Kommentit (5)

Likeltä liippas

Viimesen vuoden jouduin paahtamaan ylipitkiä päiviä, välillä oli lähes kaikki päivät 10-11 tuntisia ja niitä saattoi olla 16 päivää perätysten ilman vapaata. Tilanne oli pakkorako, kukaan muu ei työtä tehnyt kuin minä, ja olin vielä vastuussa yksin kaikesta. En voi eritellä työpaikkaa tai tehtäviä tai muutakaan, sillä muutoin rikkosin työpaikan vaitiolovelvollisuutta, mutta tilanne oli pakko tilanne. Esimiehestä ei tähän ollut mitään apua, sama kun sitä ei edes olis ollutkaan.

MB

Hei. Tämän olen nähnyt nyt 3 läheisen ihmisen kohdalla. Tosiaan asia meni niin pitkälle, että fyysinen liikuminen oli lähes mahdotonta. Heillä kaikilla on muuten terveet elämäntavat ja kukaan ei ole laiska tms. luonteeltaan että ei viitsisi tehdä mitään. Yksi juoksi lenkkinsä ennen 30 minuutissa ja burnoutin saatuaan käveli 15 minuuttia ja joutui antaa periksi ja mennä takaisin kotiin. Toiselle oli vaikeaa päästä edes suihkuun. Kaikki eri ammattiryhmissä. Ihan kiva, että näistä asioista mediassa puhutaan sillä moni ei ymmärrä mitä burnout on edes. Sitten yksi toive olisi, että ei kirjotettaisi siinä muodossa että kaikki tekisivät toimistotöitä. Yksityisyrittäjät, joiden pitää tehdä ekstra pitkiä päiviä, kun esim. työntekijä sairastuu tai opettaja jolla on aivan liikaa oppilaita ja ei riitä tunnit kaikkien apuun, tai hampurilaisravintolassa huonolla palkalla töitä tekevä ja samalla opiskelee täyttä päivää ym. Monesti tarinat ovat aina, että konttorityö on niin raskasta. Varmasti onkin, mutta voisi ottaa muitakin ammattiryhmiä esimerkiksi (voihan olla että journalisteilla ei ole muuta ammattikokemusta...) . Itse tunsin loppuunpalamisen lähellä ja tunnistin onneksi ajoissa ongelman. Vetäydyin vapaaehtoisesta lasten jumppavetäjän paikasta ja vanhempainneuvoston puheenjohtajan hommasta ensin. Sitten lopetin tolkuttoman siivoamisen kotona, ei ollut pakko mennä kylään enään moneen paikkaan koko ajan joten vähensin senkin. Lapsille sanoin välillä ei- en aja joka ilta eri paikkaan kyläileen kavereita ym. Vapaa-aika piti olla rentouttavaa ja vaikea omakoti talossa välillä olla tekemättä mitään ... Mies reagoi siivoamisen vähenemiseen ja otti osaa itse paremmin kuin ennen siihen. Myös ihme tapahtui, hän alkoi kokata vapaaehtoisesti. Virheitä tuli, mutta annoin touhuta rauhassa. Annoin kontrollin koko perheelle ja se on parasta mitä olen koskaan tehnyt. Töissä lopetin valittamisen- se oli aika yleistä tauoilla ja on vieläkin. Itse en kiihdy enää samalla tavalla. Negatiivisuus on tarttuvaa ja usein voi olla hyvä vaan nousta ja mennä muualle. Koko perhe on oppinut oman ajan tärkeyden ja näillä jatketaan. Onneksi myös ystävillä on se suorittaminen vähentynyt. Nyt voi jopa kertoa, että lepäsi vain lauantai-illan kotona katsoen hyvää elokuvaa. 

Mari - KK
Seuraa 
Liittynyt1.10.2013

Kiitos viestistä, MB! Olet ihan oikeassa siinä, että jutuissa puhutaan liian usein toimistotyöstä. Sairaanhoitajana työskentelevä siskoni nurisee muuten ihan samasta asiasta. Teemme parannuksen.

Kiitos myös siitä, että kerroit tarinasi. Hyviä ratkaisuja olet tehnyt, moni voisi ottaa oppia sinusta.

H.M.

Olin hotellissa työssä kerroshoitajana.Alueet olivat suuret.Työ oli urakkaluonteista,kiireistä.Herkkänä täydellisyyteen pyrkivänä persoonana paloin rajusti loppuun.Aloin olla iloton,kireä,itkin paljon ilman syytä,masennuin,heräsin joka aamu klo 3 odottamaan ja pelkäämään edessä olevaa työpäivää,menin työpaikalle puoli tuntia ennen muita,en pitänyt taukoja.Romahdin.Loppuunpalaminen oli totaalinen.En osannut hakea apua kun en tiennyt mikä minun on.Enkä olisi myöntänytkään että olen heikko,minunhan täytyi olla vahva.Olin sen itselleni vannonut! Pettymys oli suuri kun jouduin eläkkeelle,pidin työstäni paljon mutta kiire pilasi sen.Sitten tuli vakava masennus ja kuukausien monet sairaalajaksot.Olin itsetuhoinen,en ollut enää kuin muut koska en pystynyt työhön.Valtava alemmuus valtasi minut.Terapiani kesti vuosia.Olen nykyään sinut asian kanssa kun ikääkin on tullut jo 60 v.Olin 33v kun jouduin eläkkeelle.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat