Sanot, että et ole masentunut. Ajatuksesi ja tuntemuksesi vaikuttavat kovasti masennukselta (itse kokenut saman kuin sinä). Kysymyksesi "Mistä löydän syyn elää?" kuulostaa jopa hälyttävältä...
Kun olin pahasti masentunut, menin mukaan Suomen Punaisen Ristin toimintaan. Muiden ihmisten auttamisesta elämääni tuli tarkoitusta. Ja se auttoi myös minut pois masennuksesta, ja tunteesta, että minulla ei ole mitään syytä elää.
En tiedä auttaako yo. sepustukseni Sinua yhtään...? Mutta ehkä löytäisit elämällesi tarkoitusta tekemällä jotain täysin muuta kuin jokapäiväinen elämäsi on. Mene vaikka mukaan jonkun hyväntekeväisyysjärjestön toimintaan. SPR, Helsinki Missio... Netistä löytyy vaikka mitä esim. haulla Vapaaehtoistoiminta.
Kaukohalaus Sinulle.
Ria
P.S. Facebookissa on sivusto, jolla aloitan jokaisen päiväni: Elä hyvin - Naura usein - Rakasta paljon. Siellä on aina lukuisia hauskoja ja positiivisia ajatuksia herättäviä juttuja. Käy tsekkaamassa!
Olipa hyvä avaus, sama kysymys askarruttaa itseänikin. Olen naimisissa, kahden lapsen äiti, ammatti valmiina ja ok työpaikka odottamassa perhevapaalta paluutani. Parisuhteessa on periaatteessa kaikki hyvin, vaikka toki pikkulapsiarki verottaa voimia eikä yhteistä laatuaikaa ole juurikaan. Ja kun ajattelen ja arvioin elämääni, se tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Puurran arjen läpi, laitan ruoat, pesen pyykit, välillä jaksan olla oikeasti läsnä lapsilleni, mutta eniten odotan iltaa ja sitä lyhyttä omaa hetkeä, ilman miestä ja ilman lapsia. Kaikki on "ok", muttei sen enempää. Olenko masentunut? Menikö ammatinvalinta pieleen? Onko avioliittoni jotenkin heikko? Vai onko kaikilla muillakin yhtä tyhjä elämä? Miten ihmeessä muut jaksavat, vai jaksavatko? Onko riittävä syy olla olemassa se, että lapseni tarvitsevat minua, ja läheiseni ikäviöisivät jos minua ei olisi? Jotenkin tuntuu, että elämässä pitäisi olla enemmän.
Minä ajattelen näin kun olet tuossa tilanteessa, että Jumala kutsuu sinua. Jumala on luonut meidät äidin kohdussa ja laittanut jokaisen ihmisen sisimpään "aukon" joka täyttyy vain, kun Jumala saa asustaa siellä. Jos ihminen elää erossa Hänestä aina tulee puuttumaan jotain. Raamattu sanoo että Jeesus on tie, totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän luokse jos Jumala ei häntä vedä. Minusta tuntuu, että sinua Jumala nyt kutsuu. Kannatta mennä johonkin hengelliseen tapahtumaan mukaan. Esim. Kansanlähetyksen, Kansanraamattuseuran, vapaaseurakunnan, helluntailaisten, babtistien. Tietenkin voi itsekin kotona rukoilla, että Jeesus tule minun sydämeeni asumaan ja anna minun syntini anteeksi. Tahdon seurata sinua. Raamatussa on hyvät ohjeet. Siunausta sinulle!
Sanot, että et ole masentunut. Ajatuksesi ja tuntemuksesi vaikuttavat kovasti masennukselta (itse kokenut saman kuin sinä). Kysymyksesi "Mistä löydän syyn elää?" kuulostaa jopa hälyttävältä...
Kun olin pahasti masentunut, menin mukaan Suomen Punaisen Ristin toimintaan. Muiden ihmisten auttamisesta elämääni tuli tarkoitusta. Ja se auttoi myös minut pois masennuksesta, ja tunteesta, että minulla ei ole mitään syytä elää.
En tiedä auttaako yo. sepustukseni Sinua yhtään...? Mutta ehkä löytäisit elämällesi tarkoitusta tekemällä jotain täysin muuta kuin jokapäiväinen elämäsi on. Mene vaikka mukaan jonkun hyväntekeväisyysjärjestön toimintaan. SPR, Helsinki Missio... Netistä löytyy vaikka mitä esim. haulla Vapaaehtoistoiminta.
Kaukohalaus Sinulle.
Ria
P.S. Facebookissa on sivusto, jolla aloitan jokaisen päiväni: Elä hyvin - Naura usein - Rakasta paljon. Siellä on aina lukuisia hauskoja ja positiivisia ajatuksia herättäviä juttuja. Käy tsekkaamassa!
Olipa hyvä avaus, sama kysymys askarruttaa itseänikin. Olen naimisissa, kahden lapsen äiti, ammatti valmiina ja ok työpaikka odottamassa perhevapaalta paluutani. Parisuhteessa on periaatteessa kaikki hyvin, vaikka toki pikkulapsiarki verottaa voimia eikä yhteistä laatuaikaa ole juurikaan. Ja kun ajattelen ja arvioin elämääni, se tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Puurran arjen läpi, laitan ruoat, pesen pyykit, välillä jaksan olla oikeasti läsnä lapsilleni, mutta eniten odotan iltaa ja sitä lyhyttä omaa hetkeä, ilman miestä ja ilman lapsia. Kaikki on "ok", muttei sen enempää. Olenko masentunut? Menikö ammatinvalinta pieleen? Onko avioliittoni jotenkin heikko? Vai onko kaikilla muillakin yhtä tyhjä elämä? Miten ihmeessä muut jaksavat, vai jaksavatko? Onko riittävä syy olla olemassa se, että lapseni tarvitsevat minua, ja läheiseni ikäviöisivät jos minua ei olisi? Jotenkin tuntuu, että elämässä pitäisi olla enemmän.
Hei!
Minä ajattelen näin kun olet tuossa tilanteessa, että Jumala kutsuu sinua. Jumala on luonut meidät äidin kohdussa ja laittanut jokaisen ihmisen sisimpään "aukon" joka täyttyy vain, kun Jumala saa asustaa siellä. Jos ihminen elää erossa Hänestä aina tulee puuttumaan jotain. Raamattu sanoo että Jeesus on tie, totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän luokse jos Jumala ei häntä vedä. Minusta tuntuu, että sinua Jumala nyt kutsuu. Kannatta mennä johonkin hengelliseen tapahtumaan mukaan. Esim. Kansanlähetyksen, Kansanraamattuseuran, vapaaseurakunnan, helluntailaisten, babtistien. Tietenkin voi itsekin kotona rukoilla, että Jeesus tule minun sydämeeni asumaan ja anna minun syntini anteeksi. Tahdon seurata sinua. Raamatussa on hyvät ohjeet. Siunausta sinulle!
Päivi