Sivut

Kommentit (17)

viisi vuotta välit poikki äitiin

Täytyy muistaa, että ihmiset kokevat asiat erilailla ja myös muistavat asiat erilailla. Minä ja siskoni muistamme lapsuuden ja nuoruuden hyvin erilailla, joitain asioita jotka olivat minulle elämässä ne pahimmat ajat, siskoni on tyystin unohtanut ja toisinpäin. Siskoni kokee myös isämme paljon ankarampana, kun minä ikinä. Kaiken tämän lisäksi, minä olen ainakin aina ollut tietoinen, että vanhemmat kohtelevat meitä jollain tasolla erilailla.

Ei siis voi ajatella "kuopuksen mielestä olen hyvä äiti, miksi esikoinen ei koe näin". Vanhemmat eivät koskaan voi eivätkä pysty kohtelemaan kaikkia lapsia täysin samanlailla, eikä lapset koskaan voi kokea asioita täysin samanlailla.

Minä antaisin nyt esikoiselle aikaa, yleensä aika parantaa haavoja ja saa laittamaan asiat järjestykseen. Ehkä myöhemmin voitte sitten keskustella uudelleen miksi tilanne meni tälläiseksi. Mutta älä puolustele itseäsi tuolla "mutkun muutkin lapset" tai "olen ollut tasapuolinen". Ylipäätään puolustelulla et pääse mihinkään, koska esikoinen ei näe/tunne asioita kuten sinä.

Esikoinen

Hyvä, että tytär sai sanottua ja paukaistua pahan olonsa ulos. Äitinä sinun täytyy ymmärtää, ettei lasten käsitys sinusta ole sama. Et siis voi automaattisesti lohdutella, että olet hyvä äiti, koska nuoremmat niin sanovat.

Erilainen kohtelu herättää katkeruutta. Omat vanhempani ovat hyyssänneet ja hyyssäävät yhä lähes kolmikymppistä pikkuveljeäni, joka on itse onnistunut sotkemaan asiansa. Isäni on ostanut veljelleni huonekaluja myöten kodin varustuksen, minulle jaksaa aina valittaa, kuinka rahaa menee, eikä nyt voi lapsenlapsille joululahjoja laittaa. Pikkuveljelle kyllä riittää rahaa.

Raha on valitettavan usein asia, joka katkeroittaa. Jos annat jollekin lapsistasi rahaa, anna myös muille saman verran. Minäkin olen jäänyt ilman, mutta onneksi meillä on uskallettu huutaa asiat suoraan, joten välejä ei ole tarvinnut katkaista. Mykkäkouluja tosin on pidetty pidemmänkin ajan. Katkeruutta ja kateutta asioiden puhuminen ei ole poistanut, valitettavasti, koska sama homma ja käytös eli rahanjakelu veljelle jatkuu yhä edelleen säännöllisin väliajoin.

Toivottavasti onnistun itse tulevaisuudessa paremmin tasapuolisuudessa lasteni suhteen kuin omat vanhempani.

Vierailija

Vanhempi ei saa mokata. Vanhemmuus/aikuisuus perustuu valinnoille ja tiedolle, elämänkokemukselle. Lapsuus taas on niiden opettelua ja kokemuksien keräämistä. Lapsen saanti tuo mukanaan täydellisen vastuun toisen elämästä ja luo niin vahvasti pohjan tulevaisuudelle, ettei siinä saa mennä mönkään.

Puhun itse tyttärenä, joka on kokenut eriarvoisuutta sisaruksiin verrattuna. Eriarvoisuus on ollut tahatonta, myös osittain äitini oman kasvatuksen tulosta. Silti en koe sitä oikeana, että hän lapsia tietoisesti tehdessään ei ole täysin ymmärtänyt mikä hänen roolinsa ja kuinka suuri vastuu on. Kannan omassa elämässäni, parisuhteessani ja äitiydessäni näitä jälkiä ikuisesti, sekä taistelen omanarvon tunteeni kanssa lähes päivittäin. Se on liian suuri hinta äitini vajaavaisuudesta.

Luonnollistahan on, että jokainen on vajaa ja jokainen tekee virheitä. Se tästä asiasta tekee paradoksin.

Vanhemman kaikista suurin tavoite tulisi olla lapsensa eheä kasvattaminen maailmaan. Jos näin ei ole päässyt käymään ja lapsi aikuisena sen seuraamukset kantaa, tulisi hänen valintaansa välien poikkaisuun kunnioittaa, se on hänen ainut tapansa edes yrittää eheyttää itse itsensä. Epäonnistuneen vanhemman on nieltävä kipunsa ja loukkaantumisensa, ja annettava lapsensa liitää valitsemallaan tavalla lähemmäs helpotusta, sen liitämisen tavat ja reitit voi vain itse tietää sisimmässään.

Kiltti tytär

Lapset eivät ole kaikki samanlaisia. Mielestäni osoittaa suurta kiittämättömyyttä katkaista välit vanhempiin. Ehkä tyttärellä on psyykkinen sairaus ja joku on saanut hänet uskomaan, että vanhemmat ovat hirviöitä.

Äiti ja tytär

Itse äitinä, neuvon nielemään ylpeyden ja myöntämään virheet. Itse olen jo nyt pyytänyt usein anteeksi lapsiltani, erityisesti esikoiselta. Olen kertonut hänelle, että varmasti mokaan hänen kanssaan vielä usein, koska minulla ei ole koskaan aijemmin ollut hänen ikäistään lasta ja teen kaikki asiat ensimmäistä kertaa Hänen kanssaan. Ja kun olen opetellut ensin hänen kanssaan, en useinkaan toista samoja virheitä pikkusiskon kanssa. Vaikka pikkusiskon kanssa on sitten omat haasteensa. Kehoitan heitä aina myös uskaltamaan nousta vastarinaan jos kokevat epäoikeudenmukaisuutta, ja silloin on sysättävä ego syrjään ja puntaroida lapsen kautta tilannetta.
Olen itse myös tyttärenä kuin tämä tytär... ei tee kipeää katkaista välit omiin vanhempiin. He eivät myönnä virheitään. Toistavat ja jopa valitsevat pahemmin kuin ennen. Haluan olla parempi vanhempi omille lapsilleni.

Elämä on ainutkertaista

Puolustelu ei vie mihinkään..jokainen vanhempi tekee parhaansa..Ei ne lapsetkaan ole samanlaisia..Toiset ovat alusta alkaen hyvin vaativia ja runsaasti energiaa kuluttavia. Sitten tämä energiasyöppö ehkä kokee, että häntä on huonosti kohdeltu, kun jonkun toisen sisaruksen kanssa taas ei näytä olevan mitään ongelmia..
Elämässä kaikki menee jonain päivänä tasan..ei kannata olla huolissaan..näin sanoi eräs viisas, nyt jo edesmennyt lastenpsykiatri.
Ihminen on aikuinen vasta silloin,
kun hän on antanut anteeksi omille vanhemmilleen omasta mielestään kokemansa vääryyden.
Omilla vanhemmillakin on ollut omat vanhemmat.
Jonkun on katkaistava sukupolvien ketju,
jos halutaan päästä eroon näistä tuntemuksista, että on kohdeltu väärin.

Kaikki olemme epätäydellisiä

Edelliset ovat aivan oikeassa.
Ja et sinä voi väittää olleesi tasapuolinen jos kerrot antaneen toiselle lapselle tuntuvan summan rahaa ja toiselle et mitään, koska hänhän seurusteli...

Olette kasvattaneet ns. "pärjääjän" ja nyt sapettaa kun hän todella pärjää ilman teitä.

Suosittelen lämpimästi katsomaan peiliin ja lopettaa puolustelu, koska se jos mikä pitää teidät tulevaisuudessakin erillään...

Vanhemmuudessa epäonnistumme kaikki, tavalla tai toisella. Antakaa se anteeksi itsellenne ja pyytäkää lapseltanne anteeksi.

myllymamma

Me äidit olemme aina aikuisia. Tuttua turinaa, itsekin viiden lapsen äiti. Aina esikoinen on erityisasemassa ja jos sattuu joskus kenkä hiertään jalkaa niin kuin omalla tyttärelläni, pitää syy löytää äidistä. Tämä on aivan normaalia kiertokulkua, paitsi meillä sodan aikana ja heti sen jälkeen syntyneillä on ollut sen verran kova lapsuus ja nuoruus, ettemme viitsisi syytää mitään paskaa äitimme päälle. Mutta, nämä meidän muruset, kaikkensa saaneet ja heille eteen tehty ovat aivan eri maata. Pieni puhumattomuus tekee hyvää. Kun kutsu kuuluu, on aluksi vähän huonokuuloinen, kaikki järjestyy. Lastenlapsiin kannattaa pitää yhteys, he ovat syyttömiä.

Sari Kristiina
Seuraa 
Liittynyt30.8.2015

Varmaan paras antaa esikoisen olla rauhassa jonkin aikaa. En ole asiantuntija, mutta hänellä taitaa olla menossa nk. itsetutkiskelun aika, mikä ei ole lainkaan huono asia! Vaikka tuo kipeää tekeekin, että välit on katkaistu. Et kerro, onko lapsellasi vielä lapsia. Jos ei, hyvä, että tässä vaiheessa jo käy nuo tunteensa läpi. Usein tälläiset asia avautuvat vasta, kun saa omia lapsia...Näin ainakin itselleni kävi. 

Mitä, jos annat asian vähän aikaa olla. Ja ehkä kirjeen kirjoittaminen myöhemmin voisi olla hyvä juttu?

Äiti valvoo

Sanoisin sinulle, että vanhemmat saavat mokata.  Ei ole oikein, että vanhempien päälle sälytetään raskas syyllisyyden taakka lasten taholta. Jos lapsi aivan ilman syytä  katkaisee välit ja alkaa vihanpidon, ei vanhempien tarvitse kantaa huolta ja tuntea itsesyytöstä.  Olen kuullut ja kokenutkin, että kun lapsi ns. aikuistuu,  hänellä on aikakausi, jolloin häne ei kunnioita vanhempiaan. Se vaihe on surullinen, mutta aikaa myöten välit paranevat eikä entisiä enää muistella.

Kaisa

Olen kuudesta lapsesta toiseksi vanhin ja meillä etenkin äidin kohdalla näkyy se, kuinka eri lailla hän meitä kohtelee. Todennäköisesti äiti ei edes itse tiedosta tätä. Me vanhemmat lapset olemme joutuneet itse raivaamaan tiemme opiskelujen ja työnhaun maailmassa, kun nuoremmilla puolestaan on vaikeuksia päästä irti äidistä, joka haluaa olla tarpeen. Olen onnellinen, että kuulun itse tuohon joukkoon, jota on patistettu itsenäisyyteen, mutta samalla kateellinen sisarusteni saamasta huomiosta ja palvelusta - kuin myös rahallisesta avustakin. Äiti pitää minua pärjääjänä, enkä sen vuoksi osaa edes pyytää häneltä apua. En ole saanut puhutuksi äidille pahasta mielestäni, ja välimme ovat ystävälliset, mutta viileät. Emme esimerkiksi pidä juurikaan puhelimitse yhteyttä, sillä puhelimessa äitini kertoo vain sisarusteni kuulumisia, eikä varsinaista keskustelua synny. Tapaamme pääasiassa silloin, kun käyn äidin naapurissa asuvan tätini luona kylässä. Meillä äiti ei ole kutsuista huolimatta käynyt kylässä kuin kerran, sisarusteni luona sen sijaan useammin, vaikka välimatka on sama.

Tilanteeni on monelta kohdin samanoloinen kuin teillä, mutta meillä välirikko on luonteeltaan hiljaisempi ja peitellympi.

Maanis-depressiivinen

Taipumus psyykkisiin sairauksiin peritään biologisilta vanhemmilta ja elämänkokemukset vaikuttavat niiden puhkeamiseen.

Itse sairastuin teini-ikäisenä lapsuudenkodissani ja syy sairastumiseeni oli vanhempien kylmyys ja kyvyttömyys käsitellä omia tunteitaan ja ongelmiaan tai ilmaista rakkautta (he elivät sota-ajan ja kummankin isä muuttui sodassa kummalliseksi). Eivät he koskaan lapsiaan rakastaneet. Me olimme näyttelyesineitä ja väline vanhempien unelmien toteuttamiseen.

Veljeni opiskeli psykiatriksi. Sillä tavoin hän käsitteli samoja ongelmia, jotka sairastuttivat minut. Poikana ja kuopuksena hän ei joutunut saman painostuksen ja prässäämisen kohteeksi kuin minä, esikoistytär. Samoissa olosuhteissa missä herkkä sairastuu, vahvempi kehittää selviytymisstrategian. 

Aikuisiällä veljeni on pitänyt viisaasti etäisyyttä vanhempiin, kun taas minä olen hyvällä ja pahalla hakenut toistuvasti vanhempiin lämmintä tunneyhteyttä siinä onnistumatta. Olen ollut niinkin "hullu", että toivoin heidän pitävän tiiviimpää yhteyttä lapsenlapsiinsa, koska he olivat eläkkeellä ja heillä olisi ollut aikaa. Ruohonleikkuu kesällä ja lumityöt talvella olivat tekosyy, etteivät he sitä tehneet.

Nyt välit ovat poikki, koska koen että se on minulle parasta. Vanhempieni tapaamisten jälkeen olen nimittäin kolmesti elämässäni yrittänyt itsemurhaa (he tietävät vain yhdestä yrityksestä, jonka yhteydessä pahoinpitelivät minut, koska kehtasin yrittää sellaista). Ei heistä lämpöä irtoa kuin krematoriossa, jos sallitte makaaberin vitsin.

Vanhempi voi vahingoittaa lastaan sitä tahtomatta ja tarkoittamatta. Edes tajuamattaan. Mutta se, ettei vanhempi koskaan ota siitä vastuuta, on pahimman luokan itsekkyyttä. Jokainen vanhempi tekee virheitä mutta ne pitää lapselle myöntää, eikä syyttää tätä kaikesta, jopa omasta sairastumisestaan. Kukaan ei sairastu tahallaan, eikä jonkin kolmannen tahon manipuloimana.

maltti on valttia

Olen samaa mieltä edellisen viestijän kanssa. Ei saa antaa yhdelle lapselle rahaa, ja jättää muita ilman. Vanhempien antama raha ei ole pelkkää rahaa, vaan merkitykseltään välittämistä. Anna tyttären rauhoittua etkä yritä väkisin pitää yhteyttä. Ei kai asuntoonsa rahaa saanut ala teitä arvostelemaan! Hän on tyytyväinen, ja poika ehkä salaa mustasukkainen. Parempi suhde syntyy ajan kanssa, mutta molempien pitää saada olla rehellinen. Perheessä on aika usein joku aikuislapsi jota on "pakko" auttaa enemmän kuin muita. Joskus tarve on oikea, mutta toisinaan tämä aina vaikeuksissa olevan aikuinen lapsi on synnyttänyt pahan riippuvaisuussuhteen, jonka katkaisu vaatisi täydellistä eroa. Siksipä tässä rimpuillaan kuolemaan asti ja muut lapset pudistelevat päätään, lempeästi tai raivoten ja jalkaa polkien.

Vierailija

Tuleepa tässä mieleen yksi tapaus lähipiiristä vastikään. Esikoinen ei ollut ollut äitiinsä muutamaan vuoteen yhteyksissä ollenkaan, mutta kun äiti yllättäen vetäisi itsensä kiikkuun niin oli esikoisellakin tippa linssissä.

Pointti oli, elämä on liian lyhyt vihanpitoon.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat