Pirjo Pellinen: Suomalaisnainen on peto

Lukittu

Mikä ulkosuomalaista Suomessa kummastuttaa? Naisten sisukkuus, pullan tuputus ja tolkuton vaatimattomuus, sanoo Lontoossa 30 vuotta asunut Pirjo Pellinen.Lue koko juttu

Pirjo Pellinen: Suomalaisnainen on peto

Kommentit (18)

Suomalainen kollegani opetti englantilaisen vieraansa olemaan hiljaa ongella. Oppi se! Esimerkillä. Muutaman kerran small talk -yritykset hiipuivat vähitellen tyynen kesäillan äänettömyyteen.

Kaveri kertoi kerran, kuinka hänen ympäri maailmaa asunut amerikkalainen tanssinopettajansa oli Suomeen muuttaessaan kiinnittänyt huomiota originelliin suomalaiseen "bussitanssiin", jossa ihmiset seuraavat toistensa sanatonta viestintää saumattomasti. Jos kaksi matkustajaa istuu vierekkäin, poislähtevä nojautuu 10 senttiä eteenpäin merkiksi siitä että on jäämässä seuraavalla pysäkillä, ja vieressä istuva nousee välittömästi tehden lähtijälle tilaa. Missään vaiheessa sanoja ei käytetä. Tanssinopettaja oli kuulemma ajellut ympäri kaupunkia bussilla seuraten tanssia ja on miettinyt tekevänsä aiheesta koreografian :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pullaa? En edes muista, milloin joku olisi pullaa tarjonnut tai olisin pullaa syönyt. Mutta kahvia kyllä kuluu!

ihastuneena luen, että joku muukin kärsii suomalaisesta hiljaisuudesta, no sehän on vain ujoutta ja nöyryyttä.. ei sen kummempaa! asuin nuoren espanjassa, enkä ole oppinut olee puhumatta, rakastan puhumista, minut vain sillä asetetaan tietyyn lokeroon. Virkamiesten taholta jotka luulevat tuntevansa minut? heh eivät tunne :)

 

Minä en kestä, kun muumaalaiset eivät kestä hiljaisuutta. Kerätäkseni ajatukseni kasaan tarvitsen tovin miettimistä (ilman toisen sanatulvaa). Tulen hulluksi ja mykäksi, kun toinen puhuu nonstop. Tarvitsen tilani. Ja minusta on vaikea jakaa ajatuksiani taikka muuttaa puheen aihetta, jollei välissä ole taukoa.

Itse kärsin siitä, että kun olen melko hiljainen ja nautin rauhasta, ihmiset eivät ymmärrä sitä. Välillä oikein harmittaa, että puheliaat ihmiset eivät ymmärrä lopettaa puhumista, vaan niitä heidän (usein turhanpäiväisiä) juttujaan pitää kuunnella ja kommentoida.. Harvoin hekään asiaa puhuvat, vaan liirumlaarumia.. ;)

Maassa maan tavalla. Oma olo on onnellisempi, jos ei vertaa vaan elää siinä missä on. Mukautuminen on matkustavalle tärkeä taito.

Eivät kaikki suomalaisetkaan kestä hiljaisuutta. En millään ymmärrä sitä, miksi pitää koko ajan puhua. Olen itsekin kova puhumaan, kun on asiaa ja jos luulen, että keskustelukumppani on oikeasti kiinnostunut siitä, mitä sanon. Mutta osaan kyllä myös aktiivisesti kuunnella! On vaan niiiiiin paljon ihmisiä, jotka puhuvat hirveästi, mutta eivät vaivaannu ajattelemaan, mahtaako kuulijaa kiinnostaa. Ja puhe vaan jatkuu ja jatkuu. Mikäpä neuvoksi??

Olen kertonut kaikille ulkomaalaisille kavereilleni, että olen hiljainen ihminen, mikä tarkoittaa sitä, että en puhu kokoajan, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin huonolla tuulella tai vihainen tai tyhmä, enkä edes kuuro.  Hyvin on tultu toimeen ja muutamat ovat oppineet olemaan itsekkin hetkittäin hiljaa ja katselemaan ympäristöään uusin silmin. Tuo bussikoreografia on loistoesimerkki suomalaisten kyvystä tarkkailla ympäristöään suu kiinni - ja toimia sitten oikealla tavalla!

Oli mielenkiintoista lukea, että eri puolilla Brittein saaria ja Suomea kokemus voi olla päinvastainen. Näin on omassa tapauksessani tarjoiluista ja niistä kieltäytymisestä. Asuin pitkään Pohjois-Irlannissa ja olin siellä taas suurimman osan kesälomaani. Palaan aina useamman kilon lihoneena, kun siellä on juuri se ongelma, että kaikki tuputtavat makeaa syötävää. Useimmiten lautaselle teekupin kanssa laitetaan jo valmiiksi esim. 3 keksiä ja kakunpala, joten ei oikein millään voi jättää syömättä. Siinä mielessä odotan aina  Suomeen paluuta, että saan vapaasti syödä tai jättää syömättä! Minulla oli muutama täti, joitten edessä ei kehdannut kieltää, mutta he ovat nyt jo kaikki poissa eikä kukaan nykyisistä ystävistä tai sukulaisista tuputa.

Ai ollaan tuppisuita? No, johtuu ehkä karjalaisista juuristani, että minua katsottiin kuin mielisairaalasta karannutta, kun kerran tampereella bussissa aloin jutella vieressä istuvalle naiselle. On meitä vähemmän tuppisuitakin olemassa, itäisessä Suomessa ja täällä Pohjois-Pohjanmaalla ainakin

Melko erikoisessa suomalaisessa porukassa kirjoittaja kulkee, kun pullaa tuputetaan. Minun ystätävä- ja tuttavapiirissäni tarjotaan nykyään suolaista, terveellistä syötävää tai sitten ei mitään kahvikupposen kanssa.

Puhuminen aivan ventovieraan kanssa voisi rajoittua kohteliaisuuksiin,kuten päivää ja näkemiin. Suuri osa ajattelevista ihmisistä viihtyy omissa ajatuksissaan parhaiten. Ketä jatkuva puhumien palvelee? Ehkä puhujaa itseään. Olen joutunut vaihtamaan kampaajaa ja hierojaa, kun jouduin heidän terapeutikseen, enkä voinut nauttia ostamastani palvelusta. Maksavana asiakkaana en siihen suostunut.

Tuosta leipätiksitä olen kyllä eri mieltä. Muualla (kuin Englannissa ... ja Suomessa) elää vielä pienleipomokulttuuri. Tuore leipä hatetaan leipomosta päivittäin, myös sunnuntaina. Valmiiksii pakattua leipää eivät osta (täällä Espanjassa) muut kuin englantilaiset. Suomessa en syönyt leipää juuri lainkaan, mutta vaellusvuosinani Saksassa ja Espanjassa olen rakastunut juuri leivottuun, ei-teolliseen, tuoreeseen leipään. Korvapuusteja on kyllä ikävä ; ?

Suomessa on tärkeää sanaton viestintä, ja jatkuva höpötys estää brittiä näkemästä ja ymmärtämästä sitä.

Kuulin eräästä brittiperheestä, jolla oli suomalainen au-pair tyttö. Tyttö oli ihan sellainen tavallinen suomalainen tyttö, hiljainen ja hiukka ujo. Hänet vietiin lääkäriin, hänessä on joku vika! 

Olen asunut vasta 26 vuotta elämästäni ulkomailla, niistä kuusi lapsena ja loput keski-ikäisenä. Eli Suomessakin tuli neljännesvuosisata asuttua, ennen kuin palasin maailmalle ja aion täällä myös pysyä. Mutta Englannissa en ole asunut. Siitäkö mahtaa johtua, etten oikein tunnista omista kokemuksistani Pirjon provoja. Varsinkaan tuota pullantuputusta Suomessa, mutta en liioin menisi yleistämään suomalaisten kyvyttömyyttä markkinoida itseään. Loosereita tietysti mahtuu joukkoon, mutta niin myös pärjääjiä. Vihaisia suomalaislintuja liitelee maailmalla muitakin kuin rovioita.

Oma kokemukseni suomalaisten hiljaisuudesta on erilainen - lomamatkani suuntautuvat Itä-Suomeen.  Lupsakoita ja ystävällisiä ihmisiä kaikkialla ja vieraanvaraisuus karjalaista.  Ainoa seikka, joka häiritsee, on se, että kanssakäynti on usein kova-äänistä, ja varsinkin veden äärellä erittäin häiritsevää. Keskusteluja voi seurata jopa järven toisella puolella.  Yleisillä uimarannoilla lapset kirkuvat ja huutavat suoraa kurkkua.  Humalaiset räyhäävät keskellä yötä.  Jos hiljaisia lomanviettopaikkoja veden ääreltä löytyy, kertokaapa minulle mistä!  (Saareen en halua mennä, enkä aivan korpeen).

Hiljaisuus luonnossa olisi Suomen mahtavin valtti ulkomaalaisille, ja varmasti monelle suomalaisellekin.  

Vanhemmat ihmiset ovat vieraanvaraisia, nuoremmilta se taito on kokemukseni mukaan häviämässä.  Pullaa ja muita herkkuja on pöydässä, mutta tuputusta en ole kokenut pitkään aikaan.  Kohteliasta on tarjota lisää, ja  'hyvää oli, mutta ei kiitos enempää' on asian loppu.

 

Uskomatonta sontaa. Kyllä Britanniassa asuu niin paljon eri kansalaisuuksia, että turhaa yleistää. Vai että avataan keksipaketti vain? Suomalainen nainen on 99% mies,  jos vertaa Brittinaisten naisellisuuteen, puheääneen tai ihan vaan fyysiseen kokoon. On turha kuvitella että suomalaisia naisia täällä jollain tavalla pidettäisiin arvossa. Päinvastoin se on, heitä pidetään outoina ja miesmäisinä.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat