Lukijan kirje: ”Olen kulkenut masentuneen vaimoni rinnalla jo 40 vuoden ajan - en ole sallinut eroa itselleni”

klo 13:56 | 27.4.2023
”Et voi puolisona auttaa toista. Elät siinä rinnalla ja näet sen kaiken kärsimyksen läheltä. Kärsimyksen, jolle se läheinen, rakas henkilö ei vain voi mitään”, lukijamme kertoo.Lue koko juttu
Tuntuu surulliselta, ettei voi mistään iloita kumppanin sairauden takia. On vain yksi elämä kullakin meistä. Minullakin on mennyt muutamia vuosia samasta syystä, joka jätti jälkensä pitemmäksi aikaa. Tällä hetkellä ei ole huolia eikä murheita sen enempää kuin muillakaan normitilassa olevilla.
Ihmettelen kirjoittiko ko. nimimerkki "Vastuunkantaja" lainkaan omasta elämästään, niin keinotekoiselta ja väärää tietoa sisältävältä koko tarina kuullosti. Ikään kuin se olisi kirjoitettu jonkun tuttavan elämästä, mutu- periaatteella.
Erityisesti, lähes 10 vuotta, yhtä soittoa syöpää sairastaneen aviomiehen rinnalla ja apuna eläneenä korvaani särähti rakkaudettomuutta elämänkumppania kohtaan osoittanut tekstin kohta, jossa muka "masentuneen puoliso" kirjoitti:
"ero on ainut vaihtoehto, jos aikoo vielä elää omaa oikeutettua elämäänsä. "
Minusta kenenkään niin itsekkään henkilön, joita tuntuu nykyään löytyvän pilvin pimein iltapäivälehtien pinnallisten ja seksihurjasteluilla hekumoivien parisuhdejuttujen suosiosta päätellen, ei kannata hankkiutua parisuhteeseen. Kestävä parisuhde ei synny ilman molemmin puolisia uhrauksia eikä sovi itsekkäille, vain "omaa elämäänsä" toisen rinnalla elämään pyrkiville henkilöille.
Parisuhteessa ei voi saavuttaa onnea puolittaisella panostuksella. (Eiväthän ns. "työnarkomaanitkaan" kuvittele saavuttavansa upeita tuloksia, hommiaan vasemmalla kädellä hoitaen.)
Kuten moneen kertaa masennuksesta kärsinyt, teologian tohtori Martti Vaahtoranta on julkisuudessa kertonut hyvä, kumppaniinsa ja parisuhteeseensa sitoutunut puoliso voi paljon, hyvin paljon elämänkumppaninsa masennuksen alhosta nostamiseksi.
https://youtu.be/H0cLNEVIOWY
Olen samaa mieltä siitä, että tekstin sanankäänteet tuntuvat satuttavuudessaan itsekkäiltä. Masentuneen rinnalla ei ole helppoa. Kaikesta huolimatta kyseessä on sairaus. Itse masentunut kärsii siitä kaikkein eniten. Masennukseen saa ja pitää hakea apua. Kenenkään ei tarvitse jaksaa yksin. Apua ja tukea on tarjolla myös omaisille. Toivon, että kirjoittaja olisi saanut apua ennen tällaista syyllistävää katkeroitumista.
❤️
Tekstissä ei tullut ilmi minkäänlaista yritystä auttaa sairastunutta, vaan todettiin pelkästään, että ei voida auttaa. Eihän se pidä paikkaansa, masennusta ja sen kanssa pärjäämistä voi helpottaa! Jopa parantuminen on mahdollista. Keinoja on vaikka mitä, eikä omaisenkaan tarvitse yksin asian kanssa jäädä, tuki ryhmiä ja konkreettista apua ym. on saatavilla. Esimerkkejä avusta masentuneelle ja perheelle: lääkitys, ammattiapu(diagnoosin asettaminen, hoito ohjelma, sopiva terapia, erilaiset sairaala jaksot jne), vertaistuki ryhmät, tuetun asumisen palvelut ja muu kotiin tuotava apu ja tuki, parisuhde tai perhe terapia. tukihoitona lisäksi esimerkiksi liikunta, ruokavalio, arjen rytmitys, mielekkäiden asioiden tekeminen, yhdessä tekeminen, luonnossa liikkuminen jne. Nämä ovat vain ensimmäiset asiat jotka tuli mieleeni. Tekstistä jäi vaikutelma, että kirjoittaja yrittää oikeuttaa eroa sairaasta puolisosta. Jos rakastaa toista, häntä tuetaan, ei jätetä. Itse autan ja tuen omaa puolisoani jolla on vaikea asteisia neuro-psykologisia ongelmia. vaikka se vaikeaa onkin, jatkan, koska rakastan häntä. Olen hänet valinnut eikä sairastuminen muuta sitä. Sairastuminen ei poista rakkautta. En väitä että ei olisi rankkaa, on todellakin! Mutta se ei ole syy erota. Ero pitäisi tapahtua vain jos rakkaus loppuu(tai tietysti jos toinen on väkivaltainen tms). Kuka vaan saa toki tehdä mitä tahtoo elämällään, mutta pidän aika vastenmielisenä ajatusta erota toisesta vain siksi että hänellä on vaikea sairaus. Jos kyseessä olisi jokin fyysinen sairaus, en usko että tätä olisi kirjoitettu ainakaan näin syyllistävässä muodossa. Jokainen voi kohdallaan miettiä miltä tuntuisi jos puoliso syyllistäisi itseä sairaudesta jolle ei voi mitään. Tai miltä tuntuisi tulla jätetyksi sairauden takia. Tuskin kovin hyvältä.