Vierailija

Miten ammattipsykologi VOI sanoa julkisesti sen mitä Pirjo Rintanen kirjoitti uusimmassa (6/2013) Kodin kuvalehdessä Suorat sanat -jutussa!? 

Ymmärrän toki, ettei naimisiin pidä mennä hetken huumassa ja ei pidä erota heti kun tuntuu kurjalta. Mutta mikä muka on lapsen etu siinä, että vanhemmat ovat väkisin yhdessä vain lapsen vuoksi?!

Lapsen takia yhdessä oleminen EI voi olla kenenkään parhaaksi. Minkälaisen mallin ja kuvan lapsi saa rakkaudettomasta parisuhteesta, joskus jopa toisiaan halveksivasta pariskunnasta?

pöyristyttävän yksipuolinen ja asenteellinen kirjoitus - laittoi niin vihaksi, etten halua edes lukea lehteä loppuun.

  • ylös 31
  • alas 12

Kommentit (19)

Mutta eikö kirjoituksessa psykologi kehoita tekemään töitä suhteen eteen. Ongelmia tulee varmasti kaikissa suhteissa, kriisejä erilaisia. Joidenkin korjaaminen voi viedä vuosia. Ei tarvii tyytyä huonoon parisuhteeseen vaan tehdä töitä sen eteen.

  • ylös 19
  • alas 8

Kehoitti kyllä. Entä sitten jos työn tekeminen ei auta. "Pysy huonossa suhteessa, tai muuten..." Aivan kauheaa ihmisten syyllistämistä. Jos ei toimi, niin ei toimi. Jos pelkkä toisen läsnäolo ällöttää, niin yhdessä on pysyttävä. Ei se niin ole tai voi olla.

Olen itse nuorena katsonut vanhempieni rakkaudetonta liittoa ja ainoa mistä olen heille siitä kiitollinen on se, että ymmärsin, etten tee sitä virhettä itse ja laita lapsiani katsomaan sellaista vierestä.

Nyt itse uusperheen äitinä, jossa on sun, mun ja yhteisiä lapsia. Olen onnellinen, että voin näyttää lapsille esimerkkiä hyvästä parisuhteesta. Suhteet molempien ex-puolisoihin on kunnossa ja lapset voivat hyvin. Heidän kehityksensä tai henkinen tasapainonsa ei ole järkkynyt pysyvästi erosta, vaan pikemminkin he ottavat tämän elämäntilanteen positiivisena. Ja kyllä, voin sanoa näin lasten puolesta. Osa lapsista on jo aikuisia ja/tai nuoria, joiden kanssa asiasta on keskusteltu.

Lapsilla on paljon parempi olla rakastavassa ympäristössä kuin riitaisassa ja läheisyyttä karttavassa.

 

 

 

  • ylös 27
  • alas 10
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ero voi odottaa-lapsi ei

Loistava artikkeli. Olen seurannut useiden nuorten parien avioliittoja ja -eroja ja juuri siitä on kysymys, että sitoutuu tekemään työtä rakkauden ja avioliiton eteen. Monet pelkäävät arkea ja se tulkitaan rakkaudettomuudeksi. Aina ei voi olla juhlat. 

Rakkaus säilyy vain yhteisen tahdon voimalla ja se kannattaa. Meilläkin oli mieheni kanssa ongelmia kun lapset olivat kouluikäisiä. Päätimme tehdä asian vuoksi töitä ja annoimme toisillemme enemmän laatuaikaa. Rakkaus vain voimistui. Nyt lapset ovat maailmalla ja me olemme yhä rakastuneita. Järjestämme pieniä yllätyksiä toisillemme ja suutelemme joka päivä.   Seksi tuntuu vielä paremmalta kuin nuorena, olemme nyt 50- ja tunnen olevani nainen, joka hyväksyy itsensä ja kumppaninsa. 

Lapsemme arvostavat pitkää avioliittoamme ja toivottavasti olemme rohkaisseet heitä samaan. 

  • ylös 21
  • alas 12

Kerrankin joku uskaltaa sanoa ääneen sen,  minkä jokainen sisimmässään tietää. On kauhea katsoa sivusta, miten vanhemmat itsekkyydessään rikkovat lapsiltaan kodin. Lapsia roikotetaan kodista toiseen ja he ovat riitelevien vanhempiensa pelinappuloita. Sitten vielä asiaa selitellään sillä, että lapsi muka on onnellinen silloin, kun vanhemmatkin ovat. Höpö höpö. Kysyy keneltä tahansa lapselta, niin taatusti jokainen elää mieluummin ehjässä perheessä, jossa vanhemmat kunnioittavat toisiaan ja tarjoavat lapsilleen tasapainoisen kodin. Vanhempien tehtävä on järjestää lapsilleen sellainen lapsuus, ja sen tärkeämpää asiaa ei elämässä voi ollakaan. Joku kirjoitti, että pitää päästä eroon rakkaudesta suhteesta, jossa jopa halveksitaan toista osapuolta. Haloo! Miksi ihmeessä joku perustaisi perheen sellaisen ihmisen kanssa, jota halveksii? Kun haluaa lapsen, pitää ajatella, että elämä menee ainakin seuraavat 15 vuotta lapsen ehdoilla. Sitä kuuluisaa omaa elämää ehtii elää sitten viisikymppisenäkin. Se aika, kun lapsi on lapsi, on kuitenkin hyvin pieni osa vanhemman elämästä. Ne vuodet ihmisen täytyy jaksaa ajatella muitakin kuin itseään. Jos ei siihen pystyy, pysykää lapsettomina ja eläkää minäminäelämäänne ilman, että pistätte muut kärsimään siitä.

  • ylös 28
  • alas 41

Tuossa aikaisemmassa kirjoituksessahan nimen omaan kirjoitettiin, että lasten kanssa on keskusteltu ja he ovat tyytyväisiä asian tolaan. Ja siellä nimen omaan kirjoitettiin, että suhteen aikaisempiin puolisoihin on kunnossa. Sehän tarkoittanee sitä, ettei lapset ole pelinappuloita.

Jos aikuiset osaavat erota sovussa ja elää vanhempina lapselle/lapsille sovussa. Lapsella on oikein hyvä olla. Ja tuo kommentti on ihan omakohtainen. Vanhempieni ero rauhoitti kotia ja tunsin molempien minua rakastavan. Ei siitä traumoja jäänyt.

Kun viesti ketjua lukee, tulee väkisinkin mieleeni, että tässä on vastakkain nuorempi ja vanhempi sukupolvi. Asia tuntuu nostattavat tunnereaktioita yhtä paljon kun kysymys sukupuolineutraalista avioliitosta. Näillä kirjoittajilla on takuulla eriävä mielipide myös siitä.

Nimim. Jo aikuiseksi kasvanut avioero lapsi

  • ylös 23
  • alas 8

Kiitos vierailijoille 4/6 ja 5/6 ! Olen kanssanne täysin samaa mieltä Mielipiteeni perustuu käytännön työhön yläasteikäisten nuorten kanssa, Kuinka suurta tuskaa eroavat vanhemmat nuorille tuottavatkaan?Tiedän, mistä puhun. Ehjä lapsuuskoti on aarre, joka kantaa läpi koko elämän.

  • ylös 19
  • alas 11

Minä olen täysin samaa mieltä artikkelin kirjoittajan kanssa. Itse elän juurikin tällaista turhaa eroa läpi. Kaksi pientä lasta, toinen vasta 4 kk ikäinen vauva, Mies ilmoitti, ettei enää tunne välillämme sellaista kipinää, kun joskus ennen. Se riitti syyksi lähteä. Tervemenoa yli 10 vuoden liitto! Mitään tämän vakavampaa taustalla ei ole. Mies halusi lähteä havittelemaan "onnellista parisuhdetta". Toisin sanoan suhdetta, jota eivät lapset varjosta. Missä on se tahto ja sitoutuminen, josta alttarilla silloin puhuttiin? Tipotiessään. Minäminä minä, lasten kustannuksella tehdään itsekkäitä ratkaisuja, kun ei olekaan koko ajan vaan kivaa ja glamouria.

Pelottavaahan se on, ettei näinkään monien vuosien jälkeen voi mennä toisesta takuuseen. Vain itseensä voi tässä maailmassa luottaa.

  • ylös 42
  • alas 6

ymmärrän että kirjoittajan on tiivistettävä sanomansa ja vähän kärjistettäväkin että sanoma tavoittaa lukijan. Eroa läheltä seuraavana tuo kirjoitus tarjoaa niin vähän vaihtoehtoja, että ei vaikuta edes ammattilaisen kirjoittamalta! Lienee selviö, että "jokainen elää mieluummin ehjässä perheessä, jossa vanhemmat kunnioittavat toisiaan ja tarjoavat lapsilleen tasapainoisen kodin", mutta pelkästään tuo jälkimmäinen ehto voi tehdä olon sietämättömäksi. Ei tarvita rakkautta, ei alkoholismia eikä väkivaltaa, jotta avioero tuntuu ainoalta mahdollisuudelta. Eikä se juuri näy ulospäin, tuskin eroavista kumpikaan osapuoli haluaa edes levitellä tilannetta ulkopuolisille. 

  • ylös 12
  • alas 4

Pirjo Riitan suorat sanat voin omassa elämässäni allekirjoittaa. En eronnut miehestäni, kun yhteiselomme mullistui lasten ollessa 5 v. ja 2 kpl 3 v. Sain nieleskellä katkeria palasia, mutta lapsien etu on ollut tärkein. Tuolloin kyllä muutin lasten kanssa opiskeluajakseni eri osoitteeseen, mutta 4 vuoden jälkeen palasimme takaisin kotiin. Nyt olen asunut 7,5 vuotta aviomiehestä 850 km etäisyydellä ja näämme noin kerran kuukaudessa. Lapset ovat aina olleet kanssani ja emme vieläkään ole eronneet mieheni kanssa. Mitä siitä että olen elänyt viimeiset vuodet kuin zombie, pääasia että lapsilla on ollut isä ja äiti. Nyt lapset ovat 19 v. ja 2 kpl 17 v. Nyt on tuntunut siltä että tiemme voisi jo erkaantua lopullisesti. Lapset osaavat tehdä omat päätöksensä ja itse voi rakentaa uutta elämää, ilman että siitä on tarvinnut lapsien kärsiä.

  • ylös 14
  • alas 15
Vierailija

Kiitos vierailijoille 4/6 ja 5/6 ! Olen kanssanne täysin samaa mieltä Mielipiteeni perustuu käytännön työhön yläasteikäisten nuorten kanssa, Kuinka suurta tuskaa eroavat vanhemmat nuorille tuottavatkaan?Tiedän, mistä puhun. Ehjä lapsuuskoti on aarre, joka kantaa läpi koko elämän.

 

Oma kokemukseni teini-ikäisistä on, että perhemuodolla ei ole väliä, kunhan teinin elämässä on ihminen/ihmisiä, joilta hän saa aikaa ja että arki pyörii. Ihan sama, ovatko vanhemmat eronneet vai yhdessä, onko yh-äiti tai -isä, onko uusperhe tai sateenkaariperhe. Nuori tarvitsee jonkun, jota kiinnostaa, miten nuorella menee. Jos vanhempien liitto ei toimi tai jos nuori on pelinappulana jossain aikuisten suhdekuviossa, se tietää ongelmia.

Ei näennäisesti ehjä ydinperhe ole mikään lapsen onnellisuuden takaava itseisarvo. Onhan se ihanne, että äiti ja isi ovat yhdessä ikuisesti, rakastavat toisiaan, kukaan ei petä ja mahdollisista ongelmista keskustellaan aikuiseen tapaan lasten mentyä nukkumaan ääntä korottamatta. Totuus on aika usein toisenlainen. Ja aika iso taakka lapsellekin on olla se ainut liima, joka pitää vanhempansa yhdessä.

Onko reilua ketään kohtaan, että vanhemmat laittavat oman elämänsä hyllylle ehkä kymmeneksi vuodeksi ja sietävät toisiaan odottaen että lapsi täysi-ikäistyy ja sen jälkeen vanhemmat voivat erota? Lapsikin vaistoaa yllättävän paljon. Parisuhteen malli periytyy. Haluaisiko kukaan omalle lapselleen rakkaudetonta liittoa jossa sinitellään kulissit pystyssä muka lapsen parhaaksi?

Kyllä se oikeasti on niin, että onnellinen vanhempi on paras vanhempi. Joskus sen onnen voi saavuttaa vain eroamalla.

  • ylös 28
  • alas 7

Luin 6/2013 lehdestä artikkelin Suorat ja sanat ja se sai minut haukkomaan "henkeäni". Kuinka yksipuolisesti kirjoitettu. Jos avioliitossa voidaan huonosti ja yritetään käydä näillä psykologeilla ja psykoterapeuteilla apua hakemassa ja yritetään  itsekin ja siitä huolimatta avioliittoa ei saada toimimaan. Odotetaanko siinä että lapset täyttävät 18v ja muuttavat pois kotoa ennen eroa. Eipä taida kovin kummoinen kasvualusta olla sekään.Kirjoituksen tarkoitus oli ilmeisesti olla provosoiva, Meidän tulisi enemmän olla armollisia niin itseämme kuin toisiammekin kohtaan. Se kyllä tästä kirjoituksesta puuttui.

Onneksi omalle kohdalleni sattui aikanaan armollisempi ammattiauttaja, perheterapeutti.

  • ylös 16
  • alas 4

Itse ajattelin kuin psykologi, että en halua erota ennen kuin lapsi on aikuinen, vaikka miehen kanssa menikin huonosti. Sitten lapsi pyysi ja oikein vaatimalla vaati, että meidän pitää erota, jotta hänellä olisi parempi elämä. Sitten erosimme lapsen pyynnöstä. Näinkin voimme käydä. Nyt lapsi on selvästi tasapainoisempi, kun erosimme.

  • ylös 23
  • alas 4

Olipa mukava lukea, kun joku uskaltaa kirjoittaa saman mitä itse yritin toistella ex-miehelleni 4,5 vuotta sitten. Mikään ei auttanut ja ero tuli, kun miehellä uusi nainen ja tod. näk. useita syrjähyppyjä ennen sitä. Huono omatunto siis, eikä voinut jatkaa enää minun kanssani. Mies kommentoi, että kyllä lapset sopeutuu, sopeudu sinäkin. Nyt on koettu kahden vanhimman kohdalla psykiatriset polit, päänsäryt, vatsakivut jne ja nuorimpien kohdalla yökastelut ja hengenahdistukset.

Erikoista erossa oli se, että mieheni alkoi riitelyn vasta muutettuamme erilleen asumaan. Siksi se oli niin vaikeaa lapsille, olla tosiaan siinä pelinappulana. Nyt voimme jo keskustella normaalisti lasten asioista ja se toivottavasti näkyy myös lasten elämässä ja rauhoittaa heidän mieliään.

Ennen eroamme 4,5 v. sitten olisin ollut valmis unohtamaan menneet ja aloittamaan alusta, jatkamaan ja kasvattamaan lapset yhdessä. Olin sitä mieltä viimeiseen asti, että mies tulee takaisin, kun saa käytyä mutkan maailmalla. Olisin ottanut silloin takaisin ja antanut anteeksi lasten vuoksi. Nyt olen antanut anteeksi hänelle, mutta takaisin en enää ota, sitten kun hän sitä tulee anelemaan (ja se tapahtuu, siitä olen vieläkin varma).  

Tsemppiä vaikeuksien keskelle. Kun on oikein vaikeaa avioliitossa, pitäisi pysähtyä ja ottaa aikalisä, eikä tehdä hätiköityjä ratkaisuja!

  • ylös 16
  • alas 9

"Ero voi odottaa - lapsi ei"

En ole psykologi enkä psykoterapeutti . Olen vaimo ja äiti. Suurin ongelma avioerossa on se että monasti vain toinen osapuoli tahtoo erota ja toinen ei.. Tärkeintä on siinäkin tilanteessa että ei käytetä lapsia koston välineenä. Ihminen ei yksinkertaisesti ole niin jalo otus että se katkeroitumatta jäisi huonoon avioliittoon.

Avioero vaikuttaa myös taloudellisesti lasten elämään ja se seikka pitäisi korjata tukemalla lasta mahdollisuuksien mukaan.. On hyvä jos lapsi ei erossa joudu luopumaan kavereistaan ja harrastuksistaan. Lapsella on oikeus tavata molempia vanhempiaan ovat vanhemmat sitten avioliitossa tai erossa.

Pelkkä koulutus ei aina riitä asiantuntijalausuntoihin elämä opettaa joskus enemmän. Jos itsellä ei ole lainkaan lapsia ei välttämättä osaa asettua äidin ja isän rooliin. Joten lausunto olisi ehkä ollut hyvä saada nyös joltakin perheelliseltä psykologilta ja psykoterapeutilta.
 

 

 

 

 

 

 

 

  • ylös 13
  • alas 3

Kyllä,olen samaa mieltä edllisen kirj.kanssa .lapsi vaistoaa niin herkästi vanhemman pahan olon,ei auta että äiti jankuttaa(näyttelee)että kaikki hyvin,ei meillä mitään ongelmia ole. Kyllä  vanhempien pitää rueta hoitamaan ammattiauttajien kanssa parisuhd.kuntoon, jos riitoja alkaa olla samoista aiheista vuosia. Ongelmat on KOHDATTAVA  ja käytävä läpi,maton alle lakaiseminen ei riitä.Se on aikuisen vastuuta myös.Monesti syyllistetään etenkin äitejä jotka haluavat olla itsekin onnellisia,mutta minä tiedän että onnellinen äiti ON parempi äiti.Ja kun kriisit on käyty läpi parisuhteessa, tulee huomaamattaan se perheen arvostus 1.sijalle ihan vaistomaisesti. Perhe vaan on tärkein kaikista,ja ne lapset on vain meillä lainassa,nauttikaamme lapsuus ja nuoruusajoista joka ikinen päivä!

  • ylös 12
  • alas 4
ohcoyi

koska suhde, joka on liian haastava toimiakseen, johtaa hyvin helposti eroon, jossa lapsista tulee eron kiistakapuloita nimenomaan lapsia vahingoittavalla tavalla.
siksi itse odotan, kunnes lapsi on tarpeeksi vanha. jos olen 10v kestänyt, kestän kyllä muutama vuoden lisää.
meillä kotielämä pysyy päällepäin rauhallisena ja tasapainoisena, kun pidän kodin hyvin siivottuna ja annan seksiä miehelle kun hän sitä haluaa.
mutta loppuikääni en tässä halua olla.
kissa on kyllä kerran nostettu pöydälle ja lyhyt asumuserokin on koettu, mutta seuraukset olivat niin vakavat, että sitä en enää tee. tiedän, että eron tullen mies on kuin mielipuoli.
en halua kokea uhkailua siitä, miten en koskaan tule saamaan huoltajuutta. että lastani en tule saamaan edes puoliksi. ikinä.
lusin kakkuni loppuun ja pidän huolen, että kodin ilmapiiri säilyy hyvänä, kunnes lapsi ei enää ole enää aikuisten armoilla.
rakkaudetonkin liitto voi olla lapselle turvallinen kasvualusta, kunhan kumppanin pitää tyytyväisenä ja pitää huolen, ettei itse katkeroidu ja ala kostaa sitä epäsuorasti miehelle.

  • ylös 10
  • alas 17
Eroonpop

Hän välittää sinusta ja lapsistaan todella nollat. Ja silti pidät lähtöä turhana?

Rakastava ei SUOSTUISI lähtemään perheensä luota millään.

Mutta tälle kaverille perhe ei ole rakas . Sellaisenko mallin haluat tarjota lapsille?

Miehen, isän joka ei rakasta /välitä, mutta jää velvollisuuden vuoksi. Säälistä.

Ei lapset ole tyhmiä. Kyllä he aistivat kylmyyden ja katkeran velvollisuusjäämisen heti. Ja ottavat siitä itselleen parisuhdemallia aikuisuuteen.

Ero on ehdottomasti parempi, terve ratkaisu lasten tulevaisuuden kannaltakin.

  • ylös 12
  • alas 3
Lady M

Riippuu täysin perheen tilanteesta. Jos perheessä on väkivaltaa, alkoholismia tai luonnehäiriöitä, ero on paras ratkaisu, olivatpa lapset minkä ikäisiä tahansa. Edellyttäen, että toinen vanhempi on vapaa mainitsemistami piirteistä. Olen läheltä nähnyt perheen, jossa äiti on luonnehäiriöinen ja ehti vaikuttaa koko perheen psyykeen, joten ero olisi ollut hyvä ratkaisu jo kauan sitten. Pitkät terapiat ovat edessä lapsilla. Monet, esim alkoholistiperheitten lapset sanovat aikuisina, että olisivatpa vanhemmat eronneet aikaisemmin. Tietysti jos molemmat juovat, ero ei lasten kärsimyksiä vähennä.

Itse erosin lasten ollessa 3-. 5- ja 8-vuotiaat psyykkisestä sairaudesta kärsivästä puolisosta ja se oli kaikkien kannalta paras ratkaisu. Kukaan meistä ei olisi järjissään, jos olisimme jatkaneet elämää, jossa joutui välillä pakenemaan yön selkään ja olo oli karusellissa. Koskaan ei tiennyt, millaista vauhtia oli luvassa.

Normaaliperheessä kannattaisi miettiä, paraneeko vaihtamalla. Minä vastustan "kierrätystä" ja sitä, että hyvä jos enää itsekään tietää, kenen lapsia perheessä on. Olen ollut sosiaalialalla ja muun muassa vastannut lastensuojelusta useammassakin kunnassa. Jotain uskon nähneeni ja perehtyneeni asiaan.

Viime kuukauden keskustelluin

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat