Koulu alkaa! Mitä muistat ensimmäisestä koulupäivästä?

klo 13:45 | 11.8.2015
KK:n toimitus kertoo ensimmäisistä koulupäivistään. Mitä sinä muistat omasta tai lapsen koulun aloituksesta?Lue koko juttu
KK:n toimitus kertoo ensimmäisistä koulupäivistään. Mitä sinä muistat omasta tai lapsen koulun aloituksesta?Lue koko juttu
Ladataan...
Mieleeni on jäänyt ennen varsinaista kouluunlähtemistä ne pari kertaa kun pääsin kuunteluoppilaaksi kaksi vuotta vanhemman siskoni luokalle. Olin 6-vuotias kun sain viettää "tokaluokalla" olevan siskoni luokassa koulupäivän. Ruoaksi oli pinaattikeittoa ja lautasella oli keiton lisäksi puolikas keitetty kananmuna. Sellaista en ollut koskaan maistanut, joten sujautin sen vaivihkaa pöydän alle, lattialle. Tämä tapahtui vuonna 1970.
Ensimmäistä koulupäivää en muista, mutta ensimmäisestä kouluvuodesta aika paljon. Ummikkosuomalainen äitini pani minut ja veljeni ruotsinkieliseen kouluun. Minut jo 6-vuotiaana, vuonna 1954. Meitä ruotsinkielisiä oppilaita oli lohjalla niin vähän, että olimme kaikki samassa luokkahuoneessa (2 vuotta vanhempi veljenikin).
Kävellessäni eränä aamuna kouluun, jouduin onnettomuuteen. Ylittäessäni Lohjan pääkatua, Laurinkatua, pyöräilija ajoi päälleni niin rajusti, että menetin tajuntani. Minut oli viety koululle, joka oli ihan vastapäätä. Äitini oli hälytetty sinne. Kun tajuntani palasi, äitini oli siinä. Sanoin ihan ekaksi hänelle: "Miksi sä sanoit, että mee varovasti Laurinkadun yli!" Olin sitä mieltä, että onnettomuus tapahtui juuri sen takia, että äitini hoki tuota varovaisuuskehoitusta joka aamu lähtiessäni kotoa!
6-vuotiaan aivoitus :0)
Äitini ja naapurinrouva istuskelivat ulkona aamupäivällä ja ihmettelivät että onpa pitkä ensimmäinen koulupäivä kun olisi kestänyt kl 14 asti. Samassa minä kurvasin polkupyörällä pihaan ja sanoin että en minä enää jaksanutkaan olla koulussa.
Oravikosken koulu, syksy 1983. Ensimmäistä koulupäivääni en muista. Kuri ja rutiinit olivat kovat, siitä opettaja piti huolen. Esim. joka päivä tarkastettiin, että kädet ovat molemmin puolin puhtaat ja pulpetissa puhdas nenäliina. Ruokailimme omassa luokassa, joten myös oma kattaustabletti oli vakiovaruste pulpetissa. Keittäjä oli ihanan äidillinen ja kiltti. Luokkahuoneen ikkunoista oli näkymä metsään, jossa myös opiskelimme välillä. Opin nopeasti lukemaan ja olin siinä hyvä. Opettaja kannusti lukemiseen myös vapaa-aikana. Ehkäpä juuri hänen kannustamana, luen tänälin päivänä todella paljon kirjoja! Kurista huolimatta kaipaan pientä, vanhanaikaista kouluani ja sen tuoksuja.