Lukijan kirje: ”Miksi vanhemmat eivät enää jaksa tavallista arkea?”

Väsyttääkö lapsiperhe-elämä ja arjen pyöritys?

”Vertaavatko vanhemmat itseään valheelliseen somemaailmaan, jossa pitää esittää täydellistä ulospäin? Onko tämä kaikki aika pois normaalista tylsästä arjesta, jota vanhemmat eivät kestä ja jota lapset rakastavat?” lukijamme pohtii.Lue koko juttu

Lukijan kirje: ”Miksi vanhemmat eivät enää jaksa tavallista arkea?”

Kommentit (4)

Sanoisin että tähän on useampia syitä: ainakin työelämän vaativuus, tietotulva ja perheiden jääminen yksin. Ensinnäkin työelämä on jotain ihan muuta kuin muutama vuosikymmen taaksepäin: työpaikoista kilpaillaan jopa satojen muiden hakijoiden kesken ja kun lopulta saat työn, saatetaan vaatia että olet aina tavoitettavissa. Monilla aloilla (esim. hoitoala) resursseja on myös vähän ja kiire on jatkuvaa. Tämä syö voimia perhe-elämästä. Toisekseen sellaisten asioiden hoitaminen jotka ennen olivat yksinkertaisia, vie aivokapasiteettia ihan eri tavalla kuin ennen. Kun itse olin koululainen (90-luvulla) ei meillä ollut edes reissuvihkoa! Nykyään vanhempien Wilma kilahtelee vähän väliä: kuka leipoisi mokkapaloja, lapsille uintivälineet mukaan, osta nokkahuilu, muista tukiopetus, päällystäkää kirjat, keskiviikkona koulu alkaa ensi viikolla myöhemmin ja tällä viikolla aiemmin jne. loputtomiin. Kolmanneksi: perheet ovat usein hyvin yksin haasteidensa kanssa, koska isovanhemmat ovat iäkkäitä ja kaipaavat jo itsekin tukea, perhe/läheiset asuvat kaukana koska työn perässä on jouduttu muuttamaan, tai kavereilla ei ole aikaa auttaa koska työ vie heidän voimansa.

Toivottavasti tästä vastauksesta oli apua! Syitä on toki monia muitakin, mutta nämä varmaan ovat monelle tuttuja.

  • ylös 113
  • alas 8

Käyttäjä49098 kirjoitti:
Sanoisin että tähän on useampia syitä: ainakin työelämän vaativuus, tietotulva ja perheiden jääminen yksin. Ensinnäkin työelämä on jotain ihan muuta kuin muutama vuosikymmen taaksepäin: työpaikoista kilpaillaan jopa satojen muiden hakijoiden kesken ja kun lopulta saat työn, saatetaan vaatia että olet aina tavoitettavissa. Monilla aloilla (esim. hoitoala) resursseja on myös vähän ja kiire on jatkuvaa. Tämä syö voimia perhe-elämästä. Toisekseen sellaisten asioiden hoitaminen jotka ennen olivat yksinkertaisia, vie aivokapasiteettia ihan eri tavalla kuin ennen. Kun itse olin koululainen (90-luvulla) ei meillä ollut edes reissuvihkoa! Nykyään vanhempien Wilma kilahtelee vähän väliä: kuka leipoisi mokkapaloja, lapsille uintivälineet mukaan, osta nokkahuilu, muista tukiopetus, päällystäkää kirjat, keskiviikkona koulu alkaa ensi viikolla myöhemmin ja tällä viikolla aiemmin jne. loputtomiin. Kolmanneksi: perheet ovat usein hyvin yksin haasteidensa kanssa, koska isovanhemmat ovat iäkkäitä ja kaipaavat jo itsekin tukea, perhe/läheiset asuvat kaukana koska työn perässä on jouduttu muuttamaan, tai kavereilla ei ole aikaa auttaa koska työ vie heidän voimansa.

Toivottavasti tästä vastauksesta oli apua! Syitä on toki monia muitakin, mutta nämä varmaan ovat monelle tuttuja.

Höpsistä.
Itse olin ekaluokkalainen pikkukaupungissa 1970-luvulla ja kyllä meillä oli jo ns. reissuvihko! Myöhemmin kaikenlaisia tiedonantoja kulki koulusta kotiin monisteiden muodossa. Ja kyllä, uimakoulussakin käytiin ja nokkahuilua soitettiin. Mokkapaloja ei tainnut kenenkään äiti tai isä kuitenkaan joutua leipomaan, koska en muista, että koulussa olisi koskaan järjestetty mitään myyjäisiä.

Mitä taas isovanhempien tulee, eiköhän sen aikaisella lapsilla ollut nykylapsiin verrattuna jopa iäkkäämmät mummot ja vaarit - tai ainakin huonokuntoisemmat. Nykyään monet isoäidit ja -isät ovat vielä hyvinkin nuorekkaita ja työelämässä täysillä mukana. Kaikki neljä omaani olivat jo eläkkeellä ja varsin raihnaisia: kukaan heistä ei ollut enää elossa siinä vaiheessa kun aloitin lukion.

Ihmettelen myös kommenttiasi työelämästä. Kuinka voit tietää, miten se on viime vuosikymmeninä muuttunut, kun olet itse ollut 1990-luvulla vasta lapsi?! Silloin laman jälkeen, jättityöttömyyden (liki 20%) aikana jo pelkän työpaikan saaminen oli todellakin kuin lottovoitto. Voit uskoa, että työnantajilla oli varaa mistä valita, joten töissä ei voinut vaan hengailla tai tappaa aikaa! Nollasopimuksia ei silloin tunnettu, mutta pätkätyöt ja määräaikaiset sijaisuudet olivat arkipäivää. Oma ennätykseni oli, kun samaa, vakituista ja kokopäiväistä työpaikkaa haki 490 muuta toiveikasta. En tullut valituksi.

Eli summa summarum.
En usko, että mainitsemasi esimerkit riittävät selittämään nykyisten vanhempien väsymystä ja riittämättömyyden tunnetta. Kyllä syitä on etsittävä jostain muualta.

  • ylös 2
  • alas 20
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Samaa minäkin olen miettinyt miksi me nykyajan äidit emme jaksa ja puhun nyt itsestäni. Mutta minä ainakin sorrun siihen että vertaan itseäni äitiini. Luulen omassa päässäni että äiti on ollut super jaksava äiti eikä ole koskaan kokenut uupumusta. Mutta joskus äiti on myöntänyt olleensa tosi väsynyt kun me lapset olimme pieniä. Lisäksi hän ei oikein muista mitään pikkulapsiajasta ja tämä muistin menetys kertoo minusta aika pahastakin uupumuksesta. Mutta mikä on eriä nyt kuin aiemmin? Ennen äidit ei uupuneet. Eli uupuivat mutta sitä ei kyllä kenellekään kerrottu. Ja nykyään vanhemmilta vaaditaan minusta enemmän. Täytyy olla lempeä ja kärsivällinen kasvattaja ja ei puhettakaan että saisi lapsia kurittaa fyysisesti mikä ennen oli ihan sallittua. Ja nykyään isovanhemmat ovat joillakin tosi etäisiä. Ennen isovanhemmat asuivat jopa samassa talossa. En tiedä auttoivatko he enemmän kuin nykyään isovanhemmat auttavat mutta ainakin voin kokemuksesta puhua että minulla oli mummola mihin pystyi mennä milloin vaan ilman äitiä ja isääkin. Omilla lapsillani näin ei ole.

Kasvattaminen on nykyään niin erilaista kuin ennen. Ennen lapset kulkivat paljon keskenään ja vanhemmat touhusivat omiaan. Nykyään vanhemmat yrittävät oikeasti panostaa kasvatukseen ja tämäkin on tie uupumukseen kun yrittää olla täydellinen vanhempi. En tiedä kuinka paljon aikoinaan vanhemmat syyllistivät itseään siitä kuinka ovat onnistuneet kasvatuksessa. Tunnekasvatusta ei ainakaan tarvinut opettaa ja tämä jos mikä on vaativaa meille nykyajan vanhemmille kun ei ole itse saanut kotoa eväitä siihen miten käsitellä tunteita.

  • ylös 23
  • alas 1

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat