Lukijan kirje: ”Kuinka auttaa aikuista lasta, jonka ote elämästä kirposi?”

Mitä äiti voi tehdä, kun oma aikuinen lapsi ei saa elämänsyrjästä kiinni?

Paniikkihäiriöstä alkanut kierre johti masennukseen, ja nyt poika tarvitsisi apua saadakseen elämästä kiinni. Miten aikuista lasta voisi auttaa, kysyy huolestunut äiti.Lue koko juttu

Lukijan kirje: ”Kuinka auttaa aikuista lasta, jonka ote elämästä kirposi?”

Kommentit (5)

Vierailija

Itse sairastan paniikkihäiriötä ja suosittelen lämpimästi psykoterapiaa. Psykologi tekee potilaalle lähetteen ja antaa tarkemmat ohjeet miten tämä tapahtuu.

Vierailija

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Psykoterapiaan jos pääsee niin hyvä. Myös kohtauslääkitys voi olla toimiva. Fyysiset syyt pitäisi poissulkea, kuten kilpirauhassairaudet, vitamiini- ja raudanpuutokset, anemia. Altistaminen olisi tärkeää, välttely vie takapakkia. Netistä löytyy ohjeita, kuinka hoitaa itseään ja vertaistukea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Itse koen olevani aivan samassa pisteessä mies 35v.
Ehkä erilailla, mutta samaistun tausin kirjoitukseen.
... En tunne läheisyyttä tai turvaa kenenkaan seurassa en edes kotona tunne turvaa, on ahdistavaa olla ihmisten seurassa ja yksinkin, vaikka omaan rauhaan aina pakenen, ajatukset juoksee eikä hiljaisuutta pään sisällä löydy enään, olen empaattinen ja häpeävä persoona asetan aina kaikki muut etusijalle ja otan syyt niskoilleni ja kannan syyllisyttä kaikesta, pääni jauhaa vaan samaa negatiivista nauhaa pääni sisällä miten huono olen.
Mikään ei innosta tai kiinnosta enään, kaipaan kavereita, ja niita minulla on, mutta kun olen niiden seurassa, haluan vaan paeta pois, en osaa vain olla ja nauttia en saa yhteyttä.
Pidemmät sosiaaliset kohtaamiset ahdistaa,
Haen pakoa ja mielihyvää suorittamalla vaarallisia harrastuksia, mutta enään niihinkään ei riitä into lähteä.

Olen ruvennut kuuntelemaan äänikirjoja jotka auttavat ymmärtämään, mutta löydänkö vastausta niistä itse vai tarvitaanko joku ymmärtävä ihminen lähelle vai psykologi

Lääkkeisiin en koske ellei ole pakko, enkä käytä alkoholia tai tupakkaa, toki kokeilut olen, mutta niistä tulee vielä pahempi olo ja syyllisyyden tunne

Veikkaan että kaikki me tarvitsemme toistemme tukea ja YMMÄRRYSTÄ JA ANTEEKSI ANTAMISTA, maailma on niin täynnä syyttämistä ja negatiivisuutta ja muiden epaonnistumisen riemuitsemista ja omien etuuksia tavoittelemista.

Vierailija

Hei, tunnen myötätuntoa tilannettasi kohtaan.

Paras neuvoni on se, että ihmisen on herätettävä kantamaan vastuuta. Tämä koskee siis sekä itseä että autettavaa. Jos ajattelee esimerkiksi, että "olen tehnyt parhaani", ajatus ei auta ketään. Jos sen sijaan miettii: "mitä olisin voinut tehdä paremmin?", vastauksen saatuaan voi lähteä korjaamaan asioita.

Esimerkiksi tässä tilanteessa voi miettiä, mitä olisi voinut tehdä hänen lukioaikanaan toisin.

Jokaisella ihmisellä on valtava potentiaali. Voisimme olla paljon enemmän kuin olemme. Kun tämän nöyrtyy myöntämään, on lähempänä ratkaisua kuin aikaisemmin. <3

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Itse koen olevani aivan samassa pisteessä mies 35v.
Ehkä erilailla, mutta samaistun tausin kirjoitukseen.
... En tunne läheisyyttä tai turvaa kenenkaan seurassa en edes kotona tunne turvaa, on ahdistavaa olla ihmisten seurassa ja yksinkin, vaikka omaan rauhaan aina pakenen, ajatukset juoksee eikä hiljaisuutta pään sisällä löydy enään, olen empaattinen ja häpeävä persoona asetan aina kaikki muut etusijalle ja otan syyt niskoilleni ja kannan syyllisyttä kaikesta, pääni jauhaa vaan samaa negatiivista nauhaa pääni sisällä miten huono olen.
Mikään ei innosta tai kiinnosta enään, kaipaan kavereita, ja niita minulla on, mutta kun olen niiden seurassa, haluan vaan paeta pois, en osaa vain olla ja nauttia en saa yhteyttä.
Pidemmät sosiaaliset kohtaamiset ahdistaa,
Haen pakoa ja mielihyvää suorittamalla vaarallisia harrastuksia, mutta enään niihinkään ei riitä into lähteä.

Olen ruvennut kuuntelemaan äänikirjoja jotka auttavat ymmärtämään, mutta löydänkö vastausta niistä itse vai tarvitaanko joku ymmärtävä ihminen lähelle vai psykologi

Lääkkeisiin en koske ellei ole pakko, enkä käytä alkoholia tai tupakkaa, toki kokeilut olen, mutta niistä tulee vielä pahempi olo ja syyllisyyden tunne

Veikkaan että kaikki me tarvitsemme toistemme tukea ja YMMÄRRYSTÄ JA ANTEEKSI ANTAMISTA, maailma on niin täynnä syyttämistä ja negatiivisuutta ja muiden epaonnistumisen riemuitsemista ja omien etuuksia tavoittelemista.

Minua auttoi Kansan Raamattuseuran toiminta. (Hehku-illat)

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat