Sivut

Kommentit (17)

Ria Hafren

Tutustuin Jari Sarasvuo:hon vuonna 1989. Olin töissä HPY:n (nykyinen Elisa) Data-osastolla. Olin järjestämässä asiakastilaisuutta teemana Multimedia. Halusin sinne luennoitsijan aiheesta. Jotakin kautta sain tietää, että Jari tietää asiasta. Soitin hänelle. Hän sanoi, että Klaus Oesch (en ole varma nimestä, koska minulla on Maailman huonoin nimimuisti) tietää aiheesta enemmän. Oesch olikin loistava luennoitsija.

Vuosien varrella olen silloin tällöin törmännyt Jariin. Kerran emailasin hänelle kehuviestin, kun häntä oli oikein mollattu medioissa. - Oli mukava lukea, että hänellä oli ollut aika iso rooli Markon raitistumisessa :0)!

Petri Huitti

Kuvaa hyvin terveydenhoidon tasoa jos näin todella on, että vain 1,5% alkoholisteista raitistuu pysyvästi eikä heidän tervehtymiseensä edes juuri uskota, ei anneta ilmeisesti siihen edes kunnollisia keinoja. Koen että alkoholismi on riippuvuus kuten moni muukin riippuvuus, tupakka, kahvi, suklaa, sokeri/makea, ylensyönti, huumeet, vahingollinen tai jopa väkivaltainen parisuhde, alistuminen / alistaminen, erilaiset pelit, muut epäterveelliset elintavat. Ja kaikki nuo, ovat mielestäni kytköksissä käsittelemättömiin alitajuisiin tunteisiin, jotka siihen ajavat. Ja noiden tunteiden käsittely, niiden kohtaaminen, niistä vapautuminen johtaa siihen, vääjäämättä siihen, ettei ko. riippuvuudelle lopulta ole syytä, ei lainkaan, elämästä löytyy aivan muita tarkoituksia. Mutta näin vain uskomme asian kun se meille tuodaan, arvostetuilta tahoilta. Uskokaamme siis niin. No, tulipa tuosta aikanaan kirjoitettuakin mutta tuskinpa tuo asiaa ketään kiinnostaa koska tiede on toisin todistanut: http://www.lovesol.fi/riippuvuuksien-henkinen-merkitys/ Omasta mielestäni tietämättömyyden, osaamattomuuden varjolla hukataan monta elämää, kallisarvoista elämää ja kokemusta aivan turhaan. Ja kun ajattelee vielä rinnakkaisvaikutuksia läheisiin jne. Hienoa että Marko pystyy pitämään asian kontrollissa ja on saanut jonkin verran käsiteltyä sitä. Asian tunnetasolla käsittely vapauttaisi hänet mahdollisesti virtaamaan työssään, elämässään vielä uudella tasolla energiaa, kun tarvitsisi vähemmän keskittyä ko. riippuvuuden "hallintaan". Voisimmehan alkaa vaatia että asioihin, sairauksiin todella etsitään ratkaisu, pysyvä ratkaisu, ei vain laastaria oireiden hallintaan, esim. lääkettä tms.?

Inkeri

Olen lukenut henkilöistä, jotka sanoivat vaan väsyneensä alkoholin aiheuttamiin haittoihin, krapulaan, väsyneenä olemiseen ja kaikkeen mikä liittyy liikakäyttöön.  Henkilöt sanovat tehneensä vain päätöksen että jättävät alkoholin pois elämästään.  Ja onnistuneetkin siinä ilman suurempaa kamppailua.  Olivatko nämä henkilöt alkoholisteja?  Itse vain olivat tulleet siihen tulokseen että alkoholi hallitsee liikaa elämää  eli haastaa otsikon!

Pirre_72

Pakko kysyä, jos joku tämän nyt sattuisi vielä lukemaan, että mihin tilastoon perustuu tämä raitistujen määrä puolesta miljoonasta vain reilut 22 000 raitistuu...todella pieni on määrä jos näin on. Ihan pelko hiipuu persuuksiin...(koht 1 v raittiina)

alkoholisti 12v raittiina

Alkoholismi ja suurkulutus ovat eri asioita.

Alkoholisti ei pysty lopettamaan juomistaan tahdonvoimalla, vaikka muissa kuin juomiseen liittyvissä asioissa tahdonvoimaa saattaa löytyä vaikka muille jaettavaksi. Alkoholismi on sairaus joka pysyy remissiossa niin kauan kuin `potilas` ei ota alkoholia. Suurkuluttajalla on kyky säädellä juomistaan itse myös alkoholia juotuaan. 

Vierailija

Entä riippuvuus rahasta, vallasta maineesta, perseennuolijakavereista, hiljaisuuden pelosta.
Konservatiivinen maailmankuva yhdistettynä yhdistetynä nopeaan päätökseen tuhoaa maapallon ja yhdistää ihmisiä, jotka keräävät itselle rahaa, valtaa, ja varsinkin tuhoavat muita ihmisiä piireineen.

Vierailija

Sarasvuolla on onneksi samanlainen likainen tyyppi kumppanina, jolle raha, valta ja maine ja menestys menee arvojen edelle. Uskon saarisen väitteeseen hiihdon sabotointiyrityksistä

Vierailija

Juttu oli kultaa, mutta vesittyi heti absoluuttisiin mielipiteisiin, jossa alkoholisti ei auta itseään, alkoholisti pitää hylkää tykkänään, alkoholisti sitä ja tätä ja näin se tehdään, eikä ole muita mielipiteitä.

Kulmalahan päättihän olla itse raitis, myöskin otsikko on ristiriidassa leipätekstin kanssa, termillisestihän me kaikki jotka nautimme alkoholia olemme alkoholisteja.

Ehkäpä absolutisteja kutsutaankin absolutisteiksi, koska suuri osa heistä ovat niin absoluuttisia ei-absolutisteja kohtaan.

eskokalervo

Vieraijalla on ajattelu jutun kanssa tainnut keskeneräiseksi, kyllä otsikkokin on kohdallaan, koska sekä tupakoitsijalla näyttää alttius kerran saavutettuun riippuvuuteen kestävän loppuelämän. Olen testannut tämän tupakan osalta - näin on.
Alkoholistin ja juopon erokin on käsittääkseni jäsennetty kohdalleen: juoppo voi itse päättää, koska juo ja koska lopettaa, juovalla alkoholistilla valinnat on luovutettu kuningas Alkoholille - kuitenkin tämän tilannekohtaisen valtuutuksen voi peruuttaa lakkauttamalla kuningasvalta kokonaan totaalisella juomattomuuspäätöksellä. Vaatii kyllä kaikkien retkahtamistilanteiden mielikuvatyöskentelyä tahdonvoiman sijaan; selkeät toimintamallit, mielikuvat nauhoitettava mielen arkistoon ko. tilanteita varten. Tahdonvoima on liian kevyt työkalu tähän lajiin.
Kulmalan kanssa eri näkemystä kannan: "Se on etenevä ja paheneva sairaus, vaikka ei joisikaan. Alkoholistin tunne-elämä ei palaudu täysin ”normaaliksi”, jos se on sitä koskaan ollutkaan." -sitaatista, siis siitä, että mieli sairastuisi juomattomana lisää ja etteikö mielityöllä voisi psyykeään kehittää - kyllä voi, parantua vinoutuneista tunne- ja ajatteluradoista ja työstää parempia tilalle.

Vierailija

Ria Hafren kirjoitti:
Tutustuin Jari Sarasvuo:hon vuonna 1989. Olin töissä HPY:n (nykyinen Elisa) Data-osastolla. Olin järjestämässä asiakastilaisuutta teemana Multimedia. Halusin sinne luennoitsijan aiheesta. Jotakin kautta sain tietää, että Jari tietää asiasta. Soitin hänelle. Hän sanoi, että Klaus Oesch (en ole varma nimestä, koska minulla on Maailman huonoin nimimuisti) tietää aiheesta enemmän. Oesch olikin loistava luennoitsija.
Vuosien varrella olen silloin tällöin törmännyt Jariin. Kerran emailasin hänelle kehuviestin, kun häntä oli oikein mollattu medioissa. - Oli mukava lukea, että hänellä oli ollut aika iso rooli Markon raitistumisessa :0)!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat