Kommentit (11)

Karla N.

Todella hyvä pointti: "Joskus ehdotetaan, että kaikki yksinäiset tulisi laittaa yhteen ja tutustuttaa toisiinsa: ehkä he eivät sitten olisi enää yksinäisiä. Se ei toimi. Kun alkaa suojella itseään, edes toinen yksinäinen ei ole ihminen, jonka luokse uskaltaa mennä."

Kun tuohon itsensä suojeluun (molemmin puolin) lisää myös mahdollisen sosiaalisten taitojen puutteen, niin kahden yksinäisen ihmisen ystävystyminen keskenään ei tosiaan ole se helpoin juttu. Hieman helpommin ystävystyvien seura ja sitä kautta myös sosiaalisten taitojen oppiminen voi olla se paras ratkaisu.

"Tärkeintä on edetä hitaasti. Ei niin, että yksinäiseltä vaaditaan yhtäkkiä täydellistä kykyä ystävystyä – eikä toisaalta niin, että hän itse vaatii suhteiltaan heti täydellisyyttä. On tärkeää lähteä mukaan sosiaaliseen toimintaan, mutta ensin seuraajana ja sitten aloitteentekijänä. Henkilökohtaiset suhteet syntyvät myöhemmin."

Totta! Ensin vähän mukaan toimintaan, ja ilman huolta syvemmästä tutustumisesta. Kaikkia huoliaan ei voi heti vierittää toisen niskoille, eikä sitä voi ennustaa kenen kanssa sitten paremmin tutustuu. Tarvitsee riittävästi tuttuja ja kokemusta ihmisten kanssa, että ne parhaat ystävät löytyvät. Niin se omalla kohdallani meni.

Myy123

Minusta on outoa, että ihmisen arvo määritellään sen mukaan, onko ystäviä ja kuinka monta heitä on. Kukaan ei kyseenalaista sitä, millaisia nämä ystävät ovat. Jos ns. ystävät tai sukulaiset ovat itseään täynnä olevia yksilöitä, jotka vain valittavat ja arvostelevat toisia ja rinta rottingilla kertovat, missä kaikessa ovat täydellisen oikeassa, niin mitä lisäarvoa he tuovat yksin olevan elämään? Ihmisen pitäisi tuoda energiaa toisen elämään eikä imeä sitä pois. Silloin on parempi olla yksin.

Helsinkiläinen

Minä tutustun ihmisiin helposti, mutta ystävyyttä ei tuttavuuksista kehity. Olen tulkinnut olevani arvomaailmaltani liian erilainen, kun en muille kelpaa. Ja monella eitunnu edes olevan aikaa tai kiinnostusta uusille ystäville.

Tuttavuuksia en kaipaa enkä tarvitse, koska säästä voi jutella kenen tahansa kanssa.

Kaija Inkeri

Paljon puhutaan yksinäisyydestä aivan kuin se olisi aina joku ongelma! Ei se välttämättä ole. Olen yksin kuukausia yhtäjaksoisesti, kaupan kassalla tervehdin ja kiitän ei muuta. Minullakin on ystäviä joskus ollut, olen huomannut tulevani paremmin toimeen yksinäni. Aikani ei ole koskaan pitkää, aina keksin jotain mielekästä tekemistä. Olen ainut lapsi ja tottunut pienestä asti olemaan yksin. Aviossa olen ollut ensimmäisellä kerralla 19 vuotta ja sain kolme ihanaa tytärtä, toisen kerran olin aviossa reilun vuoden. Molemmilla kerroilla minä olen lähtenyt ja hakenut eroa. Omia lapsiani jaksaisin katsella vaikka joka päivä, mutta heillä on jo omat perheensä ja työnsä. Nyt alan lyhentämään uusia valkoisia farkkujani ja jos sää sallii niin iltapäivällä menen oikein pitkälle lenkille.

Sinipiika

Jos ihminen on ollut ilman ystäviä jo lapsesta saakka, ei enää jaksa etsiäkään ystäviä. Vaimoni kanssa minulla on hyvät välit ja rakastan häntä, mutta en välitä valittaa hänelle, ettei hän turhaan murehtisi puolestani.

Minulla on yksi kaveri, jonka kanssa tulen hyvin toimeen, mutta kaikkia asioita en ole voinut jakaa hänen kanssaan. Tulen kuitenkin hyvin toimeen ihmisten kanssa, en pelkää sosiaalisia tilanteita sekä osaan käyttäytyä seurassa, enkä pelkää tulevani loukatuksi, silti minulla ei ole ystävää, eikä ole koskaan ollutkaan ja näköjään ei tule koskaan olemaankaan. En ole ylipainoinen, käyn lähes joka päivä kuntosalilla ja elän terveellisesti.

Muistan ihmelleeni joskus ennen naimisiin menoa, mitä silloin tehdään jos kaveri tulee kylään. Nyt tiedän jo mitä silloin tehdään, kun meidän yhteisiä tuttavapariskuntia on käynyt kylässä.

Mies 56 v.

Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Hei Sinipiika, ehkä ystäviä voi vielä löytyä jostain, koskaan ei voi tietää. Odottamattomista paikoista tai tilanteista. Mutta kuulostat myös melko tyytyväiseltä ja ihana kuulla, että vaimosi kanssa teillä on hyvät välit. Kutsukaa lisää tuttavapariskuntia kylään, se voisi olla kivaa vaihtelua!

ontuja

Terapiakaan ei aina auta, jos terapiamuoto on vääränlainen tai terapeutti ei kerta kaikkiaan tavoita asiakkaan maailmaa. Itse aloin eristäytyä muista ihmisistä fyysisten sairauksien ja varsinkin liikuntakyvyn vähentymisen myötä. MInua kehotettiin menemään ihmisten ilmoille, mutta kun en uskaltanut liikkua jalkavaivojen takia paljon ulkona varsinkaan pimeällä ja liukkailla keleillä. Lääkäri lähetti minut ahdisoireiden takia psykiatrille, joka puolestaan aloitti lääkehoidon ja suositteli tuttua terapeuttia. Terapiassa koin, ettei minua kuunneltu. Käytyäni terapiassa yli puoli vuotta terapeutti kysyi, miksi en ole puhunut ihmissuhteistani mitään. Hänen mielestään puhun vain että menen jonnekin tai kävin jossakin. Sanoin, etten voi sellaisista puhua kun niitä ei ole. Tässä vaiheessa olin fyysisesti kuntoutunut niin paljon että pystyin jo menemään esim. teatteriin, näyttelyihin tai joihinkin tilaisuuksiin. Menin aina yksin. Terapeutti ei tajunnut miksi, vaikka psykiatrin lausunnossa luki että terapiaa suositeltiin nimenomaan potilaan syrjäytymisuhan vuoksi ja olin tuonut yksinäisyyden esiin lähes joka kerta tavatessamme. Lisäksi koin syyllisyyttä, koska en osannut kuvata terapeutille tarpeeksi selkeästi ongelmiani. Esim. kerran sanoin lähteväni mukaan seurakunnan järjestämälle päiväretkelle. Terapeutti totesi heti että sinne lähtee tietenkin mukaan tuttuja. Kun sanoin, ettei lähde mitään tuttuja ja lähden retkelle nimenomaan siksi että näkisin ihmisiä, hän jäi katsomaan kummastuneena. Lisäkysymyksiä ei tullut.

En tullut ainakaan sitä kautta autetuksi. Yksinäisen ei kannata mennä sellaiselle terapeutille, joka tykkää selvitellä vain hyvinvoivien ja pinnallisten pikkurouvien ihmissuhdeongelmia.

Vierailija

Kaija Inkeri kirjoitti:
Paljon puhutaan yksinäisyydestä aivan kuin se olisi aina joku ongelma! Ei se välttämättä ole. Olen yksin kuukausia yhtäjaksoisesti, kaupan kassalla tervehdin ja kiitän ei muuta. Minullakin on ystäviä joskus ollut, olen huomannut tulevani paremmin toimeen yksinäni. Aikani ei ole koskaan pitkää, aina keksin jotain mielekästä tekemistä. Olen ainut lapsi ja tottunut pienestä asti olemaan yksin. Aviossa olen ollut ensimmäisellä kerralla 19 vuotta ja sain kolme ihanaa tytärtä, toisen kerran olin aviossa reilun vuoden. Molemmilla kerroilla minä olen lähtenyt ja hakenut eroa. Omia lapsiani jaksaisin katsella vaikka joka päivä, mutta heillä on jo omat perheensä ja työnsä. Nyt alan lyhentämään uusia valkoisia farkkujani ja jos sää sallii niin iltapäivällä menen oikein pitkälle lenkille.

Et siis ole yksinäinen, vaan yksin viihtyvä. Suomeksi yksinäisyys ja yksinäisyys menevät helposti sekaisin, koska on vain yksi sana kuvaamaan molempia.

Avioliittosikin ovat osoitus, ettet ole ollut kovin paljon edes yksin, siis kymmeniä vuosia. Tai ainakin halutessasi saat seuraa. Yksinäinen ei saa.

Eläköön elämä!

Minä en pelkää loukatuksi tulemista, en vaan halua ystävystyä ja tutustua uusiin ihmisiin Olen yksin viihtyvä introvertti ja aikani ei tunnu koskaan pitkältä. Minulla on aina jotain tekemistä ja puuhaa, vieraat olisivat vain rasittavia häiriötekijöitä elämässäni.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat