Lukijan kirje: Vieraat ihmiset hoitavat lapsesi
klo 13:00 | 19.9.2015
Mitä ajattelet siitä, että päiväkodin henkilökunta viettää enemmän aikaa lasten kanssa kuin äiti?Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ajattelet siitä, että päiväkodin henkilökunta viettää enemmän aikaa lasten kanssa kuin äiti?Lue koko juttu
Olin haaveillut omasta perheestä niin pitkään, että kun vihdoin sain omia lapsia, ei minulle ollut mitään epäselvää haluanko itse hoitaa omat rakkaat lapseni vai luoda uraa ja antaa muiden hoitaa heidät. Jos olisin ollut töissä, joku muu olisi nähnyt heidän oppivan kaiken, kehityksen ja saanut olla heidän lähellä, tukena ja turvana sekä jakamassa läheisyyttä. Nyt olen saanut olla äiti, nauttia hyvistä ja rankoista hetkistä, iloista ja suruista, olla läsnä. Olen saanut leikkiä ja nähdä uudelleen maailman lasten silmin, iloita vesilätäköistä, ihmetellä vuodenaikoja - ihan kaikkea. Onneksi mies, lasteni isä, on kannustanut minua ja on sitä mieltä että teen tällä hetkellä maailman tärkeintä työtä. Ja ne työt; niitä ehdin vielä tekemään - ja kyllä, olen koulutettu aikuinen nainen, jolla elämänarvot laittavat lapset työuran edelle. En usko, että tulen koskaan valintaani katumaan.
Kai te ymmärrätte, että kotiinjääminen ei ole kaikille äideille vaihtoehto?
Kaikilla ei ole miestä, joka elättäisi perheen. Kaikkien miesten palkka ei riitä perheen elättämiseen, vaikka halujakin siihen olisi.
Ja miksi tässä ei puhuta lasten isistä, onko erityisesti äidin velvollisuus huolehtia jälkikasvunsa kanssa vietetystä ajasta? Luuletteko, että on jotenkin lapsiin syntymälahjana iskostettu, että isi menee töihin ja äiti huolehtii kotona lapsukaisista? Höpsistä pussiin.
Konservatiivisuus ja kotiäitiys ovat ihan okei, jos sen tekee kukin henkilökohtaisena valintanaan, eikä syyllistä muita vanhempia heidän ratkaisuistaan. Varsinkaan toisten naisten syyllistävä kommentointi kotiäitiydestä tai sen puutteesta ei todellakaan auta ketään.
Olen työssäkäyvä 3-vuotiaan lapsen äiti, mutta en tunnista itseäni nimimerkin Äidin paikka on kotona -kirjoituksesta.
Meillä molemmat haluavat olla läsnä lapsen arjessa. Mikään vaihtoehto ei tietenkään ole se, että heittäytyisimme molemmat kotiin. Sen sijaan olemme jakaneet perhevapaita ja järjestäneet työmme niin, että lapsemme on korkeintaan 30 tuntia viikossa hoidossa. Hoitopäiviä viikossa on korkeintaan neljä ja lomaviikkoja n. 9.
Tämä on sopinut meille loistavasti, sillä meille molemmille myös työ on tärkeää. Olemme molemmat pystyneet tarttumaan mielenkiintoisiin työmahdollisuuksiin ja saaneet ylennyksiä, lyhennetystä työviikosta ja lyhyistä palkattomista vapaista huolimatta. Palkattomilla vapailla olemme esimerkiksi pidentäneet lomiamme.
Lapsemme ei siis todellakaan vietä enemmän aikaa hoitajien kuin vanhempiensa kanssa. Olemme hyvin tyytyväisiä elämäämme ja arvostamme mahtavaa lähipäiväkotiamme henkilökuntineen erittäin paljon.
Ne vieraat jotka hoitavat lastani päivittäin, useampia tunteja päivässä kuin minä, eivät ole enää vieraita. Asumme samalla pienellä paikkakunnalla. Osa heistä on ystäviäni hoitopaikan ulkopuolelta ja tunsin heidät jo ennestään. Loppuihin olen tutustunut. Lapsi on ollut kohta vuoden samassa hoitopaikassa, en kutsuisi heitä, hoitajia, vieraiksi.
Olen itsekin hoitaja. Vien lapsen aamulla hoitoon, menen itse hoitamaan mummoja, pappoja, nuorempia.. Jos jäisin kotiin, olisi rahallinen tilanteemme niin huono ettei meillä olisi enää kotia. Eikä ruokaa. Joten vaikka aamulla tekisikin mieli jäädä lapsen kanssa kotiin ja jatkaa unia, se vaan ei ole nyky-yhteiskunnassamme mahdollista jos ei ole hyvätuloista puolisoa tai ei osaa tukien varaan heittäytyä, yhteiskunnan elätiksi. Joten, hoitajana ymmärrän hoitajaa. Heidän työnsä on rankkaa, mutta niin on minunkin. Kuitenkin me itse arvostamme työtämme, vielä, vaikkei hallitus ja kansa sitä enää arvostaisikaan.
Joskus vaan ei ole mahdollisuuksia tehdä niinkuin isovanhemmillamme on ollut. Minunkaan vanhemmillani ei enää ollut sitä mahdollisuutta, hekin työskentelivät, ja mummimme vuoronperään hoitivat meitä lapsia. Joten jos mummia huolettaa se että vieraat hoitaa lapsenlapsia, voisiko mummi tarjoutua lapsenhoitajaksi :)
Esimerkki kotona kasvattujen lasten ja päivähoidossa olevan lapsen välillä:
Kävin lenkkikentällä 1,5vuotiaan tyttäreni kanssa. Samaan aikaan paikalla oli eräs puolituttu äiti, joka hoitaa kotona 2- ja 4-vuotiaita lapsiaan. Olimme lähdössä pois kun hänen lapsensa juoksivat kentältä tielle, minnekään katselematta, äitiään odottamatta (ei, leikkikentällä ei ole porttia) joka tuli perästä rattaiden kanssa.
Kun taas oma, paljon nuorempi mutta ilmeisen paljon oppineempi, lapseni meni rattaiden viereen odottamaan, kädellä aisasta kiinni pitäen että milloin lähdetään ja siinä kiltisti käveli tienreunaan asti, jossa pysähtyi ja katsoi molempiin suuntiin ennenkuin ylitimme tien. Vähän matkan päässä sanoi "kyytiin" kun ei enää jaksanut kävellä rattaiden vierellä.
Tämä oli vain yksi ainokainen esimerkki, näitä esimerkkejä riittäisi vaikka kuinka paljon, mutta oma mielipiteeni on että päivähoito on tehnyt vain hyvää tyttärelleni.
Voi, nykyaikana jo kuvittelisi ettei tällaista vastakkainjakoa olisi. Vaan onpa näköjään.
Olen kolmasluokkalaisen tytön työssäkäyvä äiti. Tyttäreni aloitti päivähoitouransa parivuotiaana ensin perhepäivähoidossa ja sitten ihanassa pienessä päiväkodissa. Meillä on aina käynyt ihan uskomattoman hyvä tuuri näiden hoitopaikkojen ja niiden henkilökunnan kanssa. Lapseni vietti päivät ihanien, lempeiden ja fiksujen hoitajien kanssa, jotka asettivat rajat ja ottivat syliin jos tarvetta oli. Samalla lailla kuin me kotona toimimme lapsen isän kanssa.
En tiedä olenko sellainen "uraaluova äiti" (herranen aika mikä termi vielä nykypäivänä!) mutta työssäkäyvä, työstäni pitävä ja työssäni pärjäävä äiti olen. Myönnän myös, että hoitovapaalla oli ihan hirveän tylsää! Minua ei ole luotu istumaan hiekkalaatikon laidalla ja taputtelemaan hiekkakakkuja. Sitäkin toki tein enkä niistäkään päivistä yhtään vaihtaisi pois. Oli ihanaa kuitenkin huomata miten töihin palattuani olinkin yhtäkkiä virkeä oma itseni, niin ne älylliset haasteet vaan pitävät ihmisen virkeänä..
Tyttäreni on minulle tärkein, tärkeämpi kuin mikään muu maailmassa. On ihanaa elää yhteiskunnassa jossa voin nauttia sekä työstä että äitiydestä ja opettaa vielä tyttärelleni kuinka tärkeää on kouluttautua, käydä työssä ja olla osa yhteiskuntaa. Toivon, että hänestäkin tulee joskus vielä työssäkäyvä äiti joka rakastaa lastaan ehdoitta ja nauttii työstään täysin rinnoin.
Nostan hattua omalle äidilleni. Miten upeaa esimerkkiä hän on meille kolmelle lapselleen näyttänyt. Nainen voi olla sekä rakastava, ihana äiti sekä kovalla työllä menestynyt johtaja. Hän ei ole ikinä kritisoinut toisin valinneita. Sivistystä sekin. ;)
Kyllä vaan minunkin mielestä lapset tulisi hoitaa kotona ainakin siihen saakka, kun lapsi täyttää 3 vuotta. Ja tämä on siis ihan minimi-aika.
Suomi on rakennettu naisten työllä. Palkkataso on niin pieni ja verot niin suuret että tavallisen tallaajan on pakko käydä töissä jos haluaa asua jossain ja elämältä jotain muutakin kuin tarjousmaksalaatikkoa. Ja jos kerran on tehnyt rehellistä työtä ja omistanut (pankin) asunnon putoaa pois sosiaaliavun piiristä.
Minulla on 4 ihanaa lasta joista 3 on jo aikuisia ja nuorinkin teini-iässä. Olen ollut kotona vain normi äitiyslomat ja palannut sitten töihin maksaakseni osani perheen elättämisestä. Silti en usko että lapseni ovat jääneet mitään paitsi - olemme perhekeskeisiä ja viettäneet aina kaiken vapaa-ajan keskenämme (vietämme vielä nytkin kun lapset ovat aikuisia), lapset ovat aina tienneet olevansa meille kaikkein tärkeintä maailmassa. En myöskään usko että olisin ihmisenä parempi jos olisin ollut kotona.
Nyt olen kuntoutustuella kotona ja nautin siitä että voin olla läsnä lapsenlapselleni. Näin minunkin lapsuudessani oli ja omilla lapsillani: isovanhemmat olivat lähellä ja tukivat osaltaan sitä aikaa kun meidän vanhempien oli mentävä töihin vaikka päivät oltiin tarhassa.
minä ihmettelen joitakin naisia jotka kehuvat keskiiän ohittaneita miehiä tuolla facessa. lirkutellaan hyvät yöt ja huomenet ja vaikka ei oiskaan ihan tauno palo nuorena profiilissa niin kehutaan ulkonäköä. oma profiilikuva saattaa olla vuodelta paavo nurmi. ukot sitten hullaantuu näistä. niin vapaat kuin varatut.
pari kuukautta ollut elämä niin mustaa. sen jälkeen kun ukkeli jäi kiinni suhteesta varattuun naiseen. mies oli kuin eri persoona. pää pilvissä istui tuntitolkulla koneella. jo aamuviiden jälkeen alkoi naputus. pahinta oli kun mies vähän nauttineena kehua retosti tätä ihmeellistä olentoa. selvinpäin kielsi mitään olevan. tytär viimein löysi kyseisen naisen profiilin ja laittoi minulle. milloinka lie kuva otettu mutta ei tainnut ihan tuore olla. no tytär otti yhteyttä netin kautta tähän henkilöön. minulta kun oli estetty siihen pääsy. kieltänyt oli koko suhteen ja että hänellä on oma mies. miksi se sitten piti salata jos mitään ei ollut. yli tuhat kaveria tällä naisella joten ois varmaan mistä valita vapaitakin. toisessa viestissä tytär pyysi poistamaan kavereista. sitä en tiedä onko näin ollut. mutta seuraavan kerran nää kodinrikkojat saa rellestää ihan keskenään. ei enää jaksa semmoista. jos tälle naiselle riittää omansa niinkuin on tyttärelle kirjoittanut niin miksi sitten lipruaa muille.