Isältä tyttärelle

En ole ikinä ostanut itselleni kännykkää, kaikki omistamani puhelimet olen perinyt joltakulta. Tämä aiemmin isäni työkäytössä ollut puhelin siirtyi omistukseeni, kun työpaikan välineistö uusittiin. Puhelin on ollut minulla nyt ainakin kuusi vuotta, ja sen kokonaisikä on vielä enemmän - arkistosta löytyy viesti, jossa ilmoitetaan kesällä kymmenen vuotta täyttävän pikkusiskoni syntyneen.

Alhaalla oleva nimilaatta on isäni peruja, ja on aiheuttanut joskus hauskoja sekaannuksia. Unohtuneesta puhelimesta on soitettu äidilleni, ja ilmoitettu, että teidän Markku-poikanne kännykkä taitaa olla täällä. Vähään aikaan ei äitini saanut sanaa suustaan, kunnes oivalsi asian laidan ja ilmoitti, että Markku-poika, joka tosiasiassa onkin Sanni-niminen tyttö, tulee hakemaan puhelimensa tuota pikaa.

Liittymän alla lukeva teksti "Vatkain" on profiilin nimi. Juuri käteen saamaani minulle uuteen puhelimeen oli valittava sopivat soittoäänet, ja olipa profiilille saatava myös nimi. Mieleen ei kuitenkaan tullut mitään. Niinpä profiili sai nimekseen sen asian, joka ensimmäisenä osui silmiini, ja tämä asia sattui olemaan keittiön pöydälle jäänyt sähkövatkain. Väliaikaisratkaisuksi tarkoitetusta nimestä on tullut niin tärkeä osa puhelimen omaleimaisuutta, ettei sitä voi enää vaihtaa.

Nämä vanhat puhelimet ovat mainioita. Vaikka kyseinen kännykkä on pudonnut lattialle kymmeniä kertoja, kastunut, käynyt koiran hampaissa ja kulkenut mukana säässä kuin säässä, toimii se yhä. Ainoa miinus, joka tässä on uudempiin malleihin verrattuna, on se, ettei tällä voi kirjoittaa kuin yhden tekstiviestin (160 merkkiä) kerrallaan. Mutta olenpa oppinut sanomaan asiani tiiviisti.