Moni sairas- ja kansaneläkeläisköyhä, elää jo nyt sellaisessa kurjuudessa, että joutuvat tonkimaan ruokaakin roskiksista, miten miljonäärit hallituksessa, saavat edes suunnitella heidän asumistukiensa leikkaamista ? - Sehän on täysin perustuslain vastaista ja entisestään kurjistavaa ja eriarvoistavaa politiikkaa.
Kirjoittaja antaa kuvan, kuin hän itse olisi vastuussa suvun suhteista, eihän se niin mene, kyllä niillä terveemmillä olisi ollut mahdollisuus, pitää sinuun yhteyttä. Myös heillä on vastuunsa sukulaissuhteista, nekään eivät ole koskaan yksisuuntainen liikenne.
Tietenkin sinulla on oikeus kertoa sairaudestasi juuri sen verran, mitä itse koet hyväksi. Parempihan se on, että tuot sairauden esille ja kenties löytyy se ymmärrys eristäytymistäsi kohtaan ja sukulaisesi saavat tietää, että et ole pahantahtoisuuttasi heitä jättänyt taka-alalle.
Albatrossi kirjoittaa, että "vasta äsken sain tietää, ettei sairaudestani ollut kerrottu lähisukulaisilleni".
Kenen odotit kertovan lähisukulaisillesi? Vanhempiesi, sisarustesi vai kenen?Mielenterveyshäiriöihin sairastumisessa ei ole mitään hävettävää, mutta mielestäni ei ole toisten asia kertoa omasta sairastumisestani muille. Olen itsekin sairastunut mielenterveyden häiriöön ja kerroin toisille sitten kun jaksoin. Sisarukseni kyllä tiesivät heti asiasta.
Niin, ja yhteydenpidon sukulaisiin, niinkuin ystäviinkin, pitäisi olla molemminpuolista.
Minusta toimit aivan oikein, kun haluat, että salailu loppuu!
Kun mielenterveysongelmista puhutaan avoimesti, ihmisten ymmärrys niitä kohtaan paranee, ennakkoluulot vähenevät ja sairas ihminen saa paremmin apua.
Moni sairas- ja kansaneläkeläisköyhä, elää jo nyt sellaisessa kurjuudessa, että joutuvat tonkimaan ruokaakin roskiksista, miten miljonäärit hallituksessa, saavat edes suunnitella heidän asumistukiensa leikkaamista ? - Sehän on täysin perustuslain vastaista ja entisestään kurjistavaa ja eriarvoistavaa politiikkaa.
Kirjoittaja antaa kuvan, kuin hän itse olisi vastuussa suvun suhteista, eihän se niin mene, kyllä niillä terveemmillä olisi ollut mahdollisuus, pitää sinuun yhteyttä. Myös heillä on vastuunsa sukulaissuhteista, nekään eivät ole koskaan yksisuuntainen liikenne.
Tietenkin sinulla on oikeus kertoa sairaudestasi juuri sen verran, mitä itse koet hyväksi. Parempihan se on, että tuot sairauden esille ja kenties löytyy se ymmärrys eristäytymistäsi kohtaan ja sukulaisesi saavat tietää, että et ole pahantahtoisuuttasi heitä jättänyt taka-alalle.
Aivan oikein toimit! Sinulla on oikeus päättää, kenelle kerrot ja kenelle et, eikä muut sitä voi sinulta estää/odottaa.
Jos kiinnostaa hoitaa mieli kuntoon, eli ratkaista ongelma siten, ettei sitä enää ole, niin kannattaa kokeilla Alkuajatusta, se toimii.
Voi myös kysyä itseltään, että jos ongelma ei ole ratkennut niillä menetelmillä mitä on tähän asti kokeillut, niin toimiiko ne menetelmät?
Albatrossi kirjoittaa, että "vasta äsken sain tietää, ettei sairaudestani ollut kerrottu lähisukulaisilleni".
Kenen odotit kertovan lähisukulaisillesi? Vanhempiesi, sisarustesi vai kenen?Mielenterveyshäiriöihin sairastumisessa ei ole mitään hävettävää, mutta mielestäni ei ole toisten asia kertoa omasta sairastumisestani muille. Olen itsekin sairastunut mielenterveyden häiriöön ja kerroin toisille sitten kun jaksoin. Sisarukseni kyllä tiesivät heti asiasta.
Niin, ja yhteydenpidon sukulaisiin, niinkuin ystäviinkin, pitäisi olla molemminpuolista.