Vierailija

Puolisoni on löytänyt erittäin läheisen ystävän. Hänen kanssaan puoliso voi puhua asioista, jotka eivät minua kiinnosta ja harrastaa juttuja, joihin kukaan muu kaveri ei lähde mukaan. Heillä sujahtaa huomaamatta kellon ympäri maailmaa parantaessa, ja huomaan puolisostani, että iloa ja voimaa annetaan ja saadaan puolin ja toisin. Tällaista ystävää hänellä ei ole toista.

Ongelma on, että ystävä on samaa sukupuolta kuin minä, ja olen tahtomattani murhaavan mustasukkainen. Järjen tasolla olen tyytyväinen, että puolisollani on tuollainen ystävyyssuhde – tunteen tasolla mielen valtaa uskomaton kirjo negatiivisia reaktioita, kun he viettävät aikaa yhdessä.

Pystymme puhumaan asiasta puolison kanssa rakentavasti, ja tunteeni ovat ajan myötä hieman helpottaneet. Järjellä ajateltuna luotan häneen ja tiedän, että seksuaalista pettämistä ei tapahdu. Mutta kun tunteet ottavat vallan, tunnen tulevani petetyksi ystävyydessä, ja repeän. Raivoaminen saa puolison tolaltaan, vaikka hän ymmärtääkin tuntemuksiani. Kumpikaan meistä ei pidä oikeana, että puoliso sanelisi toisen ystävät – en siis halua kieltää ystävää puolisoltani, eikä hän halua hänestä luopua.  Negatiiviset tunteeni käyvät kuitenkin pahasti meidän kummankin voimille.

 

Olen lueskellut Ben Malisen kirjaa Mustasukkaisuus, repivä ja rakentava tunne, mutta teksti auttaa vain jonkin matkaa. Haluaisin kuulla muiden elämänkokemuksia; miten olette selvinneet vastaavista tilanteista ehjällä parisuhteella?

  • ylös 3
  • alas 1

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat