Vastaus

Täyskummitäti
7/20 | 

Minä olen kahden lapsen kummi, toisella oli nimiäiset ja toisella ristiäiset (sain sen virallisen kummitodistuksenkin vaikka en kuulunut kirkkoon).

Sain nimiäisissä myös mahtavan kummitodistuksen, jossa oli juuri minulle yksilöitynä, missä autan kummilapseni kasvatuksessa.

Joku aiemmin mainitsi ettei kummeja tarvitse, jos kastetta ei lapselle anneta. Ei varmaan, mutta mielestäni on aivan ihanaa olla tärkeä tukihenkilö pienen ihmisen elämässä, ja on ihanaa, että sille on nimitys. En tiedä varmaksi, mutta olettaisin että kummit eivät ole pakollisia myöskään kastetulle lapselle?

Itse koen olevani huomattavasti enemmän tämän pakanakummilapseni kummi, kuin tämän jonka kummi kristillisessä mielessä olen, johtuen lähinnä suhteestani kummilapsien vanhempiin ja sitä kautta kummilapsiin. Mielestäni kummiuteen ei tarvitse kirkon kummitodistusta, siihen tarvitsee vaan rakkautta kummilapseen ja läheisiä välejä.