Ilkka, 64, on käynyt vuosia hoivakodissa puhekyvyttömän Alpon luona: ”Ei ystävyyttä tässä kohtaa katkaista”

Miniä kirjoitti:

Vierelle jääneet
Hienosti kirjoitettu ja hienoja ihmisiä. Olisipa heitä enemmän. Kun esim. muistisairaus etenee on vain vähän sukulaisia ja ystäviä jotka välittävät. Hautajaisissa kyllä itketään, ehkä omaa huonoa omaatuntoa.

Mahtava kirjoitus.Ei vain tavoita niitä,jotka kääntävät selän kun sairaudet astuu kuvaan ja sen myötä talous ymm.pää laelle.On helpompi mennä luurin taakse kiire,vaikka matka olisi lyhyt tai yheys hyvä julkinen  kulkuväline. Todella hautajaisissa itkevät ne jotka vuosikymeniin ei kontakti vainajaan.Tai ne joiden kontakti sama muttä F.B.ja sanotaan oli paras ystävä.Mutta ei ojennettu sitä kättä livenä,ei haluttu kohtaa elävän.Itse olin mutkantakaa sukua läsnä lähes päivitäin henkilölle,joka kuoli muistisairauteen.Omaiset astuvat vasta kuvaan kun palativinen hoito.Menikö 2kk. kun salasivat missä ihminen on? Johtui siitä kun he mukako läsnä aina vai mistä.Profiilini salatiin? Palativinen hoito kun ensikerta,häntä 2kk.jälkeen menin katsoo.Voi se riemu ja ilo,kun pyörätuolissa lähesty minua: Tulit sittenkin.Osasto kerroin vain kuka olin ja ollut läsnä 5v.Kesti aikaa löytää hänet.Hän oli yöt huutanut nimeäni, he eivät tieneet kenen nimi oli? Hänen oma hoitaja yritti kosketella enempi asioita.En kertonut! Mikä  rooli oli näillä lähiomaisilla oikeasti ,avutoman ihmisen elämässä.Uskon he kukin vuorolaan kokevat kaksin kerroin se miten kohtelivat vanhus.Luojan kiitos hän kuoli ja on rauha.Paha saa lopulta palkkansa,aivan varmasti ja sen kokevat viellä kukin vuorolaan hänen lähiomaiset,ei epäilystäkään!