Onnellisuus on paljon itsestään kiinni. Tutkimuksen mukaan perimä sekä kasvuympäristö vaikuttavat kykyymme olla onnellisia, silti 40% on meistä itsestämme kiinni.
Pysyvää onnellisuuden tunnetta, ei ole, siksi sen tavoittelu on ajanhukkaa. Elämää eletään tässä ja nyt. On monta syytä olla onnellinen, jos on ruokaa, terveydenhoitoa, lämpöä, koti ja vaatteita, ettei tarvitse palella - Siinä ovat jo tärkeimmät. Nykyihmistenkin olisi syytä, oppia iloitsemaan siitä, mitä on, eikä tavoitella jatkuvasti lisää kaikkea. Siinä hujahtaa elämän nopeasti ohitse, jos on liian monta rautaa tulessa.
Gyalwang Drukpa: " Useimmat meistä ovat jatkuvasti huolestuneita omasta onnellisuudestamme; teemme kaikenlaisia typeriä ja itsekkäitä tekoja, ymmärtämättä että itse asiassa meistä tulee onnellisia, kun teemme toiset onnelliseksi."
Peyton Convey March: "On olemassa upea myyttinen luonnonlaki, jonka mukaan kolme asiaa, joita elämässä eniten himoitsemme - onni, vapaus ja mielenrauha - saavutetaan helpoimmin antamalla niitä jollekin toiselle."

Muuten hyviä vinkkejä mutta entä jos sairastaa masennusta, sillon mikään noista ei onnistu.