijan kirje: Elämäni on täydellistä ilman lapsia

Jyrkimmin tuntuvat vapaaehtoisesti lapsettomia arvostelevan ne, jotka ovat väsyneitä lapsiperhe-elämään.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (52)

Vierailija

Yhteiskunnallinen keskustelu on usein sellaista, että vapaaehtoisesti lapsettomat nähdään vain negatiivisessa valossa: hedonisteina, itsekkäinä, hyödyttöminä, kulueränä, jotenkin viallisina ihmisinä. Surullista.

Epätoivoinen

Tein yhden lapsen, sekin tuli vahingossa, elimme avosuhteessa. Mies ehdotti abottia minä olin itsekäs pidin lapsen, ostin oman asunnon, jonne muutin ennen lapsen syntymää. En vaatinut elatusmaksua, ainoastaan, että tunnustaa lapsen, niin hän myös teki. En koskaan kieltänyt tapaamista ja lapsuus meni yhdessä toimien aina lapsen parasta ajatellen. Omat menoni olin unohtanut työntekoa lukuunottamatta mutta olin onnellinen ja lapsemme kasvoi harmonisessa kodissa, olimme apsoluutteja niin tupakan kuin alkoholin suhteen. Kuitenkin lapsi kasvoi ja kehittyi normaalisti, menestyi koulussa siihen saakka kun meni yläasteelle jossa alkoi kiusaaminen, jota opetus väki ei saanut kuriin. Mitkään opinnot eivät sittemmin ole tuonneet päättötodistusta, lääkäri totesi, että lapsella on adh, joten on nyt työtön ja katkera, epätoivoisessa parisuhteessa yhtä epätoivoisen työttömän henkilön kanssa, muuten ei olisi kattoa pään päällä. Minä äitinä kärsin tästä suunnattomasti, aivan kuin kohtalo kostaisi minulle sen, että itsekkyydessäni halusin pitää lapsen. Yritän rahallisesti avustaa mutta pieni eläkkeeni ei tahdo riittää elättämiseen. Toivotonta on katsella sitä elämää. Mutta onneksi hänellä ei ole lapsia ja toivon sydämestäni että tämä sukuhaara katkeaa häneen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Oho, olipa ikävä ja surullinen elämäntarina. Mutta jos ei hallitse elämän normaaleja ongelmia ja kaikkea mitä vastaan jokaiselle tulee, kyllähän siinä huonosti  käy. Kärsiminen ja kohtaloon vetoaminen ei kyllä auta ketään, vaan sen sijaan noita työttömiä nuoria tulisi konkreettisesti ohjata TE-toimistoon työnhakuun, kursseille, ammatinvalintaan ja mihin tahansa mitä on saatavilla, luultavasti kyllä jonkinlaista apua tuohonkin tilanteeseen on olemassa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnallinen keskustelu on usein sellaista, että vapaaehtoisesti lapsettomat nähdään vain negatiivisessa valossa: hedonisteina, itsekkäinä, hyödyttöminä, kulueränä, jotenkin viallisina ihmisinä. Surullista.

Tämä mietityttää minua. Sama argumentti nousee esiin keskustelussa kuin keskustelussa, nettipalstoilla siis lähinnä. Mutta minä en itse ole huomannut tällaisia sävyjä yhteiskunnallisessa keskustelussa? Ainoa lapsettomia syyllistävä yhteiskunnallinen keskustelunaihe on mielestäni syntyvyyden laskusta kimpoavat "vauvantekotalkoot" sun muut. Mutta missä muuten yhteiskunnallinen keskustelu haukkuu lapsettomat maan rakoon? Itse en ole törmännyt, joten olisi kiva kuulla esimerkkejä.

Vierailija

Lastenkoteihin joudutaan tai päästään kyllä todella monenlaisten syiden takia ja veikkaan vaan, että harvoin tilanne johtuu siitä, ettei lapsia ole haluttu. Tavallisin surullinen tarina on se, ettei hallita omaakaan elämää saati osata sitten hoitaa ja kasvattaa lapsia. Päihteidenkäyttäjissä (mikä nykyisin lienee se tavallisin tausta lastenkotilapsilla)  on todella lämminsydämisiä ihmisiä, jotka rakastavat lapsiaan yli kaiken, mutta kun se ei riitä ja oikeastaan tämä liiallinen tunteilla eläminen usein johtaakin kaaokseen eli elämään hetkestä toiseen ilman päämäärää ja suunnitelmaa.

Vierailija

Arvostusta lapsettomille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tehköön ratkaisunsa elämässään. Kannattaa muistaa, että on myös paljon niitä, jotka ovat tahtomattaan lapsettomia. En ymmärrä, miksi tässä keskustelussa vanhemmuus ja lapset nähdään niin negatiiviena asiana, etenkin ne ihmiset, jolla ei asiasta ole mitään kokemusta! On sitten lapsia tahi ei, niin varmaan jokaisen elämään mahtu niin hyviä päiviä ja aikoja kuten huonojakin. Minusta lapsettomuus on ihan ok asia, mutta lapsiin kohdituvaa inhoa tai vanhemmuuden valinneiden ratkaisujen halveksimasta en ymmärrä. Minulla on omia lapsia ja ammatissani toimin lasten kanssa, ja pidän elämästäni juuri tällaisena.

Lapsettomissa katkeruutta herättää, varmaankin se tosiasia, että heidät huomioidaan tulojenjaossa, aina viimeisenä, vaikka ovat verojenmaksajia ja kantavat vastuuta yhteiskunnassa, myös lapsiperheiden edestä. Vanhempien pitäisi ymmärtää, että heidänkin jälkeläisistään osa, tulee varmasti olemaan, niitä lapsettomia, joten ei pidä olla puolueellinen ja suosia, vain itsen kaltaisia lisääntyjiä.

Kyllä lapsettomilla ja yksinasuvilla, on ollut pitkä pinna, kun katsoo, kuinka heitä on kohdeltu ja heidän tarpeensa sivuutettu, niin perheissä, kuin yhteiskunnassa, esim. tulojensiirroissa, jo liian pitkään. Enemmistö lapsettomista ja yksinasuvista, ei ole lapsi- tai muitakaan ihmisryhmiä kohtaan vihamielisiä. Arvostusta myös lapsettomille ja yksinasuville, joita on yhteiskunnassa, koko ajan enemmän. Lapsiperheitä on tuettu ja tuetaan paljon. Köyhyys on sitä paitsi naisistunut, joten tämä on tasa-arvokysymys, oikeudenmukaisuuden lisäksi.

Lapsettomat säästää rahaa, kun ei tarvitse ostaa ylimääräistä ruokaa, leluja, vaippoja jne. Nämä kun jää ostamatta ei alviakaan tarvitse valtiolle maksaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä jännä, että ihmiset kommentoivat vaikka mitä. Varmaan vähemmästäkin muuttuu aika defensiiviseksi. Itse olen jo yli 30-vuotias nainen eikä minulta ole kuin ihan muutaman kerran edes kysytty, haluanko lapsia, saati että joku olisi alkanut tuomitsemaan minua koska minulla ei ole lapsia. Mutta varmaan se on tuurista kiinni, sattuuko törmäämään ihmisiin, jotka haluavat arvostella.

Toisaalta jos ei itse tuo erityisesti esille, että ei halua lapsia, niin ehkä niin moni ei alkaisi aiheesta paasata?

En ole ikinä "tuonut erityisesti esille". vapaaehtoista lapsettomuuttani. Se tulee esille vain sukujuhlissa ja esim. uusien tuttavien kanssa, kun kysellään, vihjaillaan ja ehdotellaan "no koskas teille tulee lapsia/ montako lasta sulla on (kyllä, ensimmäisenä oletetaan, että on lapsia eikä kysytä) onko lapsia?" Suhtautuminen on ollut vaihtelevasti ymmärtävää ja positiivista tai väittelevää, alentuvaa ja negatiivista riippuen kanssakeskustelijan iästä, sukupuolesta ja sukulaissuhteesta. Olen huomannut omalla kohdallani, että velojalukuunottamattakin nuoret naiset, myös lapselliset suhtauvat tähän vakaumukseen positiivisimmin. Pahimpia vänkääjiä ovat olleet vieraat vanhemmat miehet, omat sukulaiset ja kolmantena vieraat (vanhemmat) naiset. Ja kyllä, näitä kyselyitä ja voivotteluja on tullut niin paljon vastaan, että voin jo pitää yllä tilastoa aiheesta.

Tietynlaisten ihmisten ainoa kommunikointitapa on kyseleminen ja voivottelu ihan joka asiassa. Sulla ei ole lapsia, sitä voivotellaan, jos sulla olisi lapsia, niin siitäkin voivoteltaisiin sitten yhtä lailla. Silloin voivotellaan maailman pahuutta, koulukiusauksesta pedofiileihin oikein antaumuksella, kun ei muuta osata puhua. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

Vierailija

Kärsin pitkään lapsettomuudesta, ja luulin jo etten saa koskaan lapsia. Sitten tapahtui ihme, tulin raskaaksi ja sain vuosia odotetun esikoiseni. Hänen jälkeensä putket jotenkin aukenivat ja tulin raskaaksi heti kun sitä taas toivoin, vielä kaksi kertaa. 

Varmaan olisin tottunut lapsettomuuteen, olin jo jollain lailla tottunutkin. Olisin varmaan löytänyt elämääni muuta sisältöä, sitä oli. Mutta kun katson nyt ensimmäistä lapsenlasta, jota hoidan usein vapaa-aikoinani, olen niin onnellinen että sydäntä puristaa. Kuten silloin kun hänen isänsä syntyi.

Jokainen tekee omat valintansa, ja oikein hyvä niin. Mutta ne, jotka alkavat uskoa sitä nykyisin vallalla olevaa valituspuhetta, että kun pienten lasten kanssa on niin rankkaa, tekevät ison virheen, jos eivät sen vuoksi hanki lapsia.

Tottakai lasten kanssa on myös väsyttävää välillä ja ongelmiakin, mutta niinhän on koko elämässä. Töissäkin väsyy välillä ja on ongelmia, ihmissuhteiden kanssa väsyy välillä ja on ongelmia alkaen puolisosta ja niin edelleen. Mutta se kaikki on osa elämää. On myös sylintäydeltä onnea, iloa, rakkautta. Elämälle kannattaa antaa mahdollisuus, jos se on mahdollista.

Vierailija

Minulla oli syöpä ja menetin kohtuni. Minua ahdistaa yhteiskunnan tuomitseminen lapsettomuudesta tai minun tapauksessa säälii. Yritän suunnitella elämäni eri lailla, mutta taustalla masentaa jatkuva äitiyden ihannointi ja ns. mikä määritellään normaaliksi. Vaikka en ole vela vaan sairauteni aiheutti tämän niin kumminkin haluaisin elää loppuelämän ilman säälileimaa minkä pakostikin saan. Se loukkaa kuinka moni hehkuttaa kuinka lapset on elämän ilo ja tarkoitus ja päämäärä. Varsinkin meitä tahattomasti lapsettomia. Miksi naisen elämää ei voida katsoa muun kautta kuin äitiyden.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat