Maija, 70, kadotti yhteyden lapsenlapsiinsa, koska tytär katkaisi välit: ”Pahinta on epätietoisuus”

Eniten Maija kaipaa yhteisiä arkisia hetkiä lapsenlastensa kanssa.

Kolme vuotta sitten Maijan, 70, tytär katkaisi välit vanhempiinsa. Samalla Maijan elämästä katosivat lapsenlapset, joita Maija kaipaa joka päivä. ”Olen surullinen itseni puolesta, mutta myös lasten”, Maija sanoo. Lue koko juttu

Maija, 70, kadotti yhteyden lapsenlapsiinsa, koska tytär katkaisi välit: ”Pahinta on epätietoisuus”

Kommentit (6)

Tuli olo että onko tyttären perheellä kaikki hyvin.. Kuulostaa siltä että mies on jotenkin narsistinen ja saanut tyttären erotettua suvustaan. Liian tutun kuuloista meinaan Sydän särkyy.

  • ylös 19
  • alas 4

Jotakin on pahasti vialla perheessä joka katkaisee välit noin julmasti isovanhempiin. 

Yleensä narsistinen puoliso voi olla käytöksen takana

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Näin kävi tällekin mummolle, uusi naisystävä (terapeutti) sai lapseni uskomaan että me vanhemmat olemme kelvottomia vanhempia ja poikani löysi uuden itsensä!

Näin poikani myös  unohti pienet lapsensa ja heidän tarpeensa!

Näitä tapauksia on paljon, mutta jostain syystä me mummot olemme hiljaa ja kärsimme itseksemme. Suru on suuri, kun nämä nelikymppiset etsivät itseään ja unohtavat kaiken muun ympärillään. He tuottavat tuskaa paitsi lapsilleen myös meille läheisille. Jos minä tiedän useita tällaisia tapauksia, niin kuinka laajaa tämä on?

Olisko aihetta tutkia tätä tarkemmin, mistä tämä ilmiö kumpuaa?

Jaksamista kaikille teille, jota asia koske

  • ylös 11
  • alas 7

Kuka sen täällä voisi tietää mikä tytärtä hiertää, onko syystä vai ei, mutta eiköhän se olisi parempi lähettää tämä viesti suoraan hänelle vaikka kirjeenä eikä lehteen niin ehkä asia voisi selvitä? Jos olet todella vilpitön että haluat ymmärtää etkä uhriudu tai syyllistä niin ehkä hän sen kertoo.

Yleisesti sanoisin että vanhempi sukupolvi on järkyttävän perhekeskeistä verrattuna nuorempiin ihmisiin. Toki monet nuoretkin ovat, mutta nykyään on aivan normaalia että jos oman perheen kanssa olo on aina vaan ankeaa niin silloin voi hankkia perheen ystävistä ja muista ihmisistä. Sukua ei ole mikään pakko tavata. Ei sillä verisiteellä oikeasti ole mitään ihan hirveää merkitystä enää nykymaailmassa kun ihmiset muuttavat toiselle puolelle planeettaa ja adoptoidakin voi ja silti olla yhtä rakas kun biologinen lapsi. Itse olen esimerkiksi läheisempi parhaan ystäväni lasten, hänen sisarustensa ja vanhempiensa kanssa kun oman. Perhe on yhtäkuin läheiset, ne joiden kanssa on hyvä olla ja joihin voi luottaa, ei monella välttämättä ollenkaan mitkään sukulaiset kuten ei itselläkään.

On myös aivan mahdollista olla hyvä isovanhempi ja huono vanhempi. On mahdollista olla vaikka hyvä vanhempi yhdelle lapselle ja huono toiselle jne. Ihmissuhteissahan on kysymys lämmön ja ymmärryksen lisäksi myös mm. siitä miten tarpeet ja odotukset kohtaavat. Ne voivat olla tosi erilaisia eri ihmisillä.

Joskus voi kuvitella olleensa kiva mutta jos vaikka oma huumorintaju tai tapa keskustella on sellainen että se menee toiselle aina pahasti ihon alle niin sellaista voi olla aika vaikeaa sovitella. Jotkut esim. eivät ikinä huomaa sellaista itsessään että valittavat kokoajan, kritisoivat, ovat ilkeitä, huutavat jne. on monta tapaa olla tosi inhottavaa ja raskasta seuraa. Monesti nämä ihmiset tietää siitä että heillä ei ole juurikaan ystäviä, vaan tapaavat vaan perhettä jotka kokevat velvollisuudeksi olla yhteydessä vaikka eivät tykkää siitä.

Harva kokee että vanhoja ihmisiä voi tai kannattaa alkaa vaatimaan muuttumaankaan. Jos näkemyserot esim. lapsuudesta ovat valtavat niin se voi olla aivan liian raskas prosessi yrittää keskustella kun vanhempi sanoo "en minä muista mitään tuollaista, keksit päästäsi" tai uhriutuvat että "parhaani olen tehnyt ja näin kiitetään", kuten vanhemmat ihmiset nyt monesti kritiikkiin kasvatuksestaan valitettavasti vastaavat.

Lapsenlapsiin sinulla nyt ei ole varsinaisesti mitään oikeutta, mutta jos he ovat aikuistumassa niin toki voivat itse päättää jos haluavat teitä nähdä. Näin rehellisesti sanottuna eivät ihan kauhean monet nuoret nyt välttämättä ole hirveän kiinnostuneita isovanhempien kanssa oleilusta vaikka olisi hyväkin suhde, siinä mielessä epäilen että tyttäresi valinta siihen kauheasti vaikuttaisi- teinit ovat semmoisia että on omat menot.

Vaikka se sinua sattuu niin tyttärelläsi on kyllä täysi oikeus olla olematta sinuun väleissä ja olla kertomatta miksikin. Voit kokeilla toki vielä ja kysyä että onko mitään mitä voisit tehdä että hän harkitsisi uudestaan. On sanonta että paras keskittyä rinkeliin eikä siihen että siinä on keskellä reikä. Loppujenlopuksi on sinun oma valintasi että koet tästä asiasta niin paljon surua elämässäsi sen sijaan että keskittyisit siihen mitä sinulla on, elo on lyhyt kuitenkin. Korjaantuu välinne tai ei niin murehtiminen on hukattua aikaa. Maailmassa on muutakin tehtävää ja nähtävää.

En itse ole tekemisissä vanhempieni kanssa, eivätkä he edes tiedä lapsenlapsistaan. Takana päätökselle, jonka tein jo alta kolmekymppisenä, on painavat syyt. Vuosia yritin setviä asioita vanhempieni kanssa, mutta tuloksetta. Mitään he eivät kyenneet ottamaan vastaan. Hehän olivat omasta mielestään kaikkensa tehneet.
Vika oli minussa. Varmasti tänä päivänäkin marttyroivat ja syyttävät minua hylkäämisestä jos joku jaksaa kuunnella.
Yksi asia, mikä pisti heti silmään niin alkuperäisen kirjoittajan kuin käyttäjä49624:n tekstistä. Kumpikaan ei sanallakaan viittaa kaipaavansa omaa lastaan. Ainoa murhe tuntuu olevan lapsenlapset. Ei yhtään kumma, että lapsi on kokenut ettei hänestä ole välitetty, kun ei välitetä edelleenkään.
Valtaosassa tapauksista, joissa lapsi katkoo välinsä vanhempiinsa, on olemassa ihan aiheelliset ja todelliset syyt. Lapsi on vielä aikuisenakin aivan liian pitkälle lojaali vanhemmilleen. Puhuu mustaa valkoiseksi itselleenkin, koska on vaikeaa ottaa vastaan sitä, mikä tilanne todellisuudessa on. Kun on elänyt perheessä, jossa asiat ei ole kohdallaan, on hyvin vaikea nähdä sitä, kun ei muusta ole kokemusta. Varsinkin jos kyseessä on perhe, jossa kulissit on kunnossa eli päälisin puolin kaikki on hyvin, mutta pinnan alla kytee. Monesti se vie pitkälle aikuisuuteen, että näitä asioita kykenee näkemään ja tunteitaan setvimään. Omien lasten saaminen on monesti se käännekohta, kun silmät aukeaa.
On hyvin vaikea uskoa, että alkuperäisen kirjoittajankaan kohdalla kaikki olisi tapahtunut ihan puskista. Kyllä näissä tavallisesti on taustalla se, että lapsi on yrittänyt pitkään puhua asioista. Mutta kun vanhemmilla ei ole kykyä itsereflektioon, vastuunkantoon, niin minkäs teet. Tilannetta voi hyvin verrata avioeroon, jossa jätetty on sitä mieltä, että kaikki oli hyvin ja toinen ilmoittaa erosta ihan puskista. Vaikka todellisuudessa eroa haluava osapuoli on jo pitkään yrittänyt tulla kuulluksi, ratkoa ongelmia, saada toisen osallistumaan, mutta toinen ei ole korvaansa lotkauttanut.

Olen surullinen Maijan puolesta, hän ei todellakaan ole ainoa. Tulkitsen hänen kirjoittaneen viestinsä tuodakseen esille tilannettaan, jossa ikävä kyllä ei voi muutakaan kuin olla hiljaa ja kärsiä. Milloin joku ottaisi kopin ilman perusteltua syytä lapsenlapsistaan vieraannutettujen isovanhempien tilanteesta? Tarkoitan kaikkia heitä, jotka eivät ole narkkeja. pedofiileja, juoppoja, väkivaltaisia eikä narsisteja ja joilla olisi vilpitön halua olla mukana jälkeläistensä elämässä. Nettikeskustelut tuppaavat näissä asioissa aina lopulta kääntymään vieraannuttajavanhempien mielipidekentiksi, joissa perustellaan omaa vieraannuttamistilannetta ja todistustaakka sysätään yksipuolisesti vieraannutettujen isovanhempien niskaan. Vaikka isovanhempi vetäisi aikuisen jälkeläisensä edessä itsensä umpisolmuun ja puhuisi tälle enkelten kielellä niin ei siitä ole mitään hyötyä, jos aikuinen jälkeläinen ei halua kuulla eikä ymmärtää vaan tulkitsee kaiken omien minäminäminä-käsitystensä kautta. Milloin aletaan myöntää, että nuorella aikuisellakin saattaa olla omia mielenterveyshäiriöitä, narsistisia oireita tai vain ihan silkkaa itsekkyyttä ja miksei näistä asioista puhuta tässä yhteiskunnassa, jossa toisaalta surraan lasten ja nuorten pahoinvointia.  Tämmöinen ajatus on noussut mieleeni, kun viime vuosina olen lukenut tästä aiheesta mediassa.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat