Psykiatri Juhani Mattila: Ujo on johtaja-ainesta
klo 8:00 | 8.7.2015
Herkkä ihminen on sieluttoman suorittajan vastakohta. Työelämässä hän on usein empaattinen ja vastuuntuntoinen - ja siksi myös hyvä johtaja.Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin!
niin ihana että itkettää!
Meinasin saada minuuteni häviämään työympäristössä, jossa herkkyydelle ei ollut mitään sanansijaa. Olen aina ollut pohjimmiltani herkkä ymmärtämättä sitä, ennen kuin törmäsin ympäristöön, missä kylmäpäinen suorittaminen oli se keskeisin asia. Yök, sanoi pikku-Ykä, kun tajusin tämän, ja vaihdoin ammattia:-) Elämä alkoi hymyilemään ja sain energiani takaisin. Tämän kaiken lisäksi tunnistin aika monta epäkohtaa entisessä duunissani, mutta niistä ei voinut puhua ääneen narsistisen johtajan takia.
Hei! Jari SIllanpään sanoin; ansaitset kultaa. Tämä vahva sielullinen sitoutuminen on täysin unohdettu resurssi. Itse luovalla alalla toimineeba muistain esimiehiä, jotka rohkaisivat aatteellisuutta, luovuutta ja kukoistin! En tiedä miten uusi johtaja sukupolvi osaa ottaa sielukkuuden tuomaa energiaa käyttöön. Mutta tärkeintä on, että olet ollut uskollinen itsellesi. Se on kaikkea mammonaa tärkeämpää vaikka joskus sitä epäilee itseään tämän kaike hypetyksen keskellä.
Ujous on nykyään arkuuden synonyymi. Sanon aina nuorille jutellessamme, että ujous on hyve ja voimavara. Arkuuden janan toisessa päässä on rohkeus ja ujouden janan toisessa päässä tulee vastaan harkitsemattomuus. Ujous siis antaa tilaa miettimiselle asioiden ja ystävyyssuhteiden valinnan kannattavuudesta. Ajattelen, että ujous on vähän ehkä geneettinenkin lahja. Jos sellaisen ky vyn omaa, on onnekas.
Kiitos Juhani, analyyttisestä ja kannustavasta tekstistäsi. Luin sen useaan kertaan ja monet asiat elämässäni selkenivät minulle.
Hieno kirjoitus! Olen aina tiennyt että kiitoksella pääseen etäämmäksi kuin kritiikilä. Meistä jokainen haluaa onnistua. En ole koskaan luottanut höveleihin puhujiin, niin karismaattisia kuin he joskus osaavatkin olla! Ujous kertoo siitä, että jotakin tapahtuu siellä jossain sisimmässä olemuksessamme- onko se sitten sielu vai ei??? Minulle sielu tulee ensin ja juuri siksi elämä on NIIN VAIKEAA, kun näkee kaiken sairauden ympärillään tai toisaalta yrityksen tavoittaa jotain, mikä loisi merkityksen tähän sietämättömän keveään aikaamme?
Olen 37-vuotias mies. Olen puolen vuoden terapeutilla käymisen jälkeen alkanut viimein oivaltaa miksi olen voinut huonosti vuosikausia.
Olen edelleen ujo, herkkä ja jopa heikko, niin kuin olin lapsena ja nuorena. Työelämä on 'pakottanut' minut esittämään vahvaa jotta voisin toteuttaa muita minulle ulkopuolelta asetettuja (isä) tavoitteita ja arvoja. Selvisikin että kyseessä on jo sukupolvien ajan perheessämme jatkunut hyväksynnän puute. Emme kelpaa sellaisina kun olemme, raha, tittelit ja arvonimet ovat vasta jotain. Pärjääminen on ollut tärkeintä. Surullista. Mutta ehkäpä pystyn nyt opettamaan omille lapsilleni jotain muuta. Onneksi tämä asia selvisi minulle riittävän varhain eikä tarvinut polttaa itseään suorittamisella ihan loppuun.
Lapsena muutto uudelle paikkakunnalle ja koulun vaihto teki minusta melko ujon. Pikku hiljaa aloin jännittämään kovasti myös esiintymistä. Vuosien varrella olen kuitenkin oppinut "reippaammaksi" ja esiintymisjännityskin on hellittänyt. Luulen, että en vaikuta ulospäin enää ujolta ollenkaan. Mutta herkkyys ei ole muuttunut eikä kadonnut. Tässä kirjoituksessa minua hieman hämää välillä se, että puhutaanko herkkyydestä vai ujoudesta. Mielestäni ne ovat eri asioita, mutta myös toisiinsa linkittyviä. Terveisin ennen ujo ja edelleen herkkä.
Olen vakuuttunut siitä, että esimerkiksi ujous - ja monet muutkin synnynnäiseksi temperamentiksi käsitetyt luonteenpiirteet - johtuvat suurelta osin ihmisen kokemuksista ja kasvatuksesta. Sanokaa mitä sanotte ja etsikää vaikka ne kirjat joissa väitetään muuta... mutta minä sanon teille että lapsi tarvitsee ymmärrystä ja rohkaisua.
Ydinasia onkin se, kuinka osaa rohkaista oikein.
Hei Lapsena tallattu, hyvin sanoit - rohkaiseminen ja itsetunnon tukeminen on niitä tärkeimpiä vanhemman tehtäviä! Mutta elämä on pitkä matka, jonka aikana voi löytää itsestään paljon uutta ja vahvaakin. Eikö vaan?
Osittain näin. Johtajana joutuu tekemään ikäviä päätöksiä ja jos on niin ujo, että töksäyttelee on ehdottomasti haitallista. Tai ei kykene normaaliin kommunikointiin esim. vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Kyllä ujous ja herkkyys ovat synnynnäisiä piirteitä. Minulla on kaksi lasta. Heissä ilmeni jo hyvin pieninä taaperoina eroavaisuus tässä asiassa. Ensimmäinen ei ujostellut ketään eikä mitään, toinen sen sijaan piiloutui mielellään selän taakse vieraiden ihmisten aikana.
Ensimmäinen oli arka, vaikka ei ollut ujo. Hän ei uskaltanut esimerkiksi mennä huvipuiston laitteisiin. Toinen, se ujompi taas meni rohkeasti mihin vain vaikka ujostelikin ihmisten seurassa.
Jokainen lapsi on yksilö ja siten häntä on myös kohdeltava ja sellaisena kunnioitettava. Lapsen täytyy tuntea olevansa hyväksytty juuri sellaisena kuin on, jotta hänestä kasvaa tasapainoinen aikuinen.
Aikuisena minun lapsistani siitä vähemmän ujosta kasvoi erittäin sosiaalinen ja jollakin tavoin liiankin röyhkeä. Siitä ujommasta taas tuli hyvin käyttäytyvä, ympäristöään herkästi huomioiva aikuinen. Ehkä itsekin ujona osasin paremmin huomioida itseni kaltaisen lapsen tarpeita.