Kelle kelpaa seiskan lapsi?

Kelle kelpaa seiskan lapsi?

Lukittu

Tänä viikonloppuna Facebook täyttyy taas äideistä, joiden lapset ovat napsineet stipendit ja hymypatsaat, päätoimittaja Minna McGill kirjoittaa.Lue koko juttu

Kommentit (17)

Ylpeä äiti

Jokaisessa lapsessa on hyvät, täyden kympin, puolensa. Jokaisessa lapsessa on paljon hyvää, josta äiti voi kirjoittaa Facebookissa. Minusta on täysin oikein ettei sosiaalisen median hyvänpäivän tutuille jaeta lasten negatiivisia asioita. Kympin tyttö voi viillellä ja musiikkinero voi olla autistinen. Ei kai kenenkään koko persoonaa tarvitse Facebookissa esitellä? Iloitaan yhdessä lapsiemme onnistumisista!

Suppilossa

Olen huomannut kyseisen ilmiön olemassaolon ja siitä on herännyt pohdintoja vanhemmuudesta sosiaalisessa mediassa muutenkin. Minulla on tunnus muutamassa suositussa sosiaalisen median sivustossa ja joskus kirjoittelen ja kommentoin siellä mieleen tulleita asioita. Minulla on myös lapsi, upea, kaunis ja erittäin älykäs lapsi. Olen kuitenkin jo raskausaikana tehnyt päätöksen suoda lapselle anonyymi alku internetmaailmaan. En tietenkään mitenkään piilottele lapseni olemassaoloa, mutta hänestä ei ole kuvia netissä. Ei kuvia eikä henkilökohtaisia tarinoita. Tarinat ja kuvat kerrotaan IRL elämässä, nettimaailma ei ole omasta mielestäni sitä varten. 

Tämä periaatepäätökseni on tulkittu vuosien varrella hyvin kirjavilla tavoilla. Olen kohdannut mietintää siitä että häpeänkö lastani jotenkin, eikö hänen juttunsa ole tarpeeksi hyviä mielestäni, eikö kuvansa tarpeeksi kauniita, enkö pidä häntä tarpeeksi hyvänä "julkaistavaksi"? Kun kaikkien muiden vanhempien facebook -päivitysten lapsijuttujen virrassa yksi ei julkaisekaan mitään lapsestaan, niin täytyyhän siinä (lapsessa tai vanhemmassa) olla jotain vikaa? Me syytämme niitä nykyajan nuoria netin kautta itsensä määrittelemisestä, mutta olemme itse ihan yhtä pahoja! 

Ei vanhemmuuden pitäisi olla mikään sosiaalisen median kilpailu paremmuudesta. Sen sijaan että päivitetään sata kuvaa ja kommenttia niistä kymppiplussan lapsista, ehkä voisimme laittaa tietsikan kiinni ja mennä sanomaan ne sata kommenttia sille lapselle ihan kasvotusten. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äiti

Uskallan väitää että apua ei ole niin helpoa saata. Lapseni oli kuolukiusaattu viisi vuotta, siitä johtuen kuolutyöhön keskittyminen on ollut vaikea. Aina kun oltiin yhteydessä koulun asiat hoiettiin asianmukaisesti (kiusaaja pyysi anteeks). Viime syksynä kuidenkin tilanne käristyi suora opettaja toimeesta niin huonoksi, että koetiin ainoana mahdollisuudenna siirtä lapsi toiseen kouluun. Helppoa se kuitenkin ei ollut, sillä rehtori oli vakavasti kannalla että kysenalaisessä koulussa ei kiusaata. Oltiin yhteydessä lastensuojelu viranomaisiin, poliisiin, sivistystoimen johtajaan, sivistystoimen lautakuntaan, lähetettin kirje jopa eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Onneksi saatin omatoimeisesti järjestetty lapsemme naapuri kuntaan kuoluun. Koulukiusaaminen loppu heti, lapsella on nyt ystäviä ja kaikista tärkein on, että lapsemme pysty keskitymän koulu tehtävin. 
Lapseni siirty ens syksyllä yläasteelle ja olen onnelinen ja ylpeä äiti.
 

Järki

Minusta yksi syy tähän on vanhempien oma heikko itsetunto. Itselläni ei ole koskaan ollut tarvetta elää lapsieni kautta. Vanhemman omaa itsetuntoa pitää pönkittää lapsen kautta. Rakastan lapsiani yli kaiken heidän vahvuuksineen ja heikkouksineen, mutta elän omaa elämääni. Lapsistani on kasvanut hyvin omillaan pärjääviä. Parhaan tunnustuksen sain vuosia sitten kun olin lapseni kanssa lääkärissä niin hän totesi, että jos kaikki äidit olisivat noin tervejärkisiä niin heillä ei olisi mitään hätää!

Eritysen keskitasoine äiti

Minun lapseni on erityislapsi, mutta hän tietää kaiken mm. ötököistä ja dinosauruksista. Toinen lapseni on semmoinen kasin lapsi. Pärjää koulussa tasaisen tappavasti, mutta tuskin yltää koskaan huippuarvosanoihin. Hän on kylläkin loistava piirtäjä ja pelaa urheilujoukkueessa.

Ensimmäisen kohdalla lataan facebookiin, kuinka hän on jälleen veti minua tiedoillaan 6-0 ja toisen piirustuksista pistän kuvia poikineen ja hehkutan jokaista pelivoittoa. Erityislapsen kohdalla en ole koskaan edes maininnut hänen diagnoosistaan, terapioistaan tms. muualla kuin suljetussa vertaistukiryhmässä, mutta siellä taas en ole paljastanut hänen nimeään. 

Sinänsä erityislapsistakin olisi mukava voida puhua - ihan julkisesti. Moni saisi vastauksen kysymyksiin. Esimerkiksi siihen, miksi toi on vähän outo. Olisi varmasti helpompaa, jos hänellä olisi ulospäin näkyvä vamma, olisi jotenkin luvallisempaa, mutta kun ei ole. Minulla ei siis oikeastaan ole oikeutta paljastaakaan sitä julkisesti. Vaikka voihan siitäkin jotain päätellä, kun jakelen ko. vammaan keskittyneiden yhdistysten julkaisuja. Voi sitten kukin arpoa miksi. 

ASin äiti

Kun lääkäri lausuu lapsen ollessa 3,5 vuotias, etät ei usko hänen pärjäävän koskaan normaali koulussa / luokassa saa kummasti perspektiiviä asioihin. Kun tyttöni sitten ala-asteella normiluokalta normikoulusta kantoi kotiin 8 keskiarvolla olevan todistuksen en olisi voinut olla ylpeämpi kuin 6 ällä ylioppilaan äiti. 

 

PD

Oiskohan syy yksinkertaisesti siinä että positiiviset asiat ylipäätään voi jakaa sosiaalisessa mediassa, ei se ole lapsellekaan pahaksi. Kuka nyt rupeaisi kaikkien tuttujen kesken jakamaan tietoa kuinka lapsi viiltelee itseään tai ei 5v. sano sanakaan? Ei kai ne oikeasti ole yleiseen tietoon levitettäviä asioita? Oisko kyseisten asioiden jakaminen lapselle oikein? Kukaan ei kuitenkaan pahaksi laita jos kertoo että kaikki on hyvin ja hei, koulukin menee hyvin. Rupeappa kertomaan elämän tai edes lapsen kaikki negatiiviset asiat, niin johan olet huono äti/isä, tai "miten tuo nyt tuollaisia täällä kertoo" eikä ne todellakaan edes kuulu kerrottavaksi omalla facebook-sivulla. Eikä se vanhempi ole välttämättä mikään suorittajavanhempi, kyllä hyvää koulutodistusta arvostetaan ja koetaan sen olevan tie hyvään ammattiin. Kyllä siihen pitää rohkaista pyrkimään, ei tarvitse tyytyä seiskaan jos voi työllä saada 8,9 tai jopa 10! Työelämässäkin annetaan parhaansa, eika vain osaa siitä mihin kykenee. Ehkä niitä numeroita kytätään siksi, ei siksi että koska naapurinkin lapsi sai, miksi et sinä saanut?

Nykyään muusikko.

Varhaisnuoruudessani harrastin yleisurheilua. Nautin siitä, koska tein sitä huvikseni. Vanhempani olivat kannustavaisia, mutta eivät painostavia.

Eräistä piirikisoista tulin kotiin samasta viestijoukkueesta olevan pojan isän autokyydillä. Koko matkan, tämän pojan isä ei puhunut mistään muusta, kuin siitä, miten hyvin hänen poikansa on pärjännyt kisoissa. Miten hänellä oli piirin paras aika sadalla metrillä ja niin edelleen.

Itse poika vaikutti olevan hyvin kiusaantunut isänsä puheista. Omalla kohdallani "musiikki oli jo pelastanut minut urheilulta" ja nämä kisat olivat minun viimeiseni. Kiusaannuin siis itsekkin, koska intressini yleisurheiluun oli jo lopussa. Pojan isän puheet olivat viimeinen naula siinä arkussa.

Kotiin päästyäni mietin pitkään, että missähän ovat syyt tämän pojan menestykseen. Oliko kyseessä vain lahjakas ja sinnikäs yleisurheilija, kenen isä on vain niin ylpeä pojastaan, että rehvastelee vaikka tuntemattomillekin poikansa saavutuksista? Vai elikö urheiluhullu isä jotain menetettyä fantasiaansa poikansa kautta painostamalla tätä olemaan aina parempi ja parempi? 

Ken tietää, mutta tämä automatka hirvittää minua vieläkin ajatella. Voin vain kiittää omia vanhempiani siitä, että he olivat juuri sopivan painostavia koulun ja harrastusteni suhteen.

Tyttöjen ja poikien äiti

Miksi lapsen koulumenestyksestä johtuvaa iloa ei saisi jakaa? Onko oikeampaa sitten jakaa tarinoita ja kuvia esim. matkoista, uusista vaatteista jne. sosiaalisessa mediassa? En itse pysty tarjoamaan lapsille ulkomaanmatkoja, kalliita puhelimia tms., mutta olen yrittänyt kannustaa lapsia käymään koulunsa mahdollisimman hyvin ja ottamaan toiset ihmiset huomioon. Takapakkejakin tulee, mutta kun tietää, että on parhaansa yrittänyt, niin se riittää. Hyvin tärkeää on oma käyttäytyminen toisia kohtaan - huonokäytöksinen ihminen ei hyvillä arvosanoilla tee mitään. Tässä vanhemmilla on suuri esimerkin voima. Kannustetaan jälkikasvuamme toisten kunnioittamiseen ja opiskeluun! Iloitaan myös omien ja ystävien lasten menestyksen puolesta - se ei ole keneltäkään pois!

Vierailija

Kyllä täytyy olla huono itsetunto vanhemmalla jos vanhemmuutensa ja pärjäämisen mittatikku on sosiaalinen media...meillä kympin muksu päätyi psyk.hoitoon ja seiskan muksu porskuttaa työelämässä menestyksekkäästi.Lopputulos: You never know...

Vierailija

Minä en koskaan kysy, mitä kaverit saivat numeroiksi. Vaadin, että tehdään parhaansa. Enempää ei voi vaatia. Jos se paras on 5 se riittää, mutta jos 8 tulee tekemättä mitään ei se saa riittää. Elämässä pitää osata tehdä töitä ja ilman sitä ei pärjää. Siksi hyvät numerotkaan ei ole hyviä, jos ne tulevat ilmaiseksi.

Itsekkin keskiverto oppilas ol...

Ylpeä saakin olla ja kehuakkin lastaan julkisestikkin. Ja on facebookissa äitejä joiden lapset eivät niin "malli" oppilaita numerollisesti jne. ole. He ovat useimmiten vain suljetuissa vertaistuki-ryhmissä, josta saa yllättävän paljon voimaa ja tsemppejä samankaltaisilta ja apua ja vinkkejäkin. :) 

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat